Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. lokakuuta 2025
Jotakin salaperäistä, jotakin, jota Helena ei ollut koskaan tuntenut, ei koskaan kokenut, heräsi eloon hänen sielussaan. Hehkuva puna poltti hänen poskiansa, kuin hänen kiihkeä laulunsa päättyi. Horn oli hyvin liikutettu laulusta. Hän samoin kuin niin moni muu ei rakastanut musiikissa taitoa eikä taidetta, vaan sitä aivan sinänsä.
Anna istui tapansa mukaan tuvan ulkopuolella, katseli laskevata aurinkoa, ajatteli ja uneksi entiseen tapaansa eikä kukaan häntä häirinnyt, mutta vanha eukko ja sir Edward, kumpainenkin akkunastansa, pitivät tyttöä tarkalla silmällä, sillä tuo hänen laulunsa koskesta kuului niin kummalliselta ja voi siis hyvinkin tapahtua niin, että "hänelle pistäisi päähän jotakin," niin kuin eukko lausui, jos ei pidettäisi häntä silmällä.
Hän istui kuten hänen tapansa oli, pää taivutettuna taaksepäin ja katse, joka oli samalla kertaa kauas tähtäävä ja sisäänpäin kääntynyt, suunnattuna ylöspäin, yli kuuntelijain päitten. Ja niin suuri oli hänen laulunsa tenho, että sitä ei voinut vastustaa edes jäykkä, epäsoitannollinen Blumin perhe. Itse Regina neitikin, jolla ei ollut vähintäkään musikaalista aistia, näytti liikutetulta.
Hän lauloi: Laulunsa lopetettuaan hän oli taas iloisempi ja päätti mennä Maarian kanssa juttelemaan Mutta ensin hän läksi puutarhaan ja näki, poiketessansa käytävältä toiselle, Hemmin ja Maarian istuvan keinulaudalla. Nuorukainen oli vaalea kuin lumi, ja Maarian poskilla kyyneleet välkkyivät. Heidän välillänsä oli jotain tapahtunut.
Hän laulaa kuin Sapho ja hän runoilee itse laulunsa, enkä voi sanoa, tibianko, sitran vai lyyran soitossa hän parhaiten on muusan veroinen. Hänen kauneutensa on häikäisevää. Hänen talonsa on erinomainen, niitä koristuksia, niitä jalokiviä niitä pronssiesineitä! Hän on rikas ja yhtä antelias kuin rikas.»
Palovartijat taas eivät siihen aikaan olleet niinkuin nyt majoitettuina suuriin, muhkeisiin palokunnantaloihin katsastustornineen, voimistelu- ja lukusalineen, eikä heillä ollut kauniita virkapukuja, vaan vaeltelivat senaikuiset palovartijat kaksittain yökaudet pitkin kaupungin katuja, puettuina pitkiin, ruskeisiin kaapuihin ja virittäen katujen kulmauksissa tuon tutun yksitoikkoisen ja ylen pitkäveteisen laulunsa: »Kello on kymmenen lyönyt!
Sitten jatkoi hän lauluansa sanomattoman innokkaasti ja tunteellisesti; hänestä tuntui kuin hänen laulunsa olisi levennyt kauvaksi holvien alle ja ikäänkuin salainen tenho mennyt pehmittämään hänen vartiainsa sydämmiä; näyttipä kumminkin siltä kuin vartija-sotamies, joka epäilemättä oli harras katolilainen, olisi pudistellut itsestään tuon lumouksen, sillä hän virkkoi oviluukun kautta: Vaietkaahan toki, rouva; tuo teidän laulunne on synkkä kuin mikä De profundis, ja jos, paitsi tätä huvia, mikä vartioitsemisesta on, täytyy vielä tuommoista kuulla, ei tässä enää mikään kestä.
Jos leivon ääni ois kaunis mulla, Niin sulle, kultain, mä laulaisin Ja syämmes hellän niin laulelulla Mä lemmen hehkumin lumoisin. Ei ääntä leivon oo suotu mulle, Rumemmin äännä ei korppikaan; Tok' laulan, kultain, mä yhä sulle, Kosk' ei oo korvaa sull' ollenkaan. Laulu-Hansa. Ukko pieni, käyräselkäinen, Nuorille ja aikaisille tuttu, Laulunsa jo lauloi viimeisen.
Siks' kiikun sitten aalloilla, Kun hänen saan ma kuolleena, Puhtaaksi pesen sielunsa, Ja valkaisen kuun valolla Pyörtehessä. Mutta kun tuo vaalea nainen oli laulanut laulunsa, seisoi aina eukko hänen selkänsä takana ja herätti hänen unelmistaan, lausuen; "Anna, Anna, älä ajattele niin, muista lapsi raukkaasi!"
Samalla hän myöskin selitti vierailleen, ettei Poppaea sairauden takia ollut voinut saapua juhlaan, vaan koska hänen laulunsa vaikuttaa häneen paremmin kuin kaikki lääkkeet, niin olisi sääli jättää tilaisuutta käyttämättä. Pian Poppaea tulikin.
Päivän Sana
Muut Etsivät