Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siellä täällä liukui valkoiseksi maalattu venhe äänettömän hiljaa kirkasta pintaa pitkin. Nuoret kokoontuneina ryhmään kaijuttelivat laulun toisensa jälkeen, surunvoittoisen suomalaisen laulun, vienon kuin juhannusyön ihmeellinen kirkkaus. Suuren riippakoivun juurella istui nuori mies.
Hän ei enää ollut surullisen näköinen, miten ennen, vaan suunsa oli vienossa hymyssä, silmistään loisti rauha ja kasvoiltaan kuvasti kirkkaus, joka osotti onnea ja tyytyväisyyttä. Enkelin kaltaisena lähestyi hän isäänsä ja käsiään häntä kohden ojentaen hymyili hän niin autuaallisesti, mutta suustaan ei kuulunut yhtään sanaa.
Vahan lailla sulavat vuoret edessä Herran, edessä kaiken maailman Herran. Taivaat julistavat hänen vanhurskauttaan, kaikki kansat näkevät hänen kunniansa." "Kiitä, sieluni, Herraa! Herra, minun Jumalani! Sinä olet mahtavan suuri; sinun pukusi on kunnia ja kirkkaus.
Ja hänen ajatuksensa kirkkaus oli niin häikäisevä, että se sokaisi Vinitiuksen silmät kuten salama, joka leiskahtaa monta kertaa perätysten.
Mut kirkkaus otsalle vaalle Taas lensi muinainen: "Hän kuningatar oli maalle Ja puoliso miehellen!" Noin, kääntyen kansaa kohti, Hän kookkaana lausui siin. Mut viime kerran se hohti Hänen entinen intonsa niin. Tuoll' linnaportin alta Soi laulu vanhan trubaduurin. Oli laulussa loisto ja valta Ja lempi ja onni suurin.
Sillä Nazaret'issa syntynyt Jesus Kristus on oleva aurinko, jonka loiste ja kirkkaus kaikki voittaa uudessa taivaassa ja uudessa maassa, jota me lupauksen mukaan odotamme, sinä päivänä, jolle ei tule iltaa ja jota ei seuraa yö. Kun päivän kuumin aika oli ohi, nousimme ravakasti ratsaille, ehtiäksemme Tabor'ille ennen iltaa.
Hän oli verrattoman kaunis, seisoessaan siinä vaaleassa kesäleningissään, jonka vyöhön oli pistettynä muutamia orvokkeja. Pastorista ei hän ollut milloinkaan näyttänyt niin rakastettavalta; toden totta, tuo sininen kirkkaus silmissä, otsan puhtoisuus ja huulten pirteä puna olivat kauniinta, mitä hän ikinä oli nähnyt jonkun naisen luomuksessa.
Luulen tuntevani äitinne, sanoi Toini hiljaa. Pieni, kepeäliikkeinen, vaitelias olento, kasvoillaan kaunis kirkkaus, ääni pehmeä ja soinnukas, joka tunteen taipuisa, uskollinen tulkki, eikö niin?
Kirkkautta, loistoa ja tulta vastaan hänen omassa silmässään ja hänen kauniissa, heloittavissa kasvoissaan taivaan kajastus minusta kuitenkin oli ainoastaan kuollut ja himeä. Kirkkaus hänen kasvoissaan niin minusta tuntui oli heijastus siitä auringosta, joka on näkymätön ja ijankaikkinen, ja niitten loisto ei ollut illan vaan aamun ruskoa.
Ei niin, että sitä murehtisin, sillä onhan oloni paljoa parempi kuin toivoakaan voin; olen omasta säädystäni astunut toiseen, paljon korkeampaan, ja siitä saapi aina kärsiä." Hän näytti vakaalta ja miettivältä, vaan kirkkaus, jota en kaukaan aikaan ollut nähnyt, valaisi hänen muotonsa.