Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. toukokuuta 2025
Pyhä Rooma on vallattu, jällehen aika, korkea, ankara urhojen aika, valtikan ottaa. Jälleen sankariseppele vehree kulmilla ihmisten suurien kukkii, jälleen pilvihin nousevi maine Rooman, mi maailman kohtalot ohjaa valtiaan alla, min voittojen tähti kirkkainna säihkyvi aikojen yössä.
Hän nousi ylös, veti luukun kammarin ainoan ikkunan edestä syrjään ja tähysteli tähtitaivasta, joka niin hänelle kuin useimmille hänen aikalaisistaan oli kuin jokin salaperäinen kirjoitelma, jonka loistavista kuvakirjäimistä kuolevaisten kohtalot voitiin selville saada.
Tekonsa jalot tunnetuiksi tulee, niin ettei niistä kieliänsä vaiti voi pitää hänen vainolaisensakaan. Sa häneen usko ynnä suosioonsa; monien kohtalot hän muuttaa, vaihtaa rikasten sekä kerjäläisten osat. Tuo muistoos kirjoitettu olkoon, mutta sit' älä sano...» Ja hän kertoi paljon, jot' tuskin uskoo, ken sen itse kokee.
"Eunike," virkkoi hän, "onko mies tullut, josta eilen puhuit Teireisiaalle?" "On, herra." "Mikä hänen nimensä on?" "Chilon Chilonides, herra." "Kuka hän on?" "Parantaja, viisas mies ja ennustaja, joka osaa selittää ihmisten kohtalot ja ilmoittaa tulevat asiat." "Onko hän sinullekin ilmoittanut tulevia asioita?" Euniken kasvoille valui puna, joka ulottui aina korviin ja kaulaan asti. "On, herra."
Sinä kai aavistat, mitä tarkoitan, koska olet useita vuosia tuntenut perheen kohtalot. "Tiedät kai tarkemmin kuin minä, mistä johtui, että Valerian äiti oli hänet jo syntymästä saakka vihkinyt aviottomaan, yksinäiseen elämään ja hartauden töihin, mutta että Valerian enemmän roomalais- kuin kirkollismielinen isä oli ostanut hänet vapaaksi rakennuttamalla kirkon ja luostarin.
Aikomukseni oli ollut pysähtyä siihen ja olla puhumatta mitään siitä tapauksesta, joka aikaansai sellaisen tyhjän kohdan minun elämääni, että sitä eivät kahden vuoden vaihtelevat kohtalot ole likimainkaan täyttäneet.
Päivän pahat kohtalot olivat unohdetut ja täynnä kunnianhimoisia toiveita nukkui hän iloisiin uniin. Seuraavana päivänä matkusti hän Parikkalaan, puhutteli tohtori Kernasta, joka heti kirjoitti pyydetyn todisteen. Sitte ajoi hän Kelan luo, jossa Kettunen ja Kakkuri jo ennen olivat asiaa tuumailemassa.
Mut mies, joka juurella viirin sen kulkee, min kourassa kansain nyt kohtalot on, hän rintaansa maailmantuskan nyt sulkee, yli-ihmisen taakan hän ottanut on. Kuin kauan hän kestää? Kenties koska horjuu? Taas silloin on tähdetön eessämme tie. Hän päältämme yösydän-peikkoja torjuu, suvun suuremman hän lipunkantaja lie. KANSOJEN KEV
Kaikki rakastivat häntä hänen mallikelpoisen elämänsä tähden, ottamatta lukuun sitä, että Ristikirkon pappi joskus häneen suuttui hänen hiljaisen ja peräytyvän käytöksensä takia, luullen sen tulevan ylpeydestä. Minä, joka tunsin miehen aikaisemmat kohtalot ja suhteet, ihmettelin pikemmin sitä nöyryyttä, jota hän pienessä virassansa osoitti, hän, joka oli niin monta maata hallinnut.
Sun uskos se juuri on totuutes. Usko poikani unehes!» Miten mielelläin, niin mielelläin hänen luoksensa jäänyt oisin luo Tuonen virtojen viileäin, mut kohtalot päätti toisin. Vielä viimeisen kerran viittasi hän kuin hän vain viitata tiesi. Taas seisoin ma rannalla elämän, mut nyt olin toinen miesi. Nyt tulkaa te murheet ja vastukset, niin saatte te vasten suuta!
Päivän Sana
Muut Etsivät