United States or Burkina Faso ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Petturi", huusi kuningas hypähtäen ylös ja tarttuen sotanuijaansa, joka aina oli lähellä sänkyä, "petturi, jonka näet kuolevan petturin kuoleman". Ja hän kohotti asetta taaksepäin, ikäänkuin iskeäksensä.
Laps auringon jos joku itkevi tuo, sadekaariksi saartuvat kyynelet nuo, jos murhe on hällä, hän murheesta suurtuu, jos kärsimys, hän jumaluutehen juurtuu, näin kasvaen kaltaiseks jumalain kadotuksesta aarteiden kalleimpain, mitä maan elo kylvävi kuolevan vaivaan, hän valmis on tarhoihin auringon taivaan.
Kaikki läsnä-olevat tulivat liikutetuiksi kuolevan viimeisistä puheista ja Laurinkin silmissä havaittiin kyyneleet.
Mutta ei sillä ollut vielä sitä oikeata kuoleman ääntä ollut, oli ollut elämän ääni, joskin valittava ja vaikeroiva. Eräänä yönä sitten se oli äkkiä pahasti parkaissut, korahtanut kuin kuolevan kurkku, ja oli silloin hänkin tiennyt, että hänen miehensä juuri sillä hetkellä hukkui, kuten tietoja vertaamalla oli voitukin todeta jälestäpäin.
"Ja minä lupaan sen sinulle, isä, armas isä kulta!" sanoi poika, joka hetki ennen oli hiljaa astunut huoneesen ja kuuli isänsä sanat, "minä lupaan sinulle sen ja annan lupaukseni käteesi", toisti hän astuen lähemmäksi ja tarttui kuolevan tunnottomaan käteen suudellaksensa sitä, "jos Jumala suo minulle voimaa ja terveyttä, en ole laiminlyövä mitään, millä vaan voin osoittaa kiitollisuuttani kaikista uhrauksista, joita olet hellyydessäsi minulle tehnyt.
Ihmiset puhuivat keskenänsä, että joku Neron lähettiläs oli myrkyttänyt hänen ja että, kun keisari oli käynyt kuolevan ystävänsä luona, tämä oli kääntänyt kasvonsa pois hänen puolestaan. Hänen kuolemansa jälkeen Tigellinus nousi. Burrhon virka annettiin hänelle ja yhdelle toiselle Rufus nimiselle, mutta Tigellinus oli todellinen hoitaja.
Ja kirkkaalla puolipäivähetkellä, kun aurinko, ollen korkeimmillaan, valoi kuolevan kasvoille vaaleaa hohdetta, kun ulkona kohisi elämän virta vakavimmillaan, tuli kuolema ja teki hiljaa ja juhlallisesti taistelusta lopun.
Hän piti sangen todellisena, että pojan luonto äitiin liiallisen lempeyden ja hyvyyden kautta pilaantuisi naisellisesti hempeäksi ja miehen urostöihin kykenemättömäksi. Eivätkö kuolevan everstiluutnantin viimeiset sanatkin todistaneet, että hänkin pelkäsi jotakin sellaista tapahtuvan?
Nyt jo! mutisi hän, minä olisin luullut kestävän vielä vähän aikaa! Hän tarttui kuolevan käteen, nosti hänen päätänsä ja laski sitten kätensä hänen sydämelleen. Se on loppunut, kuiskasi hän. Henrik käänsi itsensä pois ja itki. Ellen katseli vakaasti kuolleen kasvoja, näki kuinka tuo ennen niin elävä muoto hyytyi hyytymistään, kuinka silmä-laudat vähittäin sulkeutuivat ja leuka painui sisäänpäin.
Hän näki kaikkialla mustan yön ympärillään: Mihin kelpaan minä? huokasi hän, mitä voin minä tämmöisenä vaikuttaa? Hänen istuessaan näin alasvaipuneena kuin raskaan taakan painamana, astahti äkkiä hänen sielunsilmäinsä eteen tuon vanhan, kuolevan talonpojan profeetallinen katse ja hän kuuli taasen nuo samat sanat: "Teidän tulee ensin kylvää ja sitte niittää siunausta."