Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. lokakuuta 2025
Julion seuratessa Lydia toisinaan lähti katakombeista raitista ilmaa hengittämään, voimia maanalaiseen elämäänsä saadakseen. Ei kukaan koettanut enää houkutella häntä muuttamaa sieltä pois, sillä hän ei mielinyt ollenkaan isästänsä erota. Niitten joukossa, jotka useimpia kertoja kävivät kaupungissa, oli Julius. Hän kävi yöllä ja päivällä mitään väliä pitämättä.
Oli ikäänkuin kaikki kaupungin asukkaat olisivat liikkuneet pitkin katuja jotakin suurta tarkoitusta varten, mutta niinkuin joku pelonkaltainen syy olisi heitä ajanut. Sillä huudot olivat rajut ja kammottavat, ja äkillinen säikähdys vallitsi ja kauhistus hiipi yli ympäri. Turhaan Lydia koetti lukea levollisesti.
Vihdoin vaaleankeltainen valo leimahti huoneesen ja Lydia hypähti ylös ja katsahti säikähtyneenä ikkunasta ulos. Valo poistui ja kaikki oli taas pimeässä. Lydia pelkäsi ja sai tuskin sanaa suustansa lukunsa jatkamiseksi. Hänen eteensä kuvaantui tulipalo kauhuinensa, joka aina oli alati uhkaava vaara Roman väestölle. Ainoastaan suurella voimiensa ponnistuksella hän saatti jatkaa.
Hänen silmänsä iskivät tulta, kynnet kävivät harillensa ja aivan varmaan olisi hän karannut Evaan kiinni, ellei noita vieraita olisi ollut. Nyt hänen täytyi tyytyä toivomaan Evan tuohon tuliseen takkaan, missä hän riemuiten olisi nähnyt hänen kärventyvän ja kiemurtelevan. "Mitä sala-viittauksia sinä ryökäle uskallat tässä tuoda esille", huusi Lydia.
Centurio paiskasi auki yhden katon-ikkunan, juoksi tikapuita ylöspäin ja seisoi samalla ulkona. Lydia seurasi häntä. Väkisin pääsi vanhuksen huulilta huuto, kun hän katsahti ympärilleen. Lähellä Mons Palatinoa, tämän ja Mons Caelianon välillä, siaitsi Cirkus. Sieltä näkyi väkevä valkean valo, joka huikaisi silmiä.
Sama hivuttava tauti, joka oli tuottanut hänen sisarelleen niin suuria tuskia, ja lopulta katkaissut hänen elinlankansa, vei Eugenie Rosenthalinkin ennenaikuiseen hautaan v. 1897. Eugenie Rosenthal ei jättänyt jälkeensä mitään kirjallisia muistomerkkejä kuten hänen sisarensa Lydia, mutta sensijaan hän oli ahkerassa kirjevaihdossa ystäviensä kanssa.
Tähän odotan ja pyydän vastausta, toivoen siihen kohtakin tulevan tilaisuutta. Pysyn alati Teidän nöyrimpänä palvelijananne Johannes Sivelin". Joku aika takaperin olisi Lydia tästä kirjeestä suuresti ilostunut, ja arvelematta antanut myönnytyksensä, sillä tässä oli avioliitto tarjona, jota yksikään talontytär pitäjässä ei olisi voinut halveksia.
Ja minä otin ne itselleni; nyt minä häpeän silmät päästäni". Hän nauraa kikatti ja peitti käsillänsä punastuneita kasvojansa. "No ehk'ei siitä saa kukaan kuulla", arveli Miina. "No ei vaan", sanoi isäntä; "kyllä me taas toisen kerran joudumme ihmisten suuhun, ja kaikki tuon vieraan tyttöluntun tähden". "Mistä isä sen sai kuulla?" kysyi Lydia. "Johan siis siitä ihmiset tietävät."
Olkaa te vaan varoillanne, sinä ja Antti, kyllä minä opetan teidät tietämään huutia. Nähdäänhän!" "Tokkohan niin hellinet Annaa, kun saat kuulla mitä isä äsken puhui minulle", sanoi Miina. "No mitä hän puhui?" kysyi Lydia. "Täytyyhän se sinulle sanoa", vastasi äiti, "ett'ei enempiä selkkauksia vielä syntyisi. Mutta ensiksi, tietääkö Anna tuosta Sivelinin kirjeestä?"
Kesken yltympäri vallitsevaa säikähystä hän tuli levolliseksi, ikäänkuin olisi Julion läsnä-olo ollut taattu turva; ja kun Lydia ensiksi näki Julion syöksähtävän esiin rakennuksen raunioista, tämä seisoi niinkuin enkeli hänen edessään ja Julion voimakkaat sanat vuodattivat semmoista uskallusta Lydiaan, joka saatti hänen tointumaan yhteisestä pelästyksestä.
Päivän Sana
Muut Etsivät