United States or Brazil ? Vote for the TOP Country of the Week !
Etkö tiedä, että villan poiminnalla on kiire ja että työtä on yllin kyllä?" Pari potkausta ja muut rääkkäykset saattoivat Tuomon nousemaan, vaikka hän vieläkin oli niin sairas, että tuskin jaksoi liikkua. Ei Tuomo vielä oikein ehtinyt ylöskään, kuin Legree heitti hänet takaisin maahan ja vaati häntä pyytämään anteeksi eilistä tottelemattomuuttansa ja kunnioituksen puutettansa.
Ja Tuomon rukoukset tulivat kuulluiksi. Hän sai keskellä vaivojaan rauhaa ja tunsi Vapahtajansa läsnäoloa. Loppuosa tätä maallista vaellusta tuntui niin mitättömän lyhyeltä verrattuna iäiseen iloon. Kuten Cassy oli ennustanut, ei suinkaan rääkkäykset ja ruoskitsemiset vielä päättyneet, sillä Legree kuohui vihaa.
Hän oli säännöllinen kaikessa, mitä hyvänsä teki, ja luuli sillä sekä uutteralla toimeliaisuudella saavansa torjutuksi onnettomuudet ainakin osaksi. Legree, pitäen häntä salaa silmällä, heti huomasi hänet paraimmaksi työmieheksi, mutta samalla myöskin varsin hyvin näki, mitenkä Tuomossa joka kerran, kuin isäntä jotakin orjaa ankarasti puhutteli taikkapa kurittikin, heräsi syvä säälin tunne.
Ei koskaan saatu tietää, miten hän oli kuollut, mutta aavistettiin, että hänen ruumiinsa oli salaa tuotu alas ja haudattu maahan. Samalla oli levinnyt huhu, että vainaja ei saanut mitään rauhaa haudassaan, vaan kuljeskeli vinnillä, kauheasti valittaen kärsimiänsä kidutuksia. Raakaluontoisenakin oli Legree pelkuri.
Tuomo ei liikahtanut. "Polvillesi! sanon minä vielä kerran!" kiljasi Legree ja sivalsi ratsupiiskallansa orjaa. "Herra, mitä pyytäisin teiltä anteeksi, kun en tiedä, mitä olen rikkonut?" sanoi Tuomo lempeästi. "Kun en tehnyt, mikä minusta oli väärin, siitä ette toki voi syyttää minua. Julmaan tekoon minä en koskaan ryhdy, tulkoon sitte mitä hyvänsä."
Hän painui alas vuoteelle ja kohta sitte alkoi oikea kuolemantaistelu. Vielä kerran leimahti elämän valo hetkiseksi, mutta sammui sitte ainiaaksi. Hyvin liikutettuna seisoi Edvard vainajan vuoteen vieressä. Ajatellen, että Legree kiukuissaan saattaisi ehkä vielä raadella ruumistakin, ryhtyi hän hieromaan kauppaa.
Mitäpä sinä esimerkiksi sanoisit, jos sinut sidottaisiin puuhun ja ylt' ympäri sytytettäisiin sieviä rovioita Hä, eikö siinä olisi huvia nauraa ihan kuollaksensa?" "Herra Legree," sanoi Tuomo, "te kykenette tekemään, mitä hyvänsä, sen minä kyllä tiedän. Mutta enempää kuin ruumiin te ette voi tappaa ja sitte seuraa ijankaikkisuus."
Veripisarat ja kyyneleet valuivat Tuomon kasvoilta, mutta hän ojensi ruumistaan ja sanoi: "Ei, herra, sieluni ei ole teidän, sitä ette ole ostanut ettekä voi vahingoittaa." "Vai en voi", irvisti Legree. "Saadaan nähdä. Sambo ja Quimbo, ottakaa tämä mies huostaanne ja löylyttäkää niin, että se vielä tuntuu kuukauden päästä!" Oli puoliyön aika.
Jo samana päivänä läksi Legree Louisianiin ja hänen kanssansa Yrjö, jonka siten täytyi lähteä mieleiseltä työpaikaltansa, pääsemättä sanomaan edes jäähyväsiä omille rakkaillensakaan. Kukapa ei käsitä Elisabetin tuskaa, kuin hän kuuli, mitä oli tapahtunut! Hän ei alussa tahtonut ottaa vastaan mitään lohdutusta eikä tahtonut sitä edes kuullakaan.
Ei ollut mitään vaihtelua, ei yhtäkään näköalaa, joka olisi viehättänyt silmää. Luonto näytti yhtä kolkolta ja toivottomalta kuin neekerien kasvot. Viimein laiva pysähtyi erään pikkukaupungin luona ja Legree omineen astui maalle. Väsynein askelin jatkoi Tuomo ja hänen kumppaninsa matkaa Legreen tilalle.