United States or Lebanon ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Taikka», ehdotti herra Miles Musgrave, »jos tämä kunnioitettava soturi mieluummin tahtoo luovuttaa ratsunsa kohtuullisesta maksusta, niin helkkyy yksi osa hopeisia kynttilänjalkojani yhä vielä kukkarossani, josta kernaasti annan niiden muuttaa hänen taskuunsa.»
Minun täytyy juuri katsoa, mitä minulla vielä on kukkarossani.» Samassa hän kaatoi rahat kämmenellensä aikoen niitä laskea, mutta Junno sanoi: »Tulkaa nyt pian, äiti, täällä on kovin ikävä. Kuulkaa, miten harakat nauravat ja korpit huutavat.» Mutta ennenkuin Leena joutui pistämään rahojansa kukkaroon, tuli kaksi miestä Porin puolelta ajaen aika kyytiä.
Kaikilta haaroilta tulvasi sellaisia lahjoja, joita varten suuria makasiineja täytyi vuokrata. Ja tuskin olivat vanhat tavarat tulleet lähetetyiksi, ennenkuin uusia heti kokoontui makasiineihin. Astuin sisään. Tahdoin jättää toimikunnalle sen rahasumman, joka oli kukkarossani. Kenties voisi se tuottaa jollekin sotamies-raukalle huojennusta ja apua, ja varjella hänen äitiänsä tulemasta hulluksi.
Sen teki hän hyvyydestä, siitä olen varma; jos voisin takaisin maksaa jok'ainoan pennin varastoon, tekisin sen ilolla. Tämä oikein raskauttaa mieltäni." Tuskin voin kertoa, miten vaikealta kaikki silloin näytti. Rahaa minulla ei ollut, paitsi yksi killinki kukkarossani, ja koko vakinainen sisääntuloni oli silmänräpäyksessä hävinnyt.
"Sen minä sitte sanon. Ajakaa vaan eteenpäin! Minä en osaa ajaa en ole eläissäni ajanut muuten en pyytäisi teitä sitä tekemään. Minä teitä rukoilen, älkää minua jättäkö! Jos olette herrasmies, niin ette sitä tee; ja jos ette ole herrasmies, niin minulla on 10 puntaa kukkarossani, te saatte ne kun minä onnellisesti pääsen Tor-Hadhamiin.
Päivällistä en valmistanut, Maggielta oli, näet, jäänyt tähteeksi sekä leipää että maitoa minulle riittäväksi ateriaksi, ja kukkarossani oli ainoastaan muutamia penniä. Pitkää ehtoopäivää viettääkseni menin kävelylle Abbey kirkolle, jossa usein talven aikana käyskentelin. En tiedä mintähden, mutta Abbey muistutti minua aina enemmän metsistä kotona, kuin Pyhän Paavalin kirkko.
Koska silloin ei ollut enää pääsötutkintoon aikaa muuta kuin pari Viikkoa, läksin astuskelemaan Jyväskylää kohden pienoisen matkalaukkuni kanssa, jossa oli omaisuuteni. Rahaa oli kukkarossani neljä markkaa. Sillä tavalla antauduin melkein kuin väkisin pakotettuna toteuttamaan paljon vaivoja ja varoja kysyvää suunnitelmaani vakinaisen toiminnon saavuttamiseksi.
Olin juuri ostanut perämiehen suojasta pilettini sekä vaihtanut loput markkani Ruotsin rahaksi. Tämä jäännös pienuutensa tähden juuri alkoi huolestuttaa minua, sillä tuskinpa moni niin pienillä varoilla lähtee outoon maailmaan, ulkopuolelle oman maansa rajoja, sillä kukkarossani kilisi ainoastaan yksi kruunu eli yksi markka neljäkymmentä penniä.