United States or Albania ? Vote for the TOP Country of the Week !
TYYNI LEANDER liikahtamatta asennostaan katsoo taakseen ja viittaa heille oikealla kädellään, etteivät pysähtyisi, vaan menisivät Anton Leanderin huomaamatta ohitse; sitten kääntyy jälleen tämän puoleen, silittää hänen päätään ja jatkaa keskustelua niinkuin ei olisi mitään tapahtunut: No niin, Anton ... jospa et voi kaikkea ... kuka voikaan kaikkea ... sinä olet ainakin tehnyt minkä olet voinut ... sinä olet...
TYYNI LEANDER. Ei, ei, niillä oli jotain omia asioita. Tulevat milloin sattuu! Jos ihminen on vallesmanni niin hän ei saisi edes syödä rauhassa! Huokaa: Mutta minä vielä siitä koirasta... Eikö ole ihmeellistä, ettei maailmassa voi olla pienintäkään iloa, johon ei aina sekaantuisi jotain surullista. Sen olen niin varmaan huomannut. Pankaa pomeranssi-viinaa eikä tuota. VANHA-LIISA muuttaa pullot.
enempi vihannut ei lie Leander, kun erotti se Sestoon ja Abydoon, kuin minä vettä, jota tieni esti. Hän lausui: »Oudot täällä ootte, ehkä kun hymyilen ma tienohossa, joka pesäksi valittu on ihmiskunnan, te kummastutte, epäröitte hiukan; mut valon antaa psalmi 'Delectasti', mi teiltä ymmärryksen pilvet poistaa.
Asettaa lasin pois ja heittää pulverin kädestään. Katsoo kelloaan. Kohauttaa olkaansa. VANHA-LIISA tuo teekyökin, asettaa pöydälle, menee. TYYNI LEANDER tulee kohta Liisan jäljessä. LEONTJEV iloisesti: Aa, tsheikú? éto moozhno. TYYNI LEANDER. Suokaa anteeksi, herra Leontjev. Saanko tarjota teetä? LEONTJEV. Suurkiitost, suurkiitost, a Antón Antónovitsh?
Hero ja Leander ovat oikein kelpo ihmisiä, jotka asianmukaisessa järjestyksessä ovat käyneet kaikki ne kehitysasteet, jotka nykyisessä yhteiskunnassa muodostavat avioliiton johdannon. He ovat kahden vuoden ajalla melkein joka päivä kirjoitelleet toisilleen ja alkaneet kirjeensä sanalla: "Rakkaani" ja lopettaneet sanalla: "Omasi" j.n.e.
Iloisuus tarttuu toisiin. Kaikki istuutuvat pöytään. TYYNI LEANDER kaataa teetä, tarjoo: Tässä teille, herra Leontjev. No, herra Leontjev, kertokaapa nyt meille missä te olette viimeksi matkustanut, niin, niin... LEONTJEV alkaa puhua yhtaikaa, sitten jatkaa yksin: Nu, Antón Antónovitsh, nyt minjä kohta... Ah missä matkustanut? Minjä paaljo matkustanut. Laskee sormilla.
TYYNI LEANDER. Hän tulee kaiketi heti paikalla. Oikeanpuoleisella ovelia: Anton, teetä, ole hyvä. LEONTJEV osottaa itseänsä, totisena, hiljaa: Madame? TYYNI LEANDER osottaa liikkeellään, ettei hän voi ilmaista mitään ja että Leontjev vain jäisi. ANTON LEANDER tulee, koettaa pakottaa itseään reippaan iloiseksi, mutta onnistuu ainoastaan hetkittäin: Olkka nin hyve, herr Leontjev, olkka nin hyve.
TYYNI LEANDER hetken viivyttyään kyökissä tulee sieltä kiirehtimättä, ajatuksissaan, hiljainen riemu kasvoilla, aikoo mennä oikealle Anton Leanderin huoneeseen, mutta huomattuaan että siellä on pimeä palaa takaisin vasemmalle, ottaa ruokapöydältä lampun ja menee vähän nopeammin oikeanpuoleiseen takahuoneeseen.
Sill'aikaa kun hän oli ulkona avasi Leander hiukan ovea, joka tuvasta vei Nikodemus'en makuuhuoneesen ja tirkisteli Wappua raon kautta. Hän makasi nyt hiljaa ja nukkui rauhallisesti Nikodemus'en lämpösellä vuoteella. Eihän hän pitkään aikaan ollut vuoteella maannut; taisi oikein nähdä että se teki hänelle hyvää unessa, niin pehmoista ja hyvää oli siinä maata.
Sisarukset huomasivat pian että vieras oli pahasti vilustunut ja uupunut ja hoitivat sitä niin hyvin kuin voivat. Täll'aikaa Leander toimettomana ja levottomana kuljeskeli talossa. Niin pian kun joku tuli sairashuoneesta oli hän aina vastassa ja kysyi kuinka oli sairaan laita. Hän oli julmistunut myöskin siitä ett'ei saanut hoitaa tyttöä.