United States or Malawi ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jaksa parhaiten Siunatessa Luojan! "Ja tämän laulettuaan laski vanhus lapsen hiljaa ja varovasti peitetyynylle ja mumisi, pannen kuivettuneen, vapisevan kätensä sen otsalle, ymmärtämättömiä sanoja, mutta hänen ihan kirkastunut muotonsa osoitti selvästi, että hän rukoili. Sitten vaipui hänen päänsä tyynyille ja juuri kun imettäjä vei pois lapsen, huokasi hän syvään. Hän oli kuollut!"
Hartin mieli oli kirkastunut, kun hän huomasi Anna Hemmerin, sillä hän oli huhtikuun ajalla, jolloin he joka päivä olivat toisensa tavanneet koulussa, vähitellen mieltynyt tuohon tyyneen, vakavaan neiti Hemmeriin, jolla oli niin sointuisa ääni. Se oli jonkunmoista uutuuden viehätystä kaiketi.
Fennefos'in katse oli kirkastunut jälleen; hän katseli Saaraa ikäänkuin tämä olisi ollut hänestä hyvin kaukana. Eräänä päivänä kerrottiin että Fennefos rupee lähetyssaarnaajaksi. Saara kuuli sen ja pimeys peitti hänen sielunsa. Hän vihasi äitiänsä ja kammosi miestänsä; vaan hän oli niin hiljainen käytökseltään, ettei kukaan aavistanut mitä ajatuksia hänessä kuohui.
Niin tuhat juonta julmaa vaan On turhaks' rauennut. Ja valtias Hän vaaroissansa On kirkastunut, kunniansa On kansain suussa kaikunut. Niinkauan kuin voi seistä maa, Ain' ihmiskunta kiroaa Työn julman, kavalan. Vaan järjestystä, oikeutta Ken suojaa, voittaa rakkautta Ja voittaa jälkimaailman. Suomen, synnyinmaamme, kansa mist' on riemuissaan? Harras kiitosjuhlan henki huokuu halki maan.
Suru vaikuttaa eri lailla sanoi pastori merkitsevästi, katsellen hänen avoimiin ilmeikkäisiin kasvoihinsa. Anna ei vastannut, hänen kirkastunut, luottoisa katseensa vain kohtasi pastorin silmäilyä, sitte saattoi hän hänet äidin luo ja jätti heidät kahden kesken. Ja kun hän tunnin kuluttua palasi, tulvivat tuon surevan äidin tähän saakka kuivista silmistä kyynelet ensi kertaa kuolemantapauksen jälkeen. Anna kiersi kätensä hänen ympärilleen:
Sillä maanantai-aamuna, jolloin heidän oli lähdettävä kotiin, lepäsi hänen kasvoillaan kirkastunut rauha, hän järjesteli asiat ja lohdutteli sillä välin itkevää vaimoraukkaansa. Koko iltapäivän ja koko pitkän yön minä olin maannut epätoivoisen surun vallassa, ja päätin seuraavana päivänä käydä Susannaa katsomassa vielä viimeisen kerran.
Tuossa näki hän edessään kuutamoyön, näki vapaaherran kiharatukkaisen pään, hänen tulta tuikkivan katseensa riuduttavan palon; meren kuutamossa kirkastunut hopeapinta vaahtoili, aaltoili, hänen sydämmensä aaltoili myöskin. Hän näki kuusen tumman varjon, kuuli vapaaherran vakaisen valan ja hänen oma sydämmensä vienosti vastasi tuohon miehevään valaan.
Pöydällä vuoteen ääressä näin myös vanhan raamatun, jota en koskaan ennen ollut huomannut, luultavasti siksi, että hän aina oli pitänyt sitä kuten pyhää esinettä kätkettynä kaappiinsa. Hän näytti tavallista raukeammalta ja rasittuneemmalta; mutta hänen kasvoillaan oli kirkastunut ilme kuten miehellä, joka on taistellut kohtalonsa kanssa ja vihdoin saavuttanut rauhan ja tyydytyksen.
Lähteen vesi oli tuskin jälleen tyyntynyt ja kirkastunut, kuin Adalmina sen kalvossa näki ihan toisenlaisen kuvan kuin oman itsensä.
Nythän hänkin pääsi elämään, nyt jouti muistamaan, että oli ihminen eikä vain miehensä tahdon alle annettu vaimo. Tuntui aivan siltä kuin suvinen sunnuntai hänelle olisi kirkastunut pitkien, pimeiden sadepäivien jälkeen. Ja nyt sitä jaksoi nähdä valopuolia siinäkin, mikä aikoinaan oli ollut raskasta.