Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Weisaaminen teki kuulijoihin erilaisen waikutuksen, aina sen mukaan, minkälaisella asteella kunkin kuulijan sisällinen ihminen oli: wälisti se synnytti pilkkaa ja iwaa, wälisti taas sywintä myötätuntoisuutta ja sääliä. Wankka oli talo, jossa wiimeksi käytiin.
Vangin puhe teki kuulijoissa eri vaikutuksen, aina sen mukaan minkälainen kunkin kuulijan sisällinen ihminen oli. Suurin osa purskahti imelästi nauramaan; ne olivat niitä, jotka vangin puheen pitivät oikeana, viisaana puheena, sillä heidän mielipiteensä olivat enemmän tai vähemmän sopusoinnussa hänen mielipiteittensä ja tekojensa kanssa.
Nyt kohotti nainen hatunharsoaan ja virkahti pehmeällä, sointuvalla äänellä, joka helkähti kuin hopeakannel kuulijan sydämessä: Hyvää iltaa! Eikö Paavo Kontio enää tunne minua? Se oli Sinikka! Miksi hän ei ollut heti arvannut sitä? Mitä muuta kohtalokasta saattoi enää sattua hänelle? Eikä hän voinut itsekään ymmärtää, kuinka hän saattoi vastata niin tyynellä ja vavahtamattomalla äänellä: Kyllä.
Mutta sen sijaan kuului sitten joka yö tuolla kauhealla tunnilla huoneessa, missä milloinkin olin pitkä, sydäntä-särkevä huuto, joka aivan, kuin jonkun kuolemallaan olevan hirveä valitus-huuto, tahi jonkun kuolemaan asti piinatun tuskanhuuto täytti jokaisen kuulijan sydämmen vavistuksella ja kauhistuksella.
Näät kuulijan ei mieli tyydy eikä hän usko esimerkkiin, jonka juuret on tuntemattomat ja piilotetut, ei epäselviin todistuksiin myöskään.» Kahdeksastoista laulu Nyt itseksensä pyhä sielu nautti sanoistaan; omastani nautin minä, suloisen sekoittaen katkeralla. Ja Nainen, joka Luojan luo mua johti, nyt virkkoi: »Muuta mieti, muista, olen lähellä kaiken väärän keventäjää.»
Kunpa olisi elämässä, niinkuin hänellä, jotakin, jonka suruja voisi maailmalle valittaa, laulaa sydämensä hienoimmalla sävelellä, jotakin, joka olisi varmana pohjana takana, jonka tulkiksi olisi luotu! Hänen soittonsa tunkeutui kuulijan sydämen sopukkoihin ja löysi sieltä mitä oli tahtonut: se herätti sieltä syvän, voimakkaan säälintunteen johonkin tuntemattomaan, epämääräiseen.
Niinpä Erik pysyi äänettömänä kuuntelijana, kuin isä selitteli suunnitelmiaan, ajatuksiaan ja unelmiaan talouden sekä yhteiskunnallisten ja valtiollisten asiain alalla, ja se äänettömän kuulijan osa tuli hänestä ajan pitkään aivan sietämättömäksi.
Niillä oli kummallinen lumoava voima; ne saattoivat kuulijan silmät vesikiehteisiin ja unhottamaan kaiken muun; ne tuntuivat niin tutuilta kuin honkien vieno humina kesäiltana ja sulattivat sydämen niin pehmeäksi, vai lieneekö soittajan oma sulo tuon kaiken vaikuttanut.
Sanoja ja lauseita tuntui ikäänkuin taivaasta laskeutuvan enemmän kuin niitä kerkesi puhua muille. Pitkä hetki oli kulunut. Aurinko lähenteli puitten latvoja, kun rovasti lopetti puheensa ja näki, etteivät yhdenkään kuulijan silmänurkat olleet kuivat. Istuttuaan pöydän taakse penkille hän otti taskustaan pienen virsikirjan ja lauloi siitä lyhyen virren.
Suorana, ylpeänä, horjumatta Ione siinä seisoi kuin hengen innoittamana, ja hänen äänensä ja ilmeensä synnyttivät kuulijan rinnassa kunnioittavaa pelkoa. »Rohkea sydän!» Arbakes vihdoin virkkoi, »olet todella arvoinen tulemaan omakseni. Oo, kuinka usein olenkaan uneksinut sellaisesta toverista suurta tulevaisuuttani suunnitellessani, ja vasta sinussa olen oikean tavannut.
Päivän Sana
Muut Etsivät