Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. lokakuuta 2025
Lennossansa päivän paistellessa Tuonne tänne mesisissä maissa, Havahitpa ahon vieruksella Mehumättähällä kasvavaisen Kevään lapsen, kukan kaunehimman. Ihmetellen tämän ihanuutta Laskeusi yksi lennostansa Alas aamukasteen kyyneleihin; Mielistyen kauniin kukan muotoon Ystäväksi antausi hällen, Lupasipa ikirakkautta. Niinpä meni päivät parahimmat, Niinpä armas aika helleyden.
Ja hän oli sulaa kyyneleihin, hän syleili pienokaistaan, joka istui hänen vieressään, ja painoi häntä rintaansa vasten, aivankuin olisi tahtonut puolustaa häntä toiselta, tuolta tuntemattomalta, vieraalta, jonka ylösnousemus uhkasi viedä osan hänen paikastaan.
Atalantta heitä tervehtii, Mutta ilon sädettä ei silmä anna, Eihän siirry hänen otsaltansa yö. Joukko yöseen huomaa, huomaa vieno Kaarin: Kyyneleihin sammuu hänen laulunsa. Mutta valtiatar linnahansa astuu: Rakennetaan juhlallinen atria, Tyhjennetään toivon kultahiset maljat, Muistot unohduksen virtaan manataan. Toki synkeänä miettii Atalantta, Juhla hiljaisena jymisee.
Vaikka tuon uskollisen yhteiskunnan palvelijan mieli välisti murtuikin kyyneleihin asti, ei hän kuitenkaan kenellekään nurkunut eikä valitellut vaivojaan; nöyränä hän vaan kärsi surunsa ja oli yhtä helkevä ja yhtä mieluinen taasen tarvittaessa lähtemään. Kuitenkaan eivät kaikki niin kiittämättömiä olleet.
Oliko kumma jos hänen tunnokas sydämensä murtui kyyneleihin asti, noita kaikkea muistellessa? Uusi pelto laitettiin nytkin kylvöön, niinkuin luonnollistakin oli, ja koko syksyn olivat he uutta tekemässä. Eräänä iltana, syyskuun lopulla, istuivat he väsyneinä kuokoksellaan; he aikoivat vähän levähtää. Ilma oli tyyni ja kaunis.
Mutta, kertoo kansan taru, koska ilta tyyni tuli, huoahteli korpi karu, Eljas kyyneleihin suli, kauan yössä kulki, sitten astui alle taaton katon, haastoi halki kyynelitten, vieri virsi valapaton: »Sydän-yön ma lapsi lienen, liekuttama surun summan, tuskan tuiman myötä vienen käyden teitä elon kumman.
Kunnon ihmisten sydämellisyydestä Georg heltyi kyyneleihin asti ja hyvin vaikealle hänestä tuntui heistä eroaminen. Vasta kun hän oli jättänyt pienen kylän kauas taakseen, herkesi kyyneleet juoksemasta. Oli jo puolisen aika, kun Georg yliopistokaupunkiin saapui.
Mutta nuo kyyneleet eiwät olleet hirmuisesta omantunnon tuskasta lähteneitä, ne wuotiwat nyt semmoisesta sydämestä, joka käsitti ensimäisiä säteitä Jumalan armosta syntisiä kohtaan, ja tuo wähäinenkin toiwon kipinä puhkesi kiitoksen kyyneleihin paljosta tuskasta pakahtumaisillaan olewassa ja hänen luulonsa mukaan auttamattomasti kadotetussa sydämessä.
Katsoen Mariettea hän kyllä ihaili tätä, mutta hän samalla tiesi, että Mariette oli valehtelija ja eli täydessä ymmärryksessä miehensä kanssa, jonka loistava virkaura perustui satojen tuhanten ihmisten kyyneleihin ja häviöön, ja että Mariettelle oli tämä kaikki yhdentekevää, ja että mitä tämä oli eilen puhunut, oli kaikki valhetta, ja että Marietten ainoa mieliteko, jonka syytä ei Nehljudof yhtä vähän kuin Mariette itsekään tietänyt, oli saada hänet rakastumaan itseensä, ja se se juuri olikin Nehljudofille yhtaikaa sekä mieluista että vastenmielistä: Hän oli jo useamman kerran tehnyt lähtöä, tarttunut hattuunsa, mutta sittenkin jäänyt.
Hartaan rukouksen perästä rupesi auringon nostessa taas työhönsä. Yht'äkkiä kuuli kärryin jyrinän. Katsoessaan ulos näki hän maamiehen ajaneeksi pihalle ja nostelevan säkkiä rapuille sekä tahtoen kenenkään näkemättä mennä pois. Leski tunsi miehen olevan Makkosen. Ujona ja punastuen pyysi mies anteeksi että muka vasta nyt voisi maksaa vanhan velkansa. Kumpikin oli kyyneleihin liikutettu.
Päivän Sana
Muut Etsivät