Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Tässä on jo palanen Baudelaire-tunnelmaa: jäisen järjen kritiikki astuu räikeänä ja kirkaisevana keskelle naivia elämän nautintoa. Koettaa Kramsu myös muita keveämpiä, epigrammaattisia säveliä koskettaa, kuten runoissa Hyljätty, Jos ois, Sua lemmin, Rauhaton, Sydämeni ja jossakin muussa. Aina edelleen yhtä huonolla menestyksellä.
Tämäntapaisia runojahan on sepitetty maailmassa tuhansittain. Kuka runoilija ei ole ollut »onneton», kenen elämä ei ole tuntunut syksyistä yötä synkemmältä! Mutta kun Kramsu sanoo: »ma viettänyt ain' olen tähdetönt' yötä», niin on siinä tunnelma niin pimeä ja pöyristyttävä, että me heti ilman mitään vastaväitteitä siihen antaudumme. Mistä se johtuu?
Kramsu koskettaa niitä maailmoita, mutta ei ulotu niihin: hänen runoutensa ei koskaan erotu käsitteelliseksi toivottomasta tunnelmapohjastaan. Syvimmän traagillisen tunteen merkki on, kuten tunnettu, m.m. se, että se ei ole iloinen eikä surullinen. Ja aivan oikein, Kramsu ei jätä meitä tässä suhteessa ollenkaan epätietoisuuteen oman tunne-elämänsä syvimmästä pohjavirrasta.
"Vaan siitä sä ylpeillä taidat, Ett' ajettu milloinkaan Niin jaloa otust' ei ennen Ole saloilla Suomenmaan. "Enk' usko, ett' edes vasta Niin uljahan otuksen Käy kimppuhun talonpoika, Kuin käynyt on Luukkonen." Kaarlo Kramsu. Gezelius.
Mut varmaan Ilkan neuvo tää Viel' elää kansan suussa: Kauniimpi orjan elämää On kuolo hirsipuussa. Kaarlo Kramsu. Hannu Krankka. Läks joukko reipas, nuori Lakeilta Limingan, Sotahan itsens suori Uhaksi sortajan. Käy Hannu Krankka heitä, Mies uljas, johtamaan; Vienassa surman teitä Jo oppi astumaan. Levinnyt kaikkialla On tieto kamalin; "On lyöty Nokialla Jo joukko Ilkankin."
Samoin kuin Kivi, on Kramsu tuntenut sitä »kauhua tyhjyyden», josta hän puhuu runossaan Ensimäinen leivo, ihaillen tämän luonnon kevätlaulajan optimistista uskoa päivään ja aurinkoon, vaikka yöt ovatkin vielä »kylmät ja synkät», ja itselleen saman uskon voimaa toivottaen. Mutta Kivi ei ollut jäänyt siihen ikäänsä tuijottamaan, kuten Kramsu jäi.
Ja Krankka hymyhuulin Näin lausui huo'aten: "Mä neuvon viisaan kuulin Mut ymmärtänyt en. "Jos muistanut mä oisin Tuon neuvon mielevän, Niin nähnyt oisin toisin Tään leikin päättyvän. "Ei voitto loistossansa Niin uljas, verinen, Ois ollut lopussansa Niin hullunkurinen. "Siis sanaa taidokasta Kaikk' urhot muistakoot: Sä karhu nylje vasta, Kun tappanut sen oot." Kaarlo Kramsu. Jaakkima Verends.
Mikä voi tällainen muisto ihmisellä olla? Hyvä, ettei tekijä sano sitä, sillä juuri täten hän saavuttaa sen traagillisen vaikutuksen, jota yllä tarkoitimme. Eikö sitten ole olemassa mitään lääkettä, mitään parannuskeinoa kurjalle kuolevaiselle hänen elämäntuskassaan? On, vastaa Kramsu runossaan Lohdutus, on yksi, nimittäin: pullo.
Varsinkin edistysmieliseen maalaisnuorisoon on hänen henkinen vaikutuksensa ollut valtava. Suomalaisen runokielen kehitykseen hän vaikuttaa ottamalla vanhan kalevalaisen runomitan jälleen käytäntöön, josta se ennen häntä jo oli uudempien, europalaisten tieltä siirtymässä. Kaarlo Kramsu.
Näin hän lausui. Sammuneena silmänsä jo ummistuu, kuollehena kuollehitten päälle päänsä kallistuu. Taivahalla kirkkahasti kimaltelee tähtivyö, yli Suomen lepää synkkä Nuijasodan hallayö. Kaarlo Kramsu. Mässääjät. Kun muinoin Baabelin valtias ilomaljoja linnassa joi, nous' virrasta Persian kuningas ja murhan huudot soi.
Päivän Sana
Muut Etsivät