Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
"Tänne, Licinius", huusi hän. "Tule perässäni! Tässä pitäisi aukon olla." Hän juoksi eteenpäin, mutta törmäsi jotakin kovaa vastaan niin ankarasti, että lensi takaperin. "Mitä se on", kysyi Lucius Licinius. "Onko siellä toinen muuri?" "Ei", virkkoi rauhallinen ääni ylhäältä, "ne ovat goottien kilpiä." "Siellä on kuningas Vitiges", sanoi prefekti vimmoissaan silmäillen vihaisesti synkkiä haamuja.
Hei, eikö torahtanutkin tuolla jo jahtitorvi? Vai airueetko ne antoivat merkin mainehikkaan turnausleikin alkamisesta? Hän näki silmissään vain kiiltäviä kilpiä ja haarniskoita. Hän oikaisi vartensa kuin satulassa, kohotti silmänsä ja katsoi ylpeästi ympärilleen. Vesihiisi vain ei mitään huomannut tai ollut huomaavinaan.
Vaiti ollen ystävät seurasivat häntä vanhan puun vastaiselle puolelle ja näkivät siellä ihmeekseen leveän avoimen haudan, jonka suulta kansikivi oli vieritetty. Haudan pohjalta loisti aavemaisesti soihdun valossa kolme pitkää, valkeata luurankoa. Sitä paitsi näkyi siellä ruostuneita aseenpalasia, keihäänkärkiä ja kilpiä. Miehet katsoivat hämmästyneinä vuoroin hautaan, vuoroin vanhusta.
"Te olette antaneet tuhannen goottisoturin pidättää itseänne niin kauan, että terveet ovat päässeet teidän käsistänne ja sairaat ovat saaneet teidät kiinni", kiukutteli ylipäällikkö. "Tuo kuningas Teja osaa muutakin kuin rikkoa kilpiä, hän osaa kutoa harson prefektinkin terävien silmien eteen. "Mutta minä näen harsojen läpi, tämänkin läpi. Johannes, kutsu väkesi takaisin.
Hän katseli nopeasti ja tutkivasti heidän joukkoansa ja kysyi: »Missä on kuningas?» Ja ikäänkuin kaiku kuului monesta suusta: »Kuningas!» Tyttö viittasi portaikon päältä välkkyviä kilpiä ja katolla häilyvää lippua. »Hän on kaiketi tuolla?» sanoi hän. »Minun pitää päästä hänen luoksensa.» Ja hän koetti asiastansa varmana raivata itselleen tietä ihmisjoukon läpi.
Selja-aho ei ollut mikään yksinäinen paikka, jommoista hiljainen satujen maailma, kiiltoinensa ja säihkyinensä, niin mielellään hakee asumasijakseen. Selja-ahon kautta kulki oikotie Endringeniin ja lähellä sitä seisoivat erinväriset rajapylväät, kantaen niiden kahden herran kilpiä, joiden maat tällä kohtaa yhtyivät toisiinsa.
Mutta täyteen toteen taas, mun poikani. Minä tahdon sinulta vastauksen kunnias nimessä. LEO. Senhän jo annoin. Mutta mikä tuulen kierros on tuonut teille tällaisia arveloja? Hän on mun kasvattajani vakaa! ANTON. Voi myös olla kultaseskin. LEO. Mikä on hän vielä? Hoo, vaakunoita, kilpiä, keihäitä ja miekkojahan kiiltää ja kalisee hänen polviluvussansa. Mutta mikä olen minä?
Onhan siellä tosin korkealla kunniasijalla suuri joukko sellaisiakin kilpiä, joita ei ole kaikin puolin kannettu kansan kunniaksi ja jotka eivät koskaan ole välkkyneet muulloin kuin silloin, kun ylhäältä päin tuleva aurinko on niihin sattumalta säteensä luonut.
Kun auringon säteet, sanotaan kertomuksessa, valasivat mastoihin ja purjeihin ripustettuja kilpiä ja muita aseita, näytti matkan päästä katsoen koko taivas olevan ilmitulessa. Tällä retkellä oli myöskin miehiä molemmista toisista pohjoisvaltioista. Knutin sukulainen, Ruotsin Olavi Sylikuningas, kannatti yritystä ja norjalainen Erik Jaarli oli miehinensä mukana.
Et sinä moittisi minua niin ankarasti, jos tietäisit kuinka eroamattomassa yhteydessä työ, jolla leipäni hankin, on tuon sotaisen luonteen kanssa, jonka minulle viaksi katsot, vaikka se on välttämätön seuraus. Karaistessani kilpiä ja rautapaitoja, eikö minulle pidä olla aina selvä, minkälaisten ja kuinka kovain sivallusten alaisiksi ne voivat tulla.
Päivän Sana
Muut Etsivät