Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Nuoret miehet olivat aivan ilmeisesti keväisen lumouksen valtaamia. He nojailivat polkupyöriinsä ja vaihtoivat vain silloin tällöin jonkun hajanaisen sanan. Näyttivät olevan aikeessa erota ja lähteä kumpanenkin omalle haaralleen, mutta arvatenkin illan lumoava tunnelma pidätti. Heinosen kartanopuitten alastomia oksia alkoi tuulikin hiljaa liikutella.
Makulan kylästä Uudella Kirkolla päätimme er'etä kumpanenkin kulmallensa: kumppalini kirkolle ja siitä etemmäksi itään päin, ja minä taas länteen päin meren rantaan asti. Juvan ja Karjalaisien kylässä oli lauluja kyllä, erinomattain viimeisessä.
»Jumalan ihmetyö se on, ei muu, pelastumisesi», sanoi kumpanenkin. Jumalan ihmetyö... Minä en ollut muistanut Jumalaa koko matkallani enkä moneen aikaan, sillä en uskonut sitä olevankaan. Mutta tuo miesten lause tuntui nyt somasti iskeytyvän tuntooni, se painui kuin naula puuhun. Ruumiini oli kuuma kuin kekäle. Veret olivat palanneet takaisin.
Ja kuusikko taampana huokaili, niin kuin matala, harva kuusikko huokailee ison tuulen käsissä, aivan kuin keuhkojen puutteessa hätäillen ja tempoen. Emäntä oli arvatenkin mennyt kylään, koska kaikki oli niin hiljaista ja yksinäistä. Mies sängyssä muisti yhä selvemmin mitä kumpanenkin silloin sanoi. Martti sanoi... Hän sanoi...
Ja siinä he kertoivat toiseen ja kolmanteen kertaan samat jutut, joita jo kumpanenkin tunsi yhtä hyvästi; jos toinen kertoi jonkun uuden jutun, ennen muistettuja kummemman, niin toinen heti arvasi, että nyt se valehtelee, miksi se ei olisi sitä ennen kertonut. Mutta ei puhunut mitään, kuunteli vain tarkasti, siirteli vapaansa ja tarkkasi perhoaan.
Niin sairastui yhä useampia, ja ihmiset alkoivat paeta niin pian kuin mahdollista tuosta ruton saastuttamasta seudusta, osaksi ylös virtaa myöten, osaksi kauas erämaahan, jossa varmaan moni on hukkunut." "Ja miten kävi kauppiaan ja hänen vaimonsa?" kysyi Laagje. "He kuolivat kumpanenkin, sen mukaan mitä olen kuullut, ja heidän palvelijansa pakenivat."
Pojat katselivat yhä vaieten laihoja hevosia, jotka nyt ahnaasti purivat apettaan. Nälkä on, sanoi Hermanni. Martti astui Pruunin parteen ja taputteli hevosta kaulalle. Se kohotti päänsä, haisteli Marttia ja höpläili huulillaan. Kumpanenkin pojista katsahti toisiinsa, silmissä liikutettu, itkunsekainen ilme. Kuule, kuiskasi Martti, kun tuli parresta, sinähän menet huomenna myllylle? Sanoihan isä.
Päivän Sana
Muut Etsivät