Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
HOFFMANN. Enkö minä ole enempi kuin välskäri tahi joku samarius-kurssin suorittanut! Sanoppas vielä kerran ett'en minä ole lääkäri, niin EMMA. enhän minä sitä yksin ne ihmisethän sitä sanovat. HOFFMANN. Ihmiset! Ketkä ihmiset? No niin, ne tietysti, jotka kuumeessa hourivat. Mutta sinä et sitä saa milloinkaan sanoa, muista se! Sinä et ole lääkäri, mutta minä olen lääkäri.
Tähän vastasi toverimme: "barbaari". Silloin hyökkäsivät santarmit hänen päällensä, sitoivat hänet ja sidottuna pieksivät veriin. Kun hän sitten vaati lääkärin tutkimaan vammoja, sanoi lääkäri: "vastarintaa tehdessä sai pieniä vammoja".
Niin, tanssitaan, tanssitaan ja lauletaan ja nauretaan ja nauretaan ja nauretaan! Hahaha! Pappa on sekaisin. HAMARI. Täällä on lääkäri tarpeen. AMELIE. Pontus, etkö enää tunne minua? Sehän on Amelie oma Amelinkkasi. Kuule, kuulehan minua! NELJ
Vuoteen ääressä seisoo lääkäri, toisella kädellään tunnustellen sairaan käsiranne-valtimoa, toisessa pidellen taskukelloaan, johon liikahtamatta katsoo. Hänellä on yllään pitkä, kiiltävänmusta verkatakki ja silmillä kultareunaiset rillat. Vuoteenlaidalla istuu Paavali, alaikäinen nuorukainen, pää käsien varaan painuksissa, pitkä kiharainen tukka vähän epäjärjestyksessä.
Lääkäri oli tuokion aikaa ääneti ja vältti hänen katsettansa. "Koettakaamme," lausui hän epäillen. "Ei, ei! Ei siitä ole mitään hyötyä!" keskeytti sairas ja katseli aaveen tapaisesti hymyillen vasenta sivuansa. "Tämä on jo kuoleman oma. Kuinka pitkä elonaika minulla vielä on?" toisti hän ihan vakavasti ja kovalla äänellä. "No niin, korkeintaan tunnin aika," kuului vastaus.
Sittemmin kirjoitti kuninkaan lääkäri Fabriciukselle kirjeen, tarjoutuen määrätystä palkinnosta myrkyttämään kuninkaan. Fabricius ei ottanut tarjousta vastaan, vaan päin vastoin ilmoitti asian kuninkaalle, joka ihmetyksissään huudahti: "Ennen aurinko eksyisi radaltaan kuin Fabricius oikealta tieltä."
Ester ei jaksanut mitään virkkaa, puristi vain hellästi Arnoldin kättä. Vasta puolen päivän tienoissa tuli lääkäri. Tauti ei ollut hänen mielestään vaarallista, mutta piti kumminkin olla hyvin varoillaan. Hiljainen lepo oli paras lääke sitten, kun kuume oli saatu poistetuksi. Lääkäri lupasi käydä joka toinen päivä, jollei tauti näytä vaarallisempia oireita.
Eräs lääkäri, jonka neuvoa oli kymmenen vuotta sitä ennen kysytty sen johdosta, että rouvaa vaivasi hengenahdistus, oli puhunut "liikakasvannaisesta". Siitä asti oli tuo sana, jonka merkitystä hän ei ollenkaan käsittänyt, takertunut hänen päähänsä.
"Hän on meidän lempein ja rauhallisin sairaamme," kuiskasi lääkäri; "koko hänen sairautensa on vain se mieletön ajatus, että hän päivät päästänsä seisoo ikkunan luona katselemassa, eikö se, jota hän odottaa, jo tule." "Hän on ollut levottomampi viime aikoina", sanoi vahti, joka siinä seisoi, suuri avainkimppu kädessä; "hän on monta kertaa sanonut hänen ihan näinä päivinä tulevan."
Vihdoin nuo molemmat voimat tekivät sovinnon, ja sen johdosta sanoi lääkäri hyvin loukkautuneen äänellä vaimolleen: "Kun olet kerran osoittanut, ett'et luota minuun, vaan omin päin kutsuit toisen lääkärin, niin saat itse kantaa toimiesi seuraukset. Minä pesen käteni, enkä enää millään lailla sekaudu taudin hoitoon."
Päivän Sana
Muut Etsivät