Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. marraskuuta 2025
Ensinnäkin ruvettiin meitä kiusaamaan huonolla ruoalla siihen määrään, että lukija tuskin voi sitä todeksi uskoa. Aloitan leivästä.
Ja tällä huikentelevalla matkalla olemme tehneet hänen tuttavuuttansa ja tässä tilaisuudessa samalla kertoneet molempien veljesten kohtauksen. Arvattavasti lukija löytää syyn kurjan Anteron surulliseen silmäykseen, kun hän huomaa nämä kolme laulavaa nuorukaista. Herra, kuinka usein minun pitää antaman anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Oli viikkoa myöhemmin.
Vastustelematta hämmästynyt nuorukainen meni hänen kanssansa; Ivan ja vanha Susanna seurasi heitä. Toinen toisensa näkemisen ja tuntemisen näytäntöä on kynäni heikko kuvailemaan. Lukija, isä löysi monet vuodet itketyn poikansa, poika isänsä ja kotinsa, vanhat palvelijat uskollisesti rakastetun lapsen.
Varmaan heltyy sinunkin sydämmesi, rakas lukija! ja aavistava suruisuus täyttää mielesi, jos milloin joudut niille paikoille, missä muinaissaksalaisen taiteen ihanat muistomerkit kaunopuheisten kielten tavoin kertovat kultaisen muinaisuuden loistosta, hurskaudesta, ahkeruudesta ja suorasta rehellisyydestä. Olet ihan astuvinasi kuin autioksi jätettyyn asuntoon.
Armas lukija, sinä olet varmaan jo monta kertaa nähnyt jonkun huoneen, niin puhtaan, niin sievän, niin soman, niin mieluisan, sanalla sanoen niin kodikkaan, että olet itseksesi sanonut: jospa tuo vaan olisi minun ja jos saisin kaiken elin-aikani siinä asua! Kas, juuri semmoinen oli se pikkuinen huone, jota kohden molemmat veljet nyt astuivat.
No juuri se näkymätön, se joka itkettää vaikka ei näy, se se nyt on tässä kertomuksessa se kuuluisa rakkaus. No niin! Kertomushan onkin jo oikeastaan alkanut. Tuli siitä iltapuoli. Kun minä isäni, vallesmanni A.U. Lassilan kanssa ajoin kotiin, olin minä tavallista oudommalla, runollisemmalla mielellä, tietämättä itse miksi. Se oli jo ... arvaahan lukija ... no ... sinnepäin menossa... Tuli ilta.
Tiuran Santeri, köyhän, sokean lesken poika, oli paras lukija kaikista laitakaupungin pojista, ja jotkut kehuivat, ettei herraspojissakaan ollut niin hyvää lukijaa. Hänellä oli pitkäkatkismus päässä kannesta kanteen ja hän luki sisältä mitä kirjaa hyvänsä, jota vastoin muut hänen ikäisensä pojat vielä tavailivat aapistaan. Häntä sanottiin piispaksi. Se oli kunnianimi.
Suloisena sunnuntai-aamuna he sitten olivat laskeneet hänet siunatun maa-emosen syliin. Tätä äitiä kaipaili nyt kirkkoherran silmä, ja siksipä hänen saarnaansa niin äkisti tuli uusi kohta. Hän alkoi puhua äidistä... Hyvä lukija! Eihän tarvinnekaan minun kertoa sinulle, mitä hän sanoi. Onhan sinullakin äiti? Silloin ymmärrät, mitä kirkkoherralla oli äidistä sanomista.
Siten on hän vain ajatuksilla runoseppeleensä solminut ja senpä vuoksi on ajatteleva lukija tuon yksinkertaisen, musikaalisella rytmillä mukaansa tempaavan muodon takana löytävä niistä paljo enemmän kuin mitä ne ensi silmäyksellä sisältävän näyttävät.
Mutta palatkaamme takaisin Mériméen esikoiseen Clara Gazul'iin, joka 22-vuotiaasta tekijästään oli yht'äkkiä niin merkillisen ja huomattavan henkilön tehnyt. Jo Goethen sanoista on lukija huomannut teoksen käsittäneen sarjan näytelmäkappaleita, joiden aiheet ainakin osaksi olivat historiallisia.
Päivän Sana
Muut Etsivät