Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. lokakuuta 2025
Nyt tahdoin tutkia ma tarkkaan metsän tuon jumalaisen, kirjavan ja sankan, mi kaihti katsehelta aamun uuden. Siks viipymättä jätin reunan jyrkän ja verkkaan, verkkaan, tasamaata kuljin taholta jokaiselta tuoksuvata. Suloinen ilma, jok' ei muutu koskaan, otsaani onnellista leyhytteli hyväillen, hiljaa, niinkuin tuuli lempee,
ja näki mun ja tunsi huudahtaen; katseensa vaivoin nyt hän kiinti minuun, mi kuljin kuuruna kuin muutkin siinä. »Oh!» sanoin, »etkö Oderisi ole, Agubbion kunnia ja taidon, jonka 'enluminer' on Parisissa nimi?» Hän vastas: »Veikko, liedommat on lehdet ne, joita Franco Bolognese maalaa; on hänen koko kunnia, mun osa.
Minä kuljin tuon, niin sanoakseni, valkoisen pimeyden läpi; minä pidin meren kohinaa vasemmalla puolella oppaanani ja tuo ennen mainitsemani suru kalvoi mieltäni yhä enemmän, kuta tiheämmäksi sumu kävi. Ei ollut vielä myöhää illalla kun kuulin koiran haukuntaa oikealta.
Ja niin astuin kohti noitapappia ja hänen ystäväänsä, jotka kumpikin vapisivat kauhistuksesta, enemmän luullakseni minun tähteni, kuin leijonain. Minä kuljin heitä kohden lujassa aikeessa hakata nuo ihmiset maahan, jos vähintäkään melua nostaisivat; mutta mitään tällaista varokeinoa ei kaivattu.
Ei aina ole huono, ken täällä lankeaa, voi olla jalka heikko ja kivinen olla maa. Herra, varjele järkeni valo! Elä usko, mit' ihmiset sanovat, elä kysele heiltä mua, mut kysy mun kuolleelta äidiltäin, joka lienevi lähellä sua. Mua ihmiset ei nähneet, ne näki mun varjoni vain, minä itse kaukana kuljin ja kaukaa viestit sain. Herra, varjele järkeni valo!
Ma kuljin kerran erämaassa, kuulin sen korpihonkain kieltä korkeaa, ne kuinka lauloi tuimin pohjatuulin tään kansan virttä vavahduttavaa, tuon ensin ääniksi vain metsän luulin, mut kuulin sitten: kaikui kaikki maa, sen kivet, kannot, viidat virttä samaa, tään kansan kieltä, kansain unohtamaa.
Huomenna hän siihen sijaan pyytää. Mutta yhä minua ihmetyttää, kuka heitti tämän kirjeen päälleni, kun isäntäväen kanssa kuljin kadulla. Helsingin tytöt taitavat olla kovin ihastuneita kauniisiin miehiin ja se on kummallista, ettei saa kulkea rauhassa kadullakaan. Luultavasti se tulee tänne kello seitsemän. Minun pitää odottaa porstuassa, jos herrasväki sattuu jäämään kotiin.
En apua saanut, en apua saanut, kun taistelin, eksyin ja epäilin, kun epäilin muita ja itseäni ja sylkytin sairasta sydäntäni, en apua saanut ja yksin ma kuljin ja kamppailin. En apua saanut, en apua saanut, en olisi paljoa pyytänyt, vain vähäsen lämpöä ympäriltä, vain hiukan hienoutta ystäviltä, kun oisin saanut, niin ehkä paljon ois paremmin nyt.
Niin, minä olin tosin omituinen tyttö, kuljin vain omia teitäni", lisäsi hän, silmissä uneksiva katse.
Kovin liikutettuna laskeusin portaita alas. Päätin samalla kertaa käydä tervehtimässä erästä ystävätärtäni, jonka mies samoin kuin minunkin oli sodassa. Matkallani kuljin sen rakennuksen ohitse »Herrengassenilla», jossa »isänmaallisen hyväntekeväisyysyhdistyksen» huoneusto oli.
Päivän Sana
Muut Etsivät