Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Ah, kuinka usein rakas matkamiehemme kääntyikään kotokyläänsä päin, jossa hän lapsuutensa onnelliset vuodet oli elänyt, jossa vielä uskollinen, vanha äitinsä hengitti, ja jonka siunatussa kirkkomaassa isänsä luut lepäsivät, joka niin aikaisin täältä oli poislähtenyt.
Hän kuunteli, mutta yö oli hiljainen, vain pensastosta puron rannalla kuului satakielen ihana laulu. Tuolla oli hänen isänsä koti, jossa hän oli lapsuutensa vuodet elänyt, sen vieressä tuolla hautausmaa, jossa hänen äitinsä lepäsi, tuolla kylä peltoineen ja puutarhoineen, tuolla vuoret ja laaksot. Hän katseli kaikkea kuin ensi kertaa, ja kyynel nousi hänen silmäänsä, ajatusten outoja unelmoidessa.
Hän ei tahtonut aluksi uskoa sitä ollenkaan. Mutta olihan se totta. Eiväthän mitkään kahleet painaneet häntä. Ei kuulunut käskijän ääntä, ei näkynyt rautaristikkoja. Siis mitä kohden? Siis pohjoiseen! Pois, kauas sinne, missä oli hänen syntymäsijansa ja hänen lapsuutensa leikkitantereet! Yöt päivät samosi hän niitä kohden.
Nyt olivat hänen kukkansa muotonsa suhteen mitä moni-kertaisemmat ja värinsä suhteen mitä loistavimmat, ja millaiset kukat, sellaiset myöskin hedelmät. Hän kasvatti lapsensa hyviksi ja rehellisiksi ihmisiksi, hän tiesi oikean kasvatustavan. Kirja, josta hän itse tiedon oli saanut, oli oma elämänsä, oma lapsuutensa.
Minäkö en halajaisi kotiin mitä hän tuollaisia ajattelee, ja mitkä erityiset syyt minua täällä viihdyttäisivät, paitsi ihmisten ystävyys ja koulutyöni? Sehän on aivan luonnollista, että viihdyn. Mitä hän Helystä kirjoittaa? Niin, ettei hän milloinkaan tule kotipuoleensa. Kyllä on kovaa, kun häpeä on suurempi kuin halu nähdä lapsuutensa kotipaikkoja.
"Aviisit" olivat silloin vielä lapsuutensa toivehikkaalla nupulla, mutta rotu oli jo sama kuin nyt, ja lukijain uteliaisuus niin ikään sama. Herrat istuivat hetken aikaa hiljaa, kukin lehteänsä tutkien. Veli Larsson! huudahti vihdoin eräs raatimies. Mitäs nyt? kysyi valtiopäivämies.
Grégoire oli aina ollut perheen kiusantekijä, pieni, lyhytkasvuinen nulikka, jolla oli pilkalliset kasvot ja loistavat silmät. Lapsuutensa ajan oli hän enimmäkseen kierrellyt Janvillen metsissä, ja sitten oli hän hyvin keskinkertaisella ahkeruudella lueskellut Pariisissa, josta hän oli tullut takaisin iloisena ja terveenä, mutta haluttomana mihinkään ammattiin.
Tämä pysähtyi ovelle ja katseli ympärillensä milt'ei tuimilla silmäyksillä. Nyt tiesi hän, missä hän oli. Vienoja muistoja hänen lapsuutensa ajoilta heräsi hänessä. Hän oli tarinan ruhtinaan linnassa. Hän tunsi kaikki jälleen niin hyvin.
Mitä siihen Jumalan tulee? Reki ajoi pois ja Kaapo jätti tällä lailla viimeisen kerran lapsuutensa kodin. Tämän jälkeen nähtiin Risto useammin kuin ennen kulkevan ympäri rauhatoinna, levotoinna. Paljon hän myös puhui yksinänsä ja tällaisissa tilaisuuksissa kuultiin hänen kertovan: Jumala on kostanut.
Suutarinlesken luona huomattiin myöskin, kun Arvo ja Iiri ajoivat ohitse. Hely katsoi ulos ikkunasta ja tunsi sisarensa. Koko hänen lapsuutensa aika tuli nyt äkisti hänen eteensä se aika, jolloin hän vielä oli puhdas ja viaton kuten hänen sylissään lepäävä Mauri. »Se aika» ajatteli hän, »se on ollut ja mennyt mutta pian, jo pian uusi aamu koittaa » Hän laski kätensä sydämellensä ja sanoi itsekseen: »Tässä, tässä on kuolema ahdistus alkaa jo.»
Päivän Sana
Muut Etsivät