Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. lokakuuta 2025
Hovilan haaralla hän nousi pois ja käveli kotiin. Täällä vallitsi hiljaisuus. Anna oli poissa, Eva oli poissa, rengit olivat poissa. Ensimmäisenä ilmautui Eva ja sai toria silmät korvat täyteen. "Missä Anna on?" kysyi Lydia sitten. "En minä tiedä", vastasi Eva kääntyen selin Lydiaan. "Missä hän on muualla kuin Hannulassa". "Voipi olla". "Tokko hän aikoo sinne yöksi jäädä".
Kuinka ikänänsä tämän kävi, Lydia päätti seurata häntä ja tahtoi mieluisammin asua noissa maan-alaisissa holveissa keskellä kuoleman lahoavia jäännöksiä, kuin saavuttaa puolustusta sillä, että hän laski ijäkkään isänsä sinne yksin menemään. Täällä siis Cubulos ja Lydia etsivät suojaa ja Julius seurasi heitä. Julius oli suurimmassa vaarassa.
"Missä Anna on?" kysyi Sivelin. Lydia oli jo aikoja arvannut, ett'ei hänen isänsä ollut antanutkaan Annalle tuota pakettia kosio-kirjeineen, mikä erhetyksestä oli tullut Lydian käsiin olisihan siitä pitänyt jotakin jo kuulua. Nyt oli ensimmäinen ajatuksensa se, että Sivelin tuli vetämään heitä edesvastaukseen heidän käytöksestänsä siinä asiassa.
Mutta kesken kaikkea kuminaa kuului säälimätönten liekkien räiske, kun he tulivat takaapäin ja tanssivat ja hyppivät, ikäänkuin olisivat he ivanneet ihmisten surua ja pelkoa. Näitten kaikkien läpitse sotamiehet vakaasti astuen raivasivat tietä ja suureksi ilokseen Lydia havaitsi, että joka askel saatti heidän vaarasta etäämmäksi.
"Mitäs siihen sanot, Lydia", virkkoi hän sitten Lydialle, "Jos pääset miniäksi Hannulaan?" "Kysykää sitä Annalta", vastasi Lydia; "minulle mokoma kunnia ei kuulu". "Nähdäänhän, nähdäänhän", sanoi hauen isänsä. Tuli ilta. Nimipäivävieraita oli keräytynyt jotakuinkin lukuisasti Hovilaan, etenkin miespuolisia. "puolivillaisia", kuten muutamat herrasväet sanovat.
Elämä oli ikävä ja armoton ennenkuin Lydia oli hänen kanssaan kaikkiin osaa ottamassa. Hän ei malttanut odottaa siksi kuin hänen tilansa oli aivan turvallinen. Jos minä odotan siksi, minun täytyy odottaa kuolemaan asti. Lydian täytyy ottaa minut semmoisena kuin minä olen, vaarassa, kuolema silmieni edessä, ja meidän on oleva sama kohtalo, tulkoonpa mimmoinen tahansa.
Eräänä muistettavana iltana Lydia ja hänen isänsä olivat yhdessä kotosalla ja Lydia luki isänsä pyynnöstä sitä lähetyskirjaa, jonka Paavali oli kirjoittanut Roman kristityille ennen siellä käytyänsä ja jota nämät aina olivat pitäneet suurimmassa arvossa.
Molemmat vieraat istuutuivat; palvelustyttö toi lampun ja, kun he olivat tulisoittonsa sammuttaneet, yksinkertaisen lampun himmeä loisto yksinään valaisi huonetta. Vanhus kertoi heille, että hänen nimensä oli Cubulos ja hänen tyttärensä nimi Lydia. Julion ja Cineaan oli nyt parempi tilaisuus katsella uusien tuttaviensa ulkomuotoa.
"En minä ole siitä kenellekään vielä sanonut, kun en tiedä itsekään mitä teen", oli Lydian vastaus. "Nyt saat sen tietää", sanoi isä, "tuo tänne kaikkityyni, sekä kirje että laatikko, ei ne sinun talletettavanasi saa olla pitemmältä". "Ne olivat, näet, Annalle eikä sinulle ajotut," selitti äiti. "Annalle aiotut", toisti Lydia ja katseli vanhempiinsa, suu auki hämmästyksestä. "Herra Jumala!
Sopi syystä pelätä. Sielläkin oli valkea. Eikä ainoastaan yhdessä kohdassa, vaan useissa. Kirkkaat, hiiluvat loimut kirjavoittivat rakennusten mustia haamuja niistä paikoista, joista liekit lehahtivat ylös, ja vähenivät kietoen kaikki helmoihinsa. Tämmöisiä valkeita ilmestyi niin monta, että näytti siltä kuin olisi joku liekki-kehä heitä ympäröinnyt. "Voi isäni!" huudahti Lydia, "mitä tämä on?
Päivän Sana
Muut Etsivät