Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Mutta kauan hän ei malttanut olla hiljaa työssään, silmät lensivät kaikkialle, eikä se ollut kummakaan, sillä kylläpä luonto tällä kohtaa oli ihana. Maa oli vanhaa kaskimaata ja loitosti kaltevaa järvelle päin. Saaret ja niemet näkyivät tänne monimutkaisina. Koivumetsä, jossa tummat kuuset siellä täällä levittivät varjoaan, ympäröitsi kolmelta taholta kaskea.
Vihdoin hän havahtui, kasvonsa kirkastuivat, ja ojentain selkänsä suoraksi istuimella, hän lausui: "Jaa, niin se on tässä maailmassa. Kuolema, se korjaa puoleensa kansaa, nuorta ja vanhaa. Kuolleet on minunkin vanhempani. Minun ikäiselleni tuo nyt ei ole mikään kummakaan, vaan eivät ne sentään kauvankaan ole kuolleena olleet. Isäni kuoli viisi vuotta sitten ja äitini kuolemasta on neljä kuukautta.
Ja silloin aina leviää ylhäinen, hieno, voisipa sanoa ulkomaalainen hymy hänen kasvoilleen, ja hänen liikkeissään tuntee silloin selvästi kokeneen ja elämään tottuneen maailmanihmisen. Minullehan se kaikki tietysti käypi kateeksi eikä kummakaan , mutta en puhu mitään, itsekseni vain katson ja kadehdin.
Seura=elämällinen piiri iloitsi, sillä heistä tuntui siltä, kuin siihen olisi uutta henkeä ja elämää puhallettu; eipä kummakaan, sillä olihan itse yhteiskunnan sydän lahjoittanut heille kaksi niin arwokasta jäsentä. Pian kuitenkin saatiin toisenlaisia mielipiteitä. Poika oli näet tuiki harwapuheinen, melkein jörömäinen.
Isä hellästi tarttui hänen käteen, puhutteli häntä, vaan tyttörukka alkoi vaan yhä enemmän itkeä. "Olet hyvä, rakas lapseni, olehan järkeväkin, ethän tahdo vanhan isäsi mieltä pahoittaa, minähän vaan hyvääsi harrastan. Ei ole kummakaan, että olet suruissasi, vaan olet ihmeellisellä tavalla onnettomuudesta pelastunut.
Se ei ole kummakaan että se niin oli, sillä siihen aikaan ei ollut vielä mitään sivistyttävää maallista kirjallisuutta eikä kansallisia sanomalehtiä, ei minkäänlaisia kouluja j.n.e., eikä hengelliset kirjat ja kristillisyys yksistänsä voineet tyydyttää nuorison kaipaavaa henkeä, täytyi hakea huvitusta jostain, ja se meni paremman ohjauksen puutteessa väärälle uralle.
Eipä kummakaan, jos Antista siltä tuntui, sillä isäpuolen kowuuden, sorron ja ylönkatseen sijaan kohteli opettaja häntä kaikella ihmisellisellä hellyydellä ja rakkaudella, opettaen ja neuwoen häntä niinkuin omaa lastansa. Pian rupesi tämä elämä näkymään pojassa päällepäinkin.
Eipä kummakaan, sillä eipä hänellä ole enää lempeää kättä, joka häntä tukisi, ei lämmintä, hellivää sydäntä, joka häntä murheessa lohduttaisi, vaivoissa virvottaisi ja lieventeleisi häntä useinkin kohtaavassa surussa; kaikki on kolkkoa, tyhjää, kuollutta, autiota, ja murhe jäytää ja kalvaa lakkaamatta murtunutta sydäntä.
Seuraavana päivänä istui Johannes tallikamarissa, samaten kuin ennen tätinsä kamarissa. Hän luki, muistamatta ruusua, muistamatta maailmaa, taistellen vaan sydämensä levottomuuden kanssa. Kuori ja sydän. Majuri s oli vanhentunut; hänen hiuksensa olivat harmaan valkeat, hänen selkänsä köyry. Eikä kummakaan. Hän oli jo seitsemänkymmenen vanha.
Teeskenteleväisiä, vieraspuheisia ja juonikkaita olivat suuremmassa tahi vähemmässä osassa kaikki olleet, joita hän tähän saakka oli tullut tuntemaan. Ei siis kummakaan, että viehkeän nuorukaisen sydämeen Martan kuva pääsi astumaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät