Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025


Palvelijat juoksivat, kuului ääniä, ja kreivitär, tuskin voiden liikkua, astui sisään ja laskeutui volterilaiseen nojatuoliinsa. Herman katseli ra'osta. Lisaveta Ivanovna kulki hänen ohitsensa. Herman kuuli hänen kiireiset askeleensa portaiden astimilla. Hänen sydämessään kuului jotakin tunnonvaivain tapaista, joka taas vaikeni. Hän kivettyi. Kreivitär alkoi riisua päältään peilin edessä.

Kerran tämä tapahtui kaksi päivää tämän kertomuksen alussa kuvatun iltaman jälkeen ja viikkoa ennen tapahtumaa, johon pysähdyimme kerran Lisaveta Ivanovna, istuessaan ikkunan luona ompelupuiden ääressä, sattumalta katsahti kadulle ja näki nuoren insinöörin, joka seisoi liikkumatonna ja katsella tuijotti hänen ikkunaansa.

Herman niitä kirjoitti, intohimon kiihoittamana, ja puhui hänelle omituisella kielellä: niissä esiintyi hänen halujensa taipumattomuus ja hillitsemättömän mielikuvituksensa säännöttömyys. Lisaveta Ivanovna ei aikonut niitä enää lähettää takaisin: hän niistä hurmottui, rupesi vastaamaan niihin ja hänen kirjeensä tulivat yhä pitemmiksi ja hellimmiksi.

Samassa kun kaksi palvelijaa nosti vanhaa ja auttoi vaunujen ovesta sisään, näki Lisaveta Ivanovna aivan pyörän luona insinöörinsä; tämä tarttui hänen käteensä; tuskin ehti hän tointua säikähdyksestään, niin oli nuori mies kadonnut; kirje jäi hänelle käteen. Hän kätki sen sormikkaasensa ja koko matkalla ei täti kuullut eikä nähnyt mitään.

"Minä en tahtonut hänen kuolemaansa", vastasi Herman, "pistoolini ei ole ladattu." He vaikenivat. Tuli aamu. Lisaveta Ivanovna sammutti loppuunpalavan kynttelin; hämärä valo valaisi hänen huoneensa. Hän pyyhki kyyneleiset silmänsä ja katsahti Hermaniin: hän istui ikkunalla kädet ristissä synkän näköisenä. Tässä asemassa muistutti hän ihmeteltävästi Napoleonin kuvaa.

Herjetkää lapsettelemasta, sanoi Herman, tarttuen hänen käteensä. Kysyn viimeisen kerran: tahdotteko sanoa minulle nuo kolme korttia? tahdotteko vai ette? Kreivitär ei vastannut. Herman näki, että hän oli kuollut. Lisaveta Ivanovna istui huoneessaan, vielä tanssijaispu'ussaan, vaipuneena syvällisiin mietteisin.

Olkaa niin hyvä, tyttöseni! sanoi Lisaveta Ivanovna, punehtuen hänen huomautuksestaan; vast'edes elkää tuoko kirjeitä minulle. Ja sille, joka teidät lähetti, sanokaa, että hän hävetköön... Mutta Herman ei herjennyt. Lisaveta Ivanovna sai häneltä kirjeitä joka päivä, milloin mitenkin. Nyt ne eivät enää olleet käännetyt saksasta.

Lisaveta Ivanovna ei häntä kuunnellut. Palattuaan kotia, juoksi hän huoneesensa, otti sormikkaasta kirjeen: se ei ollut suljettu. Lisaveta Ivanovna luki sen. Kirje sisälsi rakkauden julistuksen; se oli hellästi, kunnioittavasti kirjoitettu ja sanasta sanaan otettu saksalaisesta romanista. Mutta Lisaveta Ivanovna ei osannut saksaa ja oli siihen tyytyväinen.

Yhtäläisyys hämmästytti Lisaveta Ivanovnaakin. Kuinka te menette ulos luotani? sanoi vihdoin Lisaveta Ivanovna. Minä arvelin viedä teidät salaisia portaita myöten; mutta on mentävä makuuhuoneen kautta, ja minä pelkään. "Sanokaa, miten löydän salaiset portaat, niin menen." Lisaveta Ivanovna nousi, otti piirongista avaimen, antoi sen Hermanille tarkkojen neuvojen ohessa.

Onko äänesi langennut, vai? Odota nosta tuoli lähemmäksi lähemmäksi no! Lisaveta Ivanovna luki kaksi sivua. Kreivitär haukotti. Heitä pois kirja, sanoi hän! Lähetä se ruhtinas Paavalille ja käske kiittämään. No entäs vaunut? "Vaunut on valmiit", sanoi Lisaveta Ivanovna, katsahdettuaan kadulle. Miksi sinä et ole pu'ettu? sanoi kreivitär; aina sinua pitää odottaa. Se on, muoriseni, kärsimätöintä!

Päivän Sana

väki-joukossa

Muut Etsivät