Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Varjele sinä tätä onnettomuuden linnaa, etteivät ne päivät palaisi, joista miehet ja äijät vielä peloissaan puhuvat! Nämä sanat kuohuivat epäselvinä niinkuin etäisen kosken kohina isännöitsijän leveästä rinnasta. Mutta ei ollut hänellä aikaa kauemmin antautua näihin surullisiin ajatuksiin.
Mutta kuta enemmän hän läheni linnaa, kuta komeammiksi ja jäykemmiksi kävivät paikat hänen ympärillään, sitä enemmän alkoi hänen sydämensä sykkiä; hänen oikein tietämättä syytä siihen. Kun hän viimein seisoi linnan korkean ja komean julkipuolen edustalla ja seurasi prinssiä ja hänen opettajaansa puutarhan portista sisään, olisi hänen mielensä jo tehnyt kääntyä takaisin ja juosta tiehensä.
En miekkaa käyttänyt, vaan sanoja, En voimaa käyttänyt, vaan viekkautta, Ja kas, ma sentään teidät kukistin! Ja vaikka sidotte mun rautoihin, Totuutta ette rautoihin te saa Ja vaikka oma syy mun langettaa, Myös teidät surmaan syöksee taivaan valta; Ja vaikka hengen viette herttualta, Te ette valoa voi hävittää. Niin meidät murskatkaa ja linnaa tää! Maailma kerran vaatii palkkiolle! Hoi!
Vaan mikä vastakkaisuus ilmestyi heille tämän yhteiskunnan helmassa! He näkivät toisen keisarin leikkaavan pois koko vuoren keisarillista linnaa rakentaaksensa; toisen kutsuvan kokoon valtioneuvostonsa jonkun kalan keittämisestä päättämään.
Tämä tärkeä osa linnaa ja maaherran asuntoa oli tätä tilaisuutta varten laajennettu yhdellä tai kahdella viereisellä huoneella, ja kaikissa oli kova kiire. Vaikka suurin osa seuruetta asui kaupungissa, oli mestarikokeilla ja pöydänkattajilla täysi tekeminen, sillä paitsi aamiaishommia täytyi jo pitää huolta päivällisistäkin, joille kaupungin virkamiehet ja etevimmät porvarit oli käsketty.
»Kuningas Kaarle Tyhmänkö!» toisti Ludvig. »Sittenhän minä tämän tornin historian tunnenkin. Kaarle sai tässä surmansa uskottoman vasallinsa Herbert'in, Vermandois'n kreivin kädestä. Niin meidän aikakirjat kertovat. Kylläpä minä tiesin muistojeni kätkössä olevan jotain Peronnen linnaa koskevaa, vaikkei itse tapaus johtunut minulle mieleen. Tässä siis minun edeltäjäni sai surmansa!»
Nuori mies katseli linnaa kauan ja tarkasti, sillä se näytti hänestä niin huvittavalta, että hän, nuorukaisuteliaisuutensa innossa, oli unohtanut vaatteittensa kosteudenkin.
"Kuulkaas, Ivan Kusmitsh", sanoin minä kapteenille. "Meidän on velvollisuus puolustaa linnaa viimeiseen hengenvetoon saakka, siitä ei siis puhettakaan. Mutta täytyy pitää huolta siitä, että naiset pääsisivät turvaan. Lähettäkää heidät Orenburgiin, jos tie on vielä turvallinen, tahi kaukaiseen, enemmin luotettavaan linnaan, jonne rosvot eivät pääse".
Sillä ei ole korkeita valleja eikä syviä hautoja, ei upeita muureja eikä lujia torneja, jotka sen tekisivät mainioksi, vaan se vaikuttaa syvästi katsojan mieleen ja herättää hänessä kunnioituksen tunteita yksinkertaisen suuruutensa kautta. Jos etäältä katselemme tätä linnaa, näyttää se matalalta, sillä se on niin avara.
Niin monta ruhtinaall' on kaunista puutarhaa, linnaa, jotka vuodet umpeen on valmiina, ja tuskin päiväks sinne te pistäydytte, hetkeks ehkä vain. Niin, etäisin te niistä valitkaa, jot' ette vuosiin katsomassa käy ja joka nyt on hoidotonna ehkä: te sinne lähettäkää minut! Siellä mun suokaa olla teidän omanne!
Päivän Sana
Muut Etsivät