Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. toukokuuta 2025
"Minette, annas joku riepu, jolla pyyhkisin nuo vesipilkut pöydältä", sanoi Rossiter eräänä päivänä ja laski jo kätensä vaate-kasalle, joka oli tuolilla lähellä häntä. "Ai! älä ota siitä. Siinä..." huudahti hänen vaimonsa ja pyyhkäsi nopeasti pöydän käsiliinalla. "Mitäs tuossa on?" kysyi Kaarle osottaen vaate-kasaa.
Hänen silmäluomensa olivat jo painuneet kiini, mutta nyt kerrassaan heräsi hänessä uusi virkistävä ajatus. Hän kuiskasi hiljaa silmät puolittain auki: "Sinäkö Minette sinä poloinen ylen-annettu tuot mulle poikamme siunattavaksi? Uskotko sitten siunaukseni voimaa? Silloin et lue mua kadotettujen joukkoon, sinä uskot että Jumala voi antaa mulle anteeksi!" "Niin, niin!
Yleensä saattoi useimmista läsnäolevista sanoa, että he kuuluivat siihen Helsinkiin, joka pian on jättävä vartiopaikkansa ja josta ei jää kuin muisto vain. Mutta se muisto on kaunis, eikä tämä arvostelu suinkaan vähimmässä määrässä ole sovellutettavissa Minette Donneriin.
Hän nosti pienosensa toiselta käsivarreltaan toiselle: nousi kapeita, pimeitä portaita myöten vitkalleen ylöspäin ja koputti arasti erästä pientä ovea. Miellyttävän näköinen vaimoihminen aukasi oven ja pyysi tulleitten astumaan huoneesen, joka toimitti kyökin virkaa ja josta lihaliemen haju tuoksusi vastaan. "Onko minulla kunnia puhutella rouva Tourtelotte'a?" kysyi Minette. "Niin rouvaseni!
Mrs Bassett purskahti nauramaan ja astui huoneen poikki Minetten luokse. "Voi mitä houkkia me vaimot toisinaan olemme!" huudahti hän sitten. Minette pyyhkäsi vesikarpalot, jotka olivat kiertyneet hänen silmiinsä. "Hyvä Minette!" kuiskasi mrs Basset, kumartuen hänen puoleensa ja kietoen kätensä hänen kaulaansa. "Taivas, näettekö, katsoo meidän parastamme, kun ei suosi ensimmäistä rakkauttamme.
Nämä piirteet havaitsikin Minette Donnerissa läpi koko hänen elämänsä. Hän oli aina luonnollinen, aina oma itsensä, joutui hän sitten millaiseen seuraan tahansa. Toisaalta voi kyllä olla niin, että kun ihminen kotoa saa kaikki valmiina, niin se voi synnyttää jonkinlaista velttoutta ja itsetyytyväisyyttä.
Lääkäri heitti tarkan silmäyksen vieraasen. "Tämä rouva tahtoisi nähdä mr Rossiteria", sanoi nainen. "Vai niin! Menenpä ensin katsomaan mitenkä sairaan laita on". Hän tuli jo moniaan silmänräpäyksen kuluttua takaisin ja puheli hiljaisella äänellä hoitajan kanssa. Minette oli selvään kuulevinaan sanat: "Ei nyt enää ole väliä!"
Suurenmoisin muisto minulla kuitenkin on Minette Donnerista routa-ajaltamme. Kun meidän suruvuotemme 1899 alkoi ja kaikki mielet olivat kuohuksissa helmikuun manifestin johdosta, osoittautui hän nimittäin heti erinomaisen toimeliaaksi.
Oli kuin jokainen esine, jokainen taulu ja kasvi olisi kertonut, että se käsi, joka heidät kerran järjesti, nyt oli kylmennyt, että ystävällinen, lämminsydäminen Minette rouva, jolla oli ollut sellainen kokoova ja yhdistävä voima, nyt oli poissa, ainiaaksi poissa. Kahdeksankymmenluvulla tuli Bulevardilla joka aamu vastaani eräs nuori pariskunta, joka kaikesta päättäen oli aamukävelyllään.
Mutta Minette tiesi että työ, varsinkin työ muiden hyväksi, on paras lääke ja niinpä hän jo varhain koetti olla iloksi ja hyödyksi niille, jotka olivat joutuneet elämän varjopuolelle. Helsingissä oli silloin tuo kurjista asujamistaan kuuluisa Antipoffin kivimuuri ja sinne hän perusti n.k. äitien ompeluseuran, niinikään hän muutamien ystävättärien kera rupesi pitämään pyhäkoulua nuorille naisille.
Päivän Sana
Muut Etsivät