Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Kun vanha Jean Daas alkoi kahdeksatta kymmenikköä, kuoli tyttärensä vuoristolla, lähellä Staveloa, jättäen hänelle perinnöksi kaksivuotisen poikansa. Vaikka vanhukselle oli työläs elättää itseänsäki, ei hän kuitenkaan valittanut tätä liikaa kuormaa, sillä sydämessänsä rakasti hän pientä Nelloa. Pikku Nello kasvoi ja rauhassa elivät ukko ja lapsi matalassa, köyhässä mökissään.
Anna istui mökissään kangaspuissa, palttinata kutoen, hänen miehensä oli työssä, ja kolme vähäistä lasta leikitteli lattialla. Anna kutoi, niin että kangaspuut jyskyivät, eikä huomannut, että vaunut olivat seisahtuneet mökin edustalle, ennenkuin ovi aukeni, ja hänen entinen emäntänsä lastensa kanssa taas astui matalaan huoneeseen.
Hädästä mitään tietämättä, eli tuo köyhä joukko tyytyväisenä pienessä mökissään ja mikä oli heidät tuohon tilaan ja noihin keksinnöihinsä saattanut? siihenpä vastaan heti. He olivat köyhyydessäänkin semmoisia ihmisiä, jotka rakastivat kirjallisuutta. He lukivat kaikkea kirjallisuutta, mitä käsiinsä saivat, ei ainoastaan huvikseen, vaan elämänsä opiksi.
Kaksi vuotta on Junnu elänyt mökissään korpiensa ja rämeidensä takana, eikä kukaan ole tullut häntä häiritsemään. Mutta kun hän kolmantena kevännä istuu lammen rannalla ongella, kuulee hän outoa ääntä korven synkimmältä perukalta. Se on kuin kaukana hakkaavan kirveen ääntä, ja sitten se on kuin kaatuvan puun parahdusta. Mutta kuka tähän aikaan hakkaa halkoja? kysyy hän vähän kummastellen.
"Oh, kylläpäs sinä puhut! Olen hyvin tyytyväinen siihen, vaikka se onkin sininen", sanoi Anna. "Kiitoksia, isä!" "Eipä kestä", vastasi hilpeä isä, joka tunsi olonsa sangen hyväksi mökissään. "Tiedätkös, äiti?" aloitti hän hetken hiljaisuuden jälkeen, "minä en viivy kauan kotona, vaan matkustan kauaksi tänä talvena". "Minne sitten? Mikä se niin pitkä matka on?"
Hänen rakas perheensä, jonka eduksi hän niin mielellään rouhusi, oli nyt poissa ja hän oli yksin näljän ja surun kalvaamana jäljellä autiossa mökissään. Työtä ei saanut ruokansakaan edestä, sillä ihmisillä ei ollut mitään syötäväksi antamista. Ne vähät hätä-apuvarat, mitä oli kuntaan saapunut, olivat jo aikaa loppuneet, ettei niihinkään ollut turvaamista.
Istui käskyä odottamatta ja nyyhki vyöliinaansa. »Surkeaa on köyhän elämä, minkä noittenkin raukkain. Viluissaan ja nälissään kyhjöttävät mökissään ja siihen kuolevatkin, jos ei jotakin neuvoa keksitä.» »Eikö heille antaisi apuaan köyhäinhoito?» arveli Viion leski. »Sieltä se on apu saatava. Eihän muuta keinoa ole. Mutta mikä hänessä lienee, että tuntuu niin mieltäkääntävälle tuo apu.
Ja jos ei muuta olisikaan, niin muistaahan kreivi, mitä musta Jaana ennen muinoin povasi meille mökissään: minä olisin oleva viimeinen, joka pysyisin teille uskollisena, sanoi hän. Jaana hupatti toisinaan, sitä ei tarvitse muistella. Ensimmäinen ja viimeinen! vastasi kreivi mietteissään. Hän povasi totta: muistatko, hän sanoi minulle senkin, että kerta olin kukistuva omasta syystäni.
»Paraspahan olisi ollut ukolle kuin olisi antanut vieraan levätä mökissään minkä hän olisi mahtanut viihtyäkin, niin olisi asiat selvinneet vähemmällä kävelyllä», katkasi Antti. »Ei sillä kuulunut saavan pilkkautua. Se kuului panevan samalla tavalla kävelemään.
Pienoisessa mökissään istui Takalon Elsa kangaspuitten ääressä. Hän koetti kutomalla ansaita sen, minkä hän ylläpitämiseensä tarvitsi. Surut, nuo ihmismuodon armottomat vanhentajat, olivat lesken muotoon piirtäneet katoamattomat merkkinsä. Kun häneltä hänen ainoa lapsensa ryöstettiin, oli hän itkenyt viikkokaudet, yötä päivää.
Päivän Sana
Muut Etsivät