Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Hän sytytti kynttelin ja meni etsimään sisäpiikaa, jonka tila oli toisessa huoneessa. Mitenpä hän kummastui, nähtyään sen wuoteen tyhjänä! Tämä hawainto pelästytti häntä niin, että rupesi wapisemaan. Hän tiesi olewansa yksinänsä koko sillä puolella asuntohuoneita.
Mutta kun hän kosi, tuli ehdoton kielto. Isä, Halvar, katsoi tyttöönsä ja kummastui. "Täytyy kait sinun joku ottaa, sinunkin," hän sanoi, "ja tiukalla pitää, ennenkuin parempi ilmestyy". "Ooh, jos parempi olla pitää, niin tottapa hän ilmestyy," arveli Alfhild. Mutta sen perästä pojat pysyivät etäämpänä. Parasta kun odottaa ja katsoo eteensä, he tuumivat.
Päästyänsä portille, pysähtyi hän ja kiipesi alas rattailta. Talonväki näki hevosen ja kummastui. He kyllä arvelivat hänen heille hevosen ostaneen, mutta eivät tohdi sitä sanoa. Isäntä tuli aukaisemaan porttia. Mistäs, vaari, olet hevosen saanut? sanoohan. Ostinpa vaan, kun halvalla osuin saamaan. Niitäppäs häkkiin heinää hevoselle yöksi. Otappas tämä säkki tästä.
Helenan odotus. Helena oli tullut Helsinkiin täynnä innostusta. Hän oli kohta hakenut lähimmät kaupunkilaiset tuttunsa purkaakseen näille sydämmensä uudet aarteet. Mutta hämmästyksekseen hän kohta huomasi, että kaikki hänen toverinsa jo tiesivät siitä, mikä hänelle oli ollut niin uutta ja mullistavaa. Ja vielä enemmän hän kummastui sitä, että he pitivät koko asiata kovin vähäpätöisenä.
Tämä oli se nainen, joka häneltä oli kadonnut. Niin selvänä oli hänen muistinsa tallentanut tämän naisen kuvan, niin hellällä kädellä oli aika hänen mielessänsä siihen kuvaan kosketellut, että hän nyt, kun hän näki ajan armottoman käden todelliset jäljet, samalla kertaa huolestui ja kummastui.
Jos joitakuita nauta-elävän jälkiä näkyy meille siellä ja täällä, niin se, joko halusta verekseen ruohoon taikka seuraten karjalaumoja, kulkeuu lehmäin kanssa Gortynan pihatoille. Sitte lauloi hän sitä neitoa, joka kummastui Hesperidein omenoita. Sitte puki hän Phaëtontiadit karmiaan puunkuoreen ja sammaliin, ja pani ne korkeina leppinä maasta kasvamaan.
Mut muilla kun pellot on perkatut, Häll' auran koskematointa Ja kylmää korpimaat' oli vaan, Joka raatajan vaati tointa. Mut kirvehen eestä ne kaatui puut. Siell' ankaraa oli työtä, Ja niinkuin ainakin viertomies Hän raateli päivää, yötä. Ja viesti tuosta kun kiersi maan, Oli arvelu kaikellainen: Ken ilkkui, ken taas kummastui Hän uskoi ja toivoi vainen.
Signe, joka oli odottanut vastaan ottajakseen eli vähintäkin jotakin hänen palveliaansa, kummastui suuresti, kun nuori kaunis nainen tarjosi hänelle kätensä, ja osoittaen kunnioitusta ja nöyryyttä, vei häntä leveätä ja valoisaa rappua myöten ylös kauniisen huoneesen, josta oli miellyttävä näköala järvelle ja metsään. "Tässä on teidän huoneenne, jalo neiti," sanoi Appellona lempeästi hymyillen.
Mutta häntäkin epäilytti; hän katsahti nuttunsa kyynärpäihin ja nahkahonsujensa polviin ja mutisi jonkunlaisen vastahakoisen suostumuksen siinä tapauksessa, että hän, neuvoteltuaan jalosukuisen ylkämiehen kanssa, näkisi sen mahdolliseksi. Montrose vähän kummastui, mutta oli kovin ylpeä ilmoittaaksensa pahaa mieltään, jonkatähden siis antoi Dalgettyn käydä omaa tietänsä.
Rouva Lunding sai seisoa hetkisen kenenkään huomaamatta; mutta kun hänet vihdoin huomattiin, tuli ihan hiljaista tuvassa. Reetta sekä kummastui että ihastui hänen tulostansa ja tervehti häntä sydämmellisesti; muutkin nousivat, tervehtivät ja kysyivät kuulumisia. Hänen täytyi käydä istumaan ja nauttia, mitä oli tarjottavana. Rouva Lunding istuutui ja joi kupin kahvia, jonka Reetta hänelle kaatoi.
Päivän Sana
Muut Etsivät