Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Hän otti heti vaununsa, tuli iloiseksi ja laski luottavaisesti kätensä minun kouraani; kuin pieni linnunpoika, niin hienona ja lämpöisenä hiipi se sormieni väliin. Minä olin onnellinen uudesta tuttavuudestani; ei joutunut mieleeni sulkea itsevaltaisesti avaamaani ovea, vaan se jäi auki, meidän mennessämme siitä pensastoon.
Vihdoin tuli isäntä ja heti hänen ulkomuodostaan aavistin hyvästi käyneen, sillä hänen katsantonsa oli niin iloinen ja tyyni oikein arvattu, hän oli isältäni saanut rahoja lainaksi, niin paljon kuin tarvitsimme, jotka hän pisti minun kouraani ja sanoi: "nyt olette pelastetut". Minä en tietänyt miten olisin hänelle kiitollisuuttani osoittanut: minä puristin ja pudistin häntä kädestä, taputtelin hänen olkapäälleen ja kiittelin ja kostelin niinkuin parhain taisin.
Ja seisoessani ulkona oven edessä kuulin tuulen kolkosti vaikeroivan kaukana kukkulain lomissa. Tuumailin itsekseni ilmassa olevan ukkosta, ollenkaan aavistamatta miten suuri merkitys sillä oli oleva minulle, ennenkuin ilta oli kulunut. Kun minut kutsuttiin takaisin sisään, laski setäni kouraani kolmekymmentä seitsemän kultaista guinean rahaa.
Heitettyäni sigaretin kädestäni puristin revolverin kouraani, menin ovelle ja katsoin sisään. Maja oli tyhjä. Mutta monet merkit osoittivat, etten ollut väärillä jäljillä. Varmaan asui mies täällä. Sillä kivilevyllä, joka ennen oli ollut historiantakaisten ihmisten makuupaikkana, oli muutamia sadetakkiin käärittyjä huopapeittoja. Eräällä paksulla ristikolla näkyi tuhkaa.
Hän hengitti pikaisesti ja koko hänen ruumiinsa värisi. Hän kävi sanomattomasti minun säälikseni. Minä astuin hänen luoksensa. Hän käänsi vielä enemmän päätänsä poispäin... Anna Nikolajevna, sanoin minä. Hän ojensi itsensä äkkiä, tahtoi katsoa minuun eikä voinut. Minä tartuin hänen käteensä; se oli kylmä ja jäi niinkuin kuolleena minun kouraani.
Ja huomattuaan, että läsnäolijat odottivat selitystä, hän jatkoi: »Nähkääs missourilainen tapaa sanoa: 'Otappa ja näytä minulle. Mutta texasilainen sanoo: 'Paneppa se kouraani. Josta voi päättää, että hän ei ole ainakaan metafyysikko.»
AAPO. Et lyö, Juhani! JUHANI. Mene tunkiolle sinä, tai ota halkos ja puolusta itseäs, pehmitänpä muutoin pääsi. Ota halkos! AAPO. Missä on järkes? JUHANI. Tässä visapäisessä halossa; katsos, nytpä se hiiskuu sanasen. AAPO. Varro, veli, varro, kunnes minäkin tempaisen kouraani aseen. Kas niin; tässä nyt seison makkarahalko kädessä.
Minun on asioitteni vuoksi tehtävä kaupunkimatka. PIETOLA. Kengän pisti kouraani. Tottapa tässä jotakin on. Saan hänet masentaa samalla paikalla, jossa hän minut syöksi epätoivoon. Perhana tuossa tulee akkoja! Visusti suu kiinni, niin menevät ohi. Hyvää päivää, Pietola. Päivää! Päivää, sanon minä! Varjelkoon! Tästähän taitaakin tulla hauskaa! Pietolahan täällä on eikä mikään kummitus!
No, jos niin helposti osaat kaikkia tehdä, ettei kysyäkään kestä, niin sitten meistä tulee tuota päätä veikot ja veljet, sanoin minä. Kyllähän se aina kysyä kestää, en minä juuri niin tarkoittanut, sillä en minäkään kouraani puhaltamalla mitään valmiiksi saa, virkkoi Lauri.
Näin sanoen pisti eno kouraani pienen kääryn, jossa oli rahasumma. "Ne ovat sinulle tarpeen, kun hankit huonekaluja huoneesesi", sanoi hän, "ja jos joudut rahan pulaan, jolla et tahdo äitiäsi surettaa, niin ilmoita vaan minulle". Lempeä, sydämellinen oli kättelys, joka seurasi näitä sanoja ja jonkunlainen kosteus himmensi hänen kirkkaat, siniset silmänsä.
Päivän Sana
Muut Etsivät