United States or South Georgia and the South Sandwich Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hiljaa ja hievahtamatta istui Jorma ja kuulosti ... kuului muutamia huutoja ja sitten oli kaikki hiljaa.
Juha nukkui yönsä tallin ylisillä, ettei omaan aittaansa mennen ehkä kolinallaan häiritsisi Marjaa. Koetettuaan turhaan saada unta silmiinsä hiipi hän Marjan aitan taa ja kuulosti, korva seinää vasten. Ei kuulunut nukkuvan hengitystä, kerran vain heikko rykäisy ja toisen kerran niinkuin valveilla olevan huokaus. Marja nukkuu aitassaan. Hän ei enää nuku, mutta ei vielä ole oikein hereilläkään.
Jouko poistui mitään vastaamatta. Ajatuksissaan astui hän lehmäin jäljessä, aina silmällä pitäen suurta härkää. Ennenkuin hän auringon mailleen painuessa astui pihaveräjästä sisään, kuulosti hän, oliko isä tullut kalasta. Ei ollut tullut, ja vasta sitten uskalsi hän itse tulla. Kauan hän mietti, veisikö sinä iltana lypsylämpöset kallokäärmeelle taikamajalla; eikä sitten vienytkään.
Kuulosti kuin hän olisi sanonut: »hän on tainnut olla jo melkein liian kauan
Hän istui heistä vähän matkan päähän verannan penkille, kuulosti heitä hetkisen, koetti muutamalla sanalla yhtyä keskusteluun, mutta ei saanut siinä pysyvää jalansijaa, kun kaikki asiat olivat hänelle outoja. Hän oli mielestään liikaa ja vetäytyi hetken ääneti oltuaan pois, mennen puutarhaan muita etsimään.
Hiljainen yöllinen tuuli oli alkanut hengitellä ja työntänyt pilvilöitä kirkkaan taivaankannen eteen, eikä nyt enää yhtään tähtöstä näkynyt. Melkeinpä pilkkopimeässä kulki nyt Kalle, kulki ensin polkua myöten kesantopellon halki, sitten kolean kivikkoahon poikki ja viiletteli viimein tuota mukavampaa metsätietä myöten, joka maantielle saattoi. Vähän aikaa kulettuaan seisahtui hän ja kuulosti.
Mutta senkin hän lausui, vaikka varmalla, kumminkin niin kälmimäisellä äänellä, että aivan siltä kuulosti, kuin hän olisi koettanut nielaista naurunsa. Niin se käypi, kun herkeämättä tyttöä vahtii, muistamatta väylää katsella, moitti joku nuristen. Väylällä ollaan ... eikähän tässä ole hätää mitään.
Noin kymmenen tienoissa iltayöstä jo alkoi kuulua räikeämpiä ääniä, rattaiden jyräkkää ja laulua. Sen tunsi kuitenkin heti, että nuo laulajat olivat vielä miehiä, sillä usein helähti raikas sävel kauniisti ja kuulosti siltä kuin se olisi tulkinnut jonkinlaista viatonta sydämen iloa. Ne olivat enimmäkseen vasta pieniä, noin yhden, kahden ja kolmen hevosen joukkoja. Mutta niihin liittyi uusia.
Ei ollut sekään heistä mikään kumma asia. Kuulosti siltä, kuin ei heidän mielestään olisi voinutkaan muuten käydä. Mutta yhtä he ihmettelivät: rovastin pojan viimepyhäistä saarnaa.
Kuule, sanoi hän hetkisen vaitiolon jälkeen ja kumarsihe eteenpäin, niinkuin olisi hän kuulostanut jotakin; etkö kuule hevosjalkain töminää? Elli kuulosti, vaan ei voinut erottaa muuta kuin tuulen kuiskaavaa, surullista huminaa metsässä. En kuule mitään, sanoi hän, ja huokaus kohosi hänen rinnastaan. Inkeri kuulosti uudelleen. Hänen kasvonsa, koko hänen olentonsa kuvasti jännitettyä odotusta.