United States or Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä mielen vaikutelmaherkkyys perustuu jonkinlaiseen edeltäpäin järjestettyyn sopusointuun. Silmä on sijoitettu siihen, mihin valonsäteen pitää langeta, jotta se voisi todeta tämän määrätyn valonsäteen. Me ilmaisemme vain puoleksi omaa itseämme ja häpeämme sitä jumalallista aatetta, jota jokainen meistä edustaa.
Jonkun, joka oli päättänyt heidän turmionsa eikä tahtonut millekään muille viittoville mahdollisuuksille korvaansa kallistaa. Miksi Liisa olikin sallinut hänen niin usein sisäisesti loukkautua? Se oli lopussa, se oli auttamattomasti lopussa! Hänellä ei ollut muuta tekemistä kuin todeta tosiasia ja toimia sen mukaisesti. Mahtoiko joku toinen rakastaa häntä niin? Ei, sanoi ääni hänen sydämestään.
Oikein ihmeellistä oli todeta miten vilkas ja innostunut rouva Liebknecht jaksoi olla, vaikkakin hänen elämänsä oli ollut täynnä kovia kolauksia, aineellista puutetta ja sydämen tuskaa puolison ehtimiseen vankilassa istuessa ja vuosikausia karkoitettuna ollessa. Hänen ulkomuotonsa kertoi kyllä ennenaikaisesta vanhenemisesta, mutta henki oli nuori ja joustava.
Mikä tässä on niin hämmästyttävää ja samalla niin ilahduttavaa, on, että nykyaikainen psykologia voi todeta ei ainoastaan tämän uskonnollisen kokemuksen reaalisuutta vaan myöskin sen luonnollisuuden. Tällaisia alatajuisen aktiivisuuden ilmauksia kutsutaan »sielulliseksi automatismiksi» ja niihin kuuluu myös uskonnollinen kääntymys sellaisena kuin se mainitulla tyypillä esiintyy.
Epäilemättä. Mutta oli toista tuntea kuin tietää se ja tietopuolisesti todeta se, tuntea se oman olemuksensa syvimmässä. Darwinismia? Kehitys-oppia? Aivan oikein, mutta eräässä toisessa, henkisemmässä, itsekohtaisemmassa ja niin sanoakseni itsekoetummassa merkityksessä. Kaikkien pyhien nimessä, mitä minä teen tällaisella minuudella? tuskittelin ääneen itsekseni.
Kyllä, hän oli ehtinyt jo senkin todeta, tosin ensin omaksi kauhukseen, mutta sitten yhä avartuvalla, yhä lämpenevällä ja kirkastuvalla inhimillisen yhteenkuuluvaisuuden tunteella, johon tuntui mahtuvan kuin Herran temppeliin sekä hurskaat että väärintekijät. Mikä oli hän asettumaan ihmisten ja heidän intohimojensa tuomariksi?
Mutta tällä kertaa ei kuulunut sieltä niin hisaustakaan. Mitä minä nyt teen? ajattelin. Missä ovat korkeammat olennot ja kussa laupias, avulias käsi? Ja missä on ennen kaikkea maitokuppi? Kuppi oli kyllä paikallaan, tosin pohja ylöspäin tällä kertaa. Mutta käänsi sen mitenpäin hyvänsä ja tunnusteli sitä miltä puolelta tahansa, se pysyi aina yhtä tyhjänä. Eihän auttanut muuta kuin todeta tosiasia.
Tässä kohtaamme taas yhden vahavaltakunnan tuhansista arvotuksista, ja meillä on tilaisuus todeta vielä kerta, että mehiläisten politiikka ja tavat eivät ensinkään ole kerran kaikkiaan salliman säätämiä ja ahtaita sekä että ne noudattavat useita monimutkaisempia vaikuttimia kuin ne, joita luulemme tuntevamme.
Niissä on sellaista, joka koskettaa meitä senkin ohella, mikä niissä tuntuu meistä vieraalta. On jotakin korkeampaa jokaisessa ihmisessä, kuin se mitä hän saa sanotuksi. Sen saamme todeta, kun katsomme Tolstoin ajatusrakennelmien vajavaisuutta hänen elämänsä taustaa vasten.
Panin merkille maakappaleen, jossa oli kuusi asumusta ja joka on melkein saari, niin että se kahdessa päivässä voitaisiin eristää saareksi, vaikka se mielestäni ei olekaan tarpeellista, kun tämä kansa on aseiden käyttöön hyvin perehtymätöntä, niinkuin Teidän Korkeutenne saattaa todeta niistä seitsemästä, jotka olen ottanut mukaani, jotta he oppisivat kieltämme ja palaisivat sitten tänne.