Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Sitäpaitsi oli Mikko kiinnittänyt huomionsa Märkäsen toiseen tyttäreen Annikkaan ja ruvennut jo hautomaan päässään ajatusta, ettei olisi hullumpaa, jos hän saisikin periä koko Märkäsen rahoineen, tavaroineen, tyttärineen. Hän ei ollut ennen kiirehtinyt asiaansa ilmaisemaan Märkäsessä.
Vanhemmat astuivat sisään, vaan Arvi ja Ester viipyivät vielä etehisessä, matkakapineitaan järjestämässä. Elsa jäi heitä auttamaan, sillä Lauri, joka tavallisesti oli ensimäinen kahvipöydän ääressä, oli jo kiirehtinyt sinne ja Aini myös lähtenyt vieraille kahvia tarjoamaan. Täällä on niin ihmeen kaunista kaikkialla, sanoi Arvi katsoen ulos, en ole koskaan ennen oleskellut Suomen sisämaissa.
Sivelin älläili salissa vähän aikaa, hänen täytyi tunnustaa, että käytöksensä näytti sangen kummalliselta. Sitten hupsahti hän ulos. Porstuassa seisoi Eva, joka kuultuansa jonkun tulleen oli noussut ylös, pukenut päällensä ja kiirehtinyt katsomaan. Häneltä Sivelin rupesi kysymään.
Kun Jussi Beltsebuubi oli kerran päässyt ripille, niin olihan päivänselvä että se osasi lukea. Näkihän sen lisäksi siitäkin että se kirkossa veisasi virsikirjasta, vieläpä kotonakin sitä joskus tarkasteli silmälasit päässä ja visusti kuten lukija ainakin. Hyvässä uskossa pyysikin hän nyt siis apua. Mutta ei. Mies ei kiirehtinyt. Imeksi vain piippua ja äännähti kavalasti.
Oliko hänellä iloa wai murhetta, wai oliko hän kiirehtinyt näin warhain luonnon ihanaan helmaan, nauttimaan sen suloisuutta? oliwat ajatusteni alkuna ja loppuna.
Magassa, joka jo oli kiirehtinyt maalle, lankesi kunnioittavasti polvilleen tämän miehen eteen, ja käännyttyään Stanleyn puoleen ilmoitti tämän miehen olevan "katekiron" eli pääministerin. Stanley kumarsi ja tämä vastasi hänen tervehdykseensä vielä sirommin ja syvempään kumartaen. Stanley tuli aivan hämmästyneeksi ja hämilleen tästä ruhtinaallisesta vastaanotosta.
Nuori tehtaanomistaja oli silloin, kauhistuksen valtaamana nähdessään tuon näyn, kiirehtinyt takaisin pitoseuraan, ja siitä hetkestä alkaen oli Björkbodassa alettu viettää maltillisempaa elämää. Vaikka puolisot Petersén olivatkin luonteiltaan niin tavattoman erilaisia, oli heidän suhteensa toinen toiseensa kuitenkin mitä hellin ja rakkain.
Munkki kauhistunut ja herännyt lumouksestaan. Ollut kuin sana olisi otettu hänen suustaan. Sysännyt tytön sylistään, ja kiirehtinyt ulos tyrmästä. Tyttö tahtonut juosta itkien hänen jälestään. Vaipunut maahan, noussut ylös, langennut jälleen ja parahtanut epätoivoisesti. Munkki kulkenut yöhön yksinään ja viettänyt sen rukouksissa. Nähnyt murtuvin mielin aamun koittavaksi.
Epätoivon nopein askelin oli hän äsken kiirehtinyt tuonne, varmana päämäärästään; hitaasti ja epäröiden, kuin vasten tahtoansa, pakon viemänä, joka oli tuohon tahtoon tarttunut, palasi hän nyt kotiin. Kuljettuaan kappaleen matkaa, hän pysähtyi, kääntyi ja heitti merelle pitkän, uneksivan katseen...
"Muniako?" sanoi Lepailleurin vaimo. "Kyllä meillä niitä on." Hän ei ollenkaan kiirehtinyt, vaan katseli Gervaisia, joka nukkuen makasi vaunuissa. "Vai niin, tämä on viimeinen. Vahva ja kaunis pienokainen!" Mutta Lepailleur naurahti ja sanoi talonpojan varmuudella herrasmiestä vastaan, joka elää ahtaissa oloissa: "Se on siis viides. Meillä, köyhillä ihmisillä, ei olisi varaa sellaiseen."
Päivän Sana
Muut Etsivät