Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. toukokuuta 2025
Lapsuuteni aika ja syntymäseutuni ihanat ja rakkaat muistot kiitivät mielikuvituksessa silmäini ohi; vanhan isäni murheellinen, varoittava, rakkautta ilmaiseva katse näytti kehoittavan minua jäämään kotimaahan oudolta, tuntemattomalta matkalta, jota olin aikeessa aloittaa. Mutta levoton, haaveksiva, seikkailuja ikävöivä mieleni kaipasi muutosta, ja huolimatta muusta, sai päätökseni voiton.
Melkein tunnottomana hän istui loppumatkan siinä. Hän tunsi olevansa sairas ruumiin ja sielun puolesta. Kuta lähemmäksi saarta hän tuli, sitä enemmän väistyi kuumeentapainen ilo, jolla hän oli sitä odottanut, tuskallisen aavistuksen tieltä. Peloissaan hän katseli, kuinka tien vieressä kasvavat pensaat ja puut kiitivät yhä nopeammin hänen ohitsensa. Vihdoin vaahtoavat hevoset seisahtuivat.
Mutta hän ei olisi uskaltanut mitenkään ja hän jäi katsomaan, kun Mari ja Aappo yhdessä menivät. Puhellen ja nauraen nousivat he mäen päälle, jossa Mari laittausi sievästi istumaan kelkkaan ja Aappo taakse viilettämään. Marin hameen helmat liehuivat, kun he jyrkkää, kumisevaa mäkeä laskeutuivat kiihtyvää vauhtia ja sitten kiitivät rataa kaukaiseen kuutamoon.
Liljanvarsia kohosi hänen eteensä ja ne vaipuivat kokoon muodostaen lumikinoksia, jotka seuraavassa tuokiossa myrskyn ajamina kiitivät pois jättääkseen sijaa toisille. Pyhän neitsytkuvan kukkastarha sukelsi hänen sielunsa silmien eteen, mutta katosi kohta, ja muita kuvia tuli sijaan. Ja äkkiä näkyi harmaasta hämärästä varjo, joka tuli raskaasti ja hoippuen lähemmäksi. »Regina! Luojan kiitos!»
Vaan juuri kun oli tämän saavuttamaisillaan, hän äkkiä seisahtui ja pysyi muutaman askeleen taaempana. Nainen myös hiljensi kulkuansa, pää puolittain olkapään yli käännettynä. "Täyttä nelistä!" runoilija huusi; "teillä voi olla muitakin vaincojia, madame. Antakaa mennä!" Herttuatar seurasi tätä viisasta neuvoa. Molemmat hevoset kiitivät tuulen nopeudella metsän läpi, aina yhtä kaukana toisistansa.
Koetin nousta ylös saadakseni mukavamman asennon. Tuo puolinainen horrostila, jonka ajalla ajatukset epäselvinä kiitivät aivoissani, oli kovin vastenmielinen. Mieluummin tahdoin koettaa ottaa osaa toisten keskusteluihin ja siten päästä omista mielikuvituksistani. Mutta tohtori ja rouva Simon olivat vaijenneet.
Katjusha jäi jälkeen, vaan juoksi kuitenkin yhä pitkin asemasillan märkiä lautoja, kunnes asemasilta päättyi ja hän oli menemäisillään nurin juostessaan astuimia alas. Hän juoksi, mutta ensi luokan vaunu oli jo kaukana hänen edellään. Hänen ohitsensa vierivät toisen luokan vaunut, sitten kiitivät kolmannen luokan vaunut, vaan hän sittenkin juoksi.
He olivat jo sivuuttaneet rautatieaseman ja päässeet kaupungin alapuolella olevalle sillalle juuri samassa kuin iltajuna puhkuen jo vihelsi kaaren alla. Kevyt kudelma sumua tai savua leijaili hiljaa ilmassa yli kummun, jolla kaupunki sijaitsi. Nuoren miehen ajatukset kiitivät sinne, missä nyt Alette häntä odotteli. »E ei, kuulepa, älä sinne, tuossa se on meidän tiemme!»
Matkallani tänne sivuutti meidät eräät vaunut, jotka kiitivät täyttä vauhtia eteenpäin. Minä en voinut nähdä vaunujen sisään; vaan ajajan istuimella tunsin vanhan Dubois'n. Hän kyllä vilahti sivuitseni pölypilvessä, vaan minä olen varma hänestä; ja minä sanoin itsekseni, mitä nyt sanon teille, ei ole aikaa panna hukkaan!" "Ei aikaa pannakkaan hukkaan", vastasi Trudaine lujasti.
Rannalla väijyi vihollisia indiaaneja, jotka seikkailijoille tekivät kovaa kiusaa; mutta melkein nuolen nopeudella kiitivät Orellanan laivat viikko toisensa perästä eteenpäin. Toukokuun lopussa pääsivät he viimein Rio Negro nimisen lisäjoen laskupaikalle, jonka ystävällisten asujanten luona väsyneet matkamiehet saivat levätä monta viikkoa.
Päivän Sana
Muut Etsivät