United States or New Caledonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kansan kesken kulki puheita, että niitä ei käytetty ainoastaan nauriin ja oluen säilytyspaikoiksi, vaan että niiden pimeissä komeroissa kitui ihmisiäkin... Sellaisia, joita majuri tahtoi kaikessa hiljaisuudessa saada päiviltä pois. Alakerrassa ei ollut muita asuinhuoneita kuin iso tupa kummassakin päässä. Niitä erotti pitkä porstua.
«Eevan isä!» vastasi hillitty mutta voimakas ääni ja liehuvassa lyhdynvalossa näki majuri laamannin tummien silmien vihaisesti ja uhkaavasti katselevan itseänsä. Silmänräpäykseksi hänen rohkeutensa lannistui, mutta heti sen perästä hän lausui ylpeän kevytmielisesti: «No, minun ei siis enää tarvitse suojella häntä!» Ja kiireesti kääntyen hän katosi pimeyteen.
Puolinen ei viipynyt, se laitettiin talon erinäiseen siistiin ruokahuoneesen. Puolispöytään istuivat sekä vieraat että talon emäntä ja isäntä. Anna, jonka majuri, kuten kohtelias sotaherra ainakin, johdatti pöytään, pyysi anteeksi, ettei hän voinut istua, kun hänellä oli muuta hommaa ja sitä täytyi olla liikkeellä.
Maria rupesi kuuntelemaan. Saanko siis odottaa isääni tänne tänään? kysyi hän. Voi ei, huokasi Leena. Majuri ei tule ollenkaan tänne. Hänet on lähetetty Käkisalmeen ratsuväki-osaston kanssa. Kyllä heille sielläkin työtä riittää. Se tieto vaikutti musertavasti Mariaan. Isän saapuminen oli ollut hänen ainoa toivonsa. Hän kokonaan luhistui.
«Se on totta«, lausui hiljaisesti majuri, «se on totta«. «Vaan kuules, Anna«, alkoi hän vähän aikaa ääneti istuttuaan, äänellä, josta entinen karkeus oli niin kadonnut, että Anna kummastellen loi silmänsä häneen. «Kuules, Anna! Minä tiedän, että Maria nyt on niin onnellinen, kuin hän saattaa olla.
Kyllä minä hommaan kaikki, mitä tarvitaan. Persiassa, herra majuri, soditaan kelpo lailla; mitäs arvelette? v. Pohtikaamme asiaa; lähde nyt vain, Werner! Helei! eläköön prinssi Heraklius! v. Mikä minun on? Koko sieluni on uudessa vireessä.
Viimeksi kävi täällä vahva majuri ja värväsi mukaansa ne kuusi Larssonia, jotka kaikki kaatuivat samassa ottelussa, ja muutamia päiviä sen jälkeen oli Isokyrön tappelu... Mutta joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Luulisi näin suuressa kartanossa olevan isommat asuinrakennukset, en näe kuin pieniä majoja, vastasi Bertelsköld.
Anna, joka tiesi majurilla olevan viimeisen illan käsissä, silmäili aina väliin Mariaa, ja nähdessään Marian katkerasti itkevän, ei hänkään saattanut kyyneliään pidättää. Mutta majuri itse makasi levollisena. «Kuule, kuinka soitetaan!« puhui hän hiljaisella äänellä. «
Onko täällä yhtäkään, joka ei tunne velvollisuuttansa ruotsalaisena kuninkaallisena soturina? Onko? Vanha sotamies vastasi vieläkin: Herra majuri, kunnian tien tunnemme ja kuljemmekin sitä, kunpa vaan muut... Mitkä muut? Kuka voi kulkea toista tietä? Tai kuka luulee voittavansa enemmän muulla tavalla kuin me? Tiedättekö ketään?
Teillä on oikein, Harmaala ei menesty emännättä; vaan koko maan päällä ei löydy ketään muuta kuin Maria tahi tuo toinen hänen vertaisensa ylevyydessä, joka minulle voi onnea maailmassa antaa«. Majuri, koetti nyt saada Marian myöntymään paroonin pyyntöön, sanomatta kumminkaan, että hän puhui hänen puolestaan. Maria soti kauvan vastaan, mutta viimein hän myöntyi.