United States or Mauritania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän vaan vielä toistamiseen otti nuo kävelymatkat puheeksensa ja sanoi, kuinka sopivaa se olisi, että Petrovitsch ostaisi hänen mieheltään tuon ihanan Spannrenten metsän Morgenhalden vieressä; miehensä luultavasti ei siitä mielellään luopuisi eikä hän ylipäin tietänytkään, luopuisiko hän siitä ollenkaan, mutta hän itsepuolestansa soisi sen hyvän, että sitte saisi joka päivä kävellä omassa metsässään, sehän olisi vielä hauskuttavampaa.
Nähkää, tää mies tässä oli paras ja kelvollisin mies mailmassa, mutta mitenkä mailma on häntä kohdellut! Ollessansa vielä nuori mies, ja eritoten hänen äitinsä kuoltua, kun kaikki hokivat: Morgenhalden Lentsin pitää naiman, silloin tietkää, sanon sen, ettei varpusetkaan, käydessään puhjenneen jyväsäkin kimppuun, ole hohkopäisempiä kuin tytöt silloin olivat". "Jätä se nyt sikseen", sanoi Lents.
Kenties se on varsin hyvin, ettei hän ole noin herkkätuntoinen ja noin haaveksivainen kuin sinä". "Minä kiitän sinua. Jumalan kiitos, että olemme tulleet niin pitkälle", huudahti Lents. Molemmat ystävät löivät kättä ja pitivät ison aikaa käsiään yhdessä. Suuret häät, joista jää karkea kannikka jälille. Morgenhalden Lents viettää häitä! Leijonan Anni tulee naiduksi!
"Ensimmältä minä täällä tahdoin kuolla viluun, kun olin tottunut Morgenhalden suloiseen aurinkoon. Siellä aurinko ei anna ainoatakaan sädettä, josta ei kostuisi. Oi hyvä Lents! Vaikka sinun kävisi kuinka hyvänsä, ole aina iloinen ja kiitollinen siitä, että aurinko on sinulle niin armas, ja sitä ei kenkään sinulta riista. Toista täällä.
Aurinko paistoi lämpimästi Morgenhalden yli; se haki huoneita, joita se niin isot ajat oli säteillään tervehtänyt, mutta se ei niitä löytänyt; se haki mestaria, joka hiljaa ja uutterasti maanantai aamusin istui tuolla akkunan vieressä työtä tehden, niinkuin hänen isänsäkin ennen teki, ja hänen isoisänsä, mutta se ei löytänyt ei huoneita eikä mestaria, ja sangen oudosti kimalteli auringon säteet ja säikähtelivät ikään kuin olisivat eksyneet.
Lentsin täytyi myös tyhjentää lasinsa, ja Pröbler kaasi nopiasti toista sisään ja huusi riemuissaan: "Tohtori tahtoo minua parannuksen päälle tuohon uuteen vapriikiinsa. Se on myöhäistä. Minun puolestani on jo tarpeeksi tohtoroittu ja vaprikoittu. Katsokaa päälle, tuossa on Morgenhalden Lents. Kaikki häntä kunnioittaa, tänäpänä vielä, huomennakin vielä, mutta kauanko sitä kestää? Minunkin on ollut laita sama, vaan nyt, kun kylän läpi kuljen, jokainen osoittaa minua sormillaan ja pudistaa olkapäitään sanoen: ois ja äis, se mies ei ole juuri mitään, se on Pröbler! Tottele minua, Lents, äläkä tule näin vanhaksi, vaan tee aikaisemmin täysi käännös! Kuule, Lents! veljeni! Minä annan sulle hyvän neuvon. Muistatko vielä, kuinka me yhdessä puuhailimme mallikelloa? Tiedätkö mitä me silloin oikeastaan olimme? Me olimme kokonansa yksi pari mallinarria. Sinä hankit saada kelloseppäin yhteyden aikaan. Mahdollista kyllä, että semmoisen saatkin, mutta sitte jossakussa iltaseurassa jätät sen herran haltuun. Kuule, veljeni!
"Ei, sinun ei tarvitse kainosella", tydytti Pröbler, "totta se on sulaa totta. Sekä tohtorin tyttäret, että paperintehtailian tytär, joka on niin kaunis ja niin rikas, ja jonka paroni Dingsda nyt on kihlannut, kaikki ne olisivat ilomielin hänet ottaneet. Kohta hänen kihlauspäivänsä jälkeen sanoi paperintehtailia minulle: Morgenhalden Lentsille olisin minäkin tyttäreni mielelläni antanut.
Katriinalla ei olut aikaa odottaa siksi, kuin puut suuriksi kasvaisivat, ja kun hän, Lentsin, Annin ja Fallerin lesken seurassa meni kotiinsa päin, huusi Maisu kyökistä vielä heidän jälkeensä: "Katriina, varo vaan, kun tulevalla kertaa meille tulet, ettet saa kummin virkaa". Tämmöinen nyt on kertomus Morgenhalden Lentsistä ja Annista.
Leijonan ravintolassa Petrovitsch tapasi koko perheen pahoilla mielin. Emäntä oli sanonut miehellensä, että hän oli Petrovitschille tarjonnut Morgenhalden vieressä olevan metsän, mutta hänen ei huolivan siitä. Isäntä oli kovasti suuttunut tuosta malttamattomasta liehakoitsemuksesta, ja sanoi lopuksi: "Nyt Petrovitsch vissiinkin levittää sen huhun, että minä tarvitsen rahaa".