Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. lokakuuta 2025
Että mieleni, tämän nähdessäni, kävi surulliseksi ja että siitä saatoin arvata ystäväni ilottoman elämän historian, sen lukijani nyt saattaa käsittää, ja samalla, toivoakseni, suoda minulle anteeksi, että olen vienyt hänet mukanani Taavetti Holstin kamarista, jossa istuin odottaen että ystäväni palaisi punssineen, niin kauaksi nuoruuteni muistojen maailmaan.
Sitten oli heitä ruvennut nukuttamaan. He olivat riisuutuneet aivan vaivattomasti ja ujostelemattomasti, kuten ennenkin, ja pujahtaneet peiton alle. Mutta Liisa oli vastannut Johanneksen hyväilyihin uudella itkunpurkauksella. Tuon oli Johannes ymmärtänyt. Tietysti täytyi vanhojen muistojen vaikuttaa Liisaan kovin kipeästi ja tuskallisesti.
Vain muistojen valta, toisti rouva Rabbing joka sanaa korostaen. Niin, jatkoi Johannes, ollenkaan muuttamatta äänilajiaan. Tarkoitan: todellisuus voi tehdä tyhjäksi sen. Mutta kuten sanottu, en minä voi vielä sanoa mitään. En ennen kuin olen tavannut hänet. Tietysti he sattuisivat jossakin yhteen, selitti hän. Mutta ei sekään ollut varmaa.
Jo tunnet, laulu, lepän vaiheita, Se halpa on, sai paljon kokea: Jos muistojen ja toivon kyynelet, Kaikk' ilon, sulon, surun tuntehet Tuon leppärukin luota poiminet: Saat helmivyön. V
Muistojen salaperäiset jänteet, jotka yhdistävät jokaisen tappokentän, jokaisen isänmaan-ystävän haudan jokaiseen sykkivään sydämeen tässä maassa, ovat sovituksen jänteinä soivat, kun paremmat tunteemme niitä taasen koskettavat, joka totisesti kerran on tapahtuva.
Minä oikeastaan olen syypää sinun kauheaan kohtaloosi. Minä onneton en tuntenut rakkauttani, ennenkun ennenkun sinä siitä puhuit. Mutta usko minua Roope! Lapsuutemme muistojen nimessä, usko minua. Se rakkaus on koettanut parantaa kaikki, vaikka se ei ole sille onnistunut. Sus siunatkoon sitä Hilmaa! Tännekkö se lensikin kesken kaikkea? Kaase kiertää, kun viipperä, päästä pyörällä, ja hakee teitä.
Totuuden, runon kotimaa, maa tuhatjärvinen, miss' elämämme suojan saa, sa muistojen, sa toivon maa, ain' ollos, onnees tyytyen, vapaa ja iloinen. Sun kukkas vielä kuorestaan vapaaksi puhkeaa; viel' lempemme saa hehkullaan sun toivos, riemus nousemaan, ja kerran laulus, synnyinmaa, korkeemman kaiun saa. J. L. Runeberg. Väsyneen valitus.
Hän on sitä mieltä että kun lasten täytyy oppia paljon siitä mitä heidän on oppiminen ahkeran työn kautta, niin uskontoa ei tule tehdä heille vaikeaksi, vaan huomaamatta sovitettava heidän mieleensä ja yhdistettävä rauhallisten ja rakkaiden muistojen kanssa, ja tehtävä lohdutukseksi surujen jälkeen, tukeeksi vastoinkäymisissä, eroittamattomaksi kumppaniksi sen kaksoissisarelle, Toivolle.
Olen jo kertomuksessa »Eräs ylimyksellinen koti» koettanut kuvailla tätä perhettä, sen elämää ja asunto-oloja Helsingissä. Mutta minusta tuntui kuin heidän persoonallisuutensa täällä maalla olisivat ylenneet yhä selvemmiksi, ollen yhä täydellisemmin sopusoinnussa ympäröivän kehyksen, suuren sukukartanon, ylimyksellisen rakennuksen ja kaikkien sen muistojen kanssa.
Siinä oli erittäinkin yksi käänne, joka hiipasi hänen sydäntään ja jokin suloinen, saavuttamaton surunsekainen tunne aukeni hänelle muistojen maailmasta joka kerta kun hän sen paikan soitti. Tämän käänteen vuoksi hän soitti uudestaan ja yhä uudestaan samaa kappaletta, soitti hyvin kauan samalla nautinnolla. Vihdoin ei auttanut enää soittaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät