Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. toukokuuta 2025
Minette Donnerista voi ehkä sanoa, kuten on sanottu monesta muustakin naisesta, että vaikka hänellä oli taipumuksia moneen suuntaan, niin ei hän antautunut mitään niistä todenteolla kehittämään. Mutta onhan se kaikkien perheenemäntien ja äitien kohtalo.
"Eikö siis mitään apua enää?" kuiskasi hän "Ei mitään", vastasi lääkäri. "Kuinka kauan luulette sen vielä kestävän?" "Ei enää kauan. Kenties huomiseen". Minette seisoi tällä välin liikahtamatta sängyn jalkapäässä. Tämmöinen siis oli loppu monivuotisen työn, erillä-olon ja alttiiksi-antamuksen perästä.
"Onhan vaan vaatetta tyynynpäällyksiä varten, jotka pitää kirjaella", änkytti Minette, ja vähän vitkailtuaan kertoi hän koko asian. "En tahtonut aina jokaisen pienen tarpeen vuoksi vaivata sinua rahan-pyynnöilläni, koska tiedän sun tarvitsevan palkkasi taiteellisten aikeittesi toteuttamiseksi. Minusta tuntui raskaalle pyytää sinulta rahoja, koska ne itsellesikin ovat tarpeen jok'ainoa penni".
Hän suunnitteli kaikenlaisia toimenpiteitä, joihin voisi ruveta ja oli aina valmis kuulemaan kaikkia niitä, jotka kävivät hänen luonaan neuvottelemassa ja ehdotuksia tekemässä. Ja samalla kannalla Minette Donner pysyi koko routa-ajan, eikä vetäytynyt pois tästä työstä, vaikka se kävi yhä vaarallisemmaksi ja urkkijat monta kertaa ympäröivät hänen kotiansa.
Minette punastui ja keskeytti puheensa, ja rouva Tourtelotte tarkasteli häntä vilkkailla silmillään huonosta hatusta ja vanhanmuotisesta shaalista alkain aina kuluneesen kenkään asti, joka pisti esiin virttyneen hameen liepeen alta. "No entäs sitten rouva?" kysyi hän. "Kenties ajattelin minä antaisitte te työtä muille". "Teillekö rouva?" "Niin".
Erääseen tällaiseen neuvottelukokoukseen tuli myöskin Minette Donner. Meidän nuorten ryhmä oli tottunut siihen, että aina kun saapui joku uusi henkilö näihin n.k. vähemmistön kokouksiin, täytyi hänelle juurta jaksaen kertoa koko erimielisyyden syyt ja kaikki mitä sen johdosta oli tehty ja päätetty. Mutta sitä ei ensinkään tarvinnut Minette Donnerin suhteen.
»Voi miten lyhyt ihmiselämä sentään on» oli ajatus, joka ihan väkisin tuli mieleeni seisoessani Minette Donnerin paarien ääressä viime keväänä Diakonissalaitoksen kirkossa, jonka sairaalassa hän huhtik. 10 p. ainiaaksi oli sulkenut silmänsä.
Käännyin silloin Minette Donnerin puoleen ja kysyin, eikö hän tahtoisi kutsua luokseen muutamia asiasta innostuneita ja vaikutusvaltaisia naisia, joille saisin esittää sellaisen aikakauslehden tärkeyden ja kehoittaa heitä sitä rahallisesti kannattamaan, niin että se edes voisi ilmestyä hiukan laajennetussa muodossa.
Minette rouva oli jo aikaisemmin ollut hänen seurassaan, eikä aluksi ollut ensinkään halukas tulemaan, mutta hyväntahtoinen kun oli, taipui hän kuitenkin lopulta, ja niin me jouduimme Steadin luo. Oli pari asiaa, joista minä erityisesti tahdoin häntä kiittää ja toinen niistä oli tuo hänen erinomainen kirjeensä Plehvelle, Suomen puolesta.
Sisäänastuessani kuulin Minette rouvan nuoremman pojan sanovan äidilleen: »Jos vain tahdot äiti mennä ulos katsomaan lakottelevaa Helsinkiä, niin kyllä minä tulen sinua saattamaan ja suojelemaan». Hän joka näin puhui, oli siinä 14 15 vuoden vanha, ja siksi hänen ritarillinen ehdotuksensa tuntui varsin lystikkäältä.
Päivän Sana
Muut Etsivät