Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. marraskuuta 2025
Sitten tulin kuusikkoon, jonka korkeita puita niin usein olin muistanut Abbey kirkon pilarien keskellä, jossa Fede nyt kenties oli ja arveli mintähden minä en siellä ollut. Ensi kerran muistin Feden ja tämä saattoi mieleni niin kummallisen sekavaksi.
Se ei ollut mistäkään halusta Uriah'n seuraan, vaan sen vuoksi, että muistin Agnes'in pyyntöä, kuin kysyin häneltä, tahtoiko hän tulla kotiin huoneisini kahvia juomaan. "Todella, Master Copperfield", vastasi hän "suokaat anteeksi, Mister Copperfield, mutta tuo toinen tuntuu niin luonnolliselta minä en tahtoisi, että vaivaisitte itseänne ja kutsuisitte niin halpaa henkilöä, kuin minua, luoksenne".
Hän nukkui hyvin rauhattomasti; vähän väliä hän kiristeli hampaitansa ja puhui unessa. Niiden sanojen joukossa, joita itsekseen mutisi, kuulin selvään isäni nimen. Tämä harmitti, mutta ei ihmetyttänyt minua, kun muistin hänen puhuneen isästä juuri ennenkuin hän nukkui.
"Mitä sinä nyt ajattelet? Luuletkos että isä vainajasi valehteli ... hän itse kertoi minulle sen monta kertaa." "Mutta mitä meidän on tekeminen?" "Niin, katsos, minä olen miettinyt sinne tänne, ja niin muistin ukko Löfstedtin tuolla alhaalla, halonhakkaajan. Saatuaan muutaman lantin, menee hän ympäri ja koettaa lainata jonkun riksin sapelista." "Mutta uskotaanko se olevan hänen omansa?"
Ilo näytti voittavan murheen, sillä kun ajattelin seuraavaa talvea ja köyhyyttäni, muistin lapsen, joka rauhallisesti nukkui, vaikka oli vieraassa, köyhässä majassa, oudon vaimon seurassa, ja tunsin Jumalan tahdon olevan, että minunkin tuli olla yhtä levollinen ja luottavainen vastoinkäymisissäni.
Minä muistin sangen hyvin, mitä hän tarkoitti, koska se oli ollut mielessäni monta kertaa tänä päivänä. Minä sanoin sitä hänelle.
Muistin silloin, Maa, sinua, rintojasi, ripsejäsi, riensin myrskynä takaisin, liekkinä poveni polton. Pilkkasivat ilman immet: "Tuoko sankarin tapoja?"
Siinä, miekkoisena kallistaen pääni, Lapsukaisen kiharia kiemailin; Onneani kuvaelin ääretöntä, Muistin murheet menneheet ja unohdin; Kohos silmihiini autuitten kyynel, Juoksi kyynel lapsen kultakihariin, Kyynel juoksi, laulu kaikui, torvet soivat, Koska aukes ovi Onnelan Neitoselle kyynelien maasta.
Mutta samassa tuli iloni sitä suuremmaksi, kun huomasin povessani paitani ja ihoni välissä olevan jonkun esineen ja silloin muistin, että ravintolasta lähtiessäni pistinkin sinne varmuuden vuoksi kukkaroni, jonka nyt tunsin olevan siellä tallella. Heti otin sen esille ja näin olevan kaikki rahani paikoillansa.
Mutta sitten, kun olin 'äitiini', niin kuin suvaittiin sanoa minusta, niin vaati luonto velkansa kaksinkerroin takaisin. Joilta vain muistin saaneeni hyppysellisenkään hienoa suolaa, niille syydin suun täyteen karkeita rakeita. Minä tunsin itseni voittamattomaksi. Silloin juhannusiltana te iskitte minut kumoon.
Päivän Sana
Muut Etsivät