Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Elä sano kellenkään sitä taloa, jossa kävit, kielteli hän minua ja minä lupasin olla sanomatta. Me nyt erosimme ja Antin kuulin alkavaksi laulua: Nuorena ollessani minä elämäni riemuja nautin... Poissa oloni aikana oli sisareni käynyt pyytämässä pari vaimonpuolta naapurista avukseen kääntämässä sairasta äitiäni toiselle kyljelle, jotta toinen kylki ei kovin väsyisi eikä hautuisi.
Kun ei sopineet Hannan repaleet hänen jalkaansa, niin pani omat kenkänsä kotimatkaksi ja aikoi ne aamulla tuoda tai lähettää. Hanna pelkäsi, että hän voisi jäädä aivan kengittä huomiseksi, niin kielteli Jukkea viipymään täällä ja paikkaamaan ne paikoillaan. Mutta Jukke vaan nyökäytti päätään ja tarmokkaasti huomautti: »Jolla on kello kaulassa, sen on pää painossa. Minua tarvitaan kotonakin.
Lähden ensi vitilumella liikkeelle, kierrän soita, kierrän maita, jotta veljesi jälkeni löytäisivät ja minulle surman antaisivat.» Kielteli vaimo, vaan el totellut, teki niinkuin oli luvannut, ja lähti liikkeelle vitilumen langettua. Vieri soita, vieri maita ja viimein pesällensä takaisin päätyi. Pian löysivät vaimon veljet jäljen ja otson pesään kiersivät.
Mutta Reetalle hän sai pitää vähän aikaa kättään ojennettuna, ennenkuin hyvästi tuli ja vastenmielisesti sittenkin. Reeta pyyhki vielä vettä silmistään, ja Viija ei ollut kerinnyt asettuakaan eikä välittänyt kenenkään hyvästintarjouksista. Santtu-poika oli jo lähtöpuuhassaan mennyt pihalle ja kielteli siellä oritta kuopimasta. Kiire sillä näytti olevankin.
Kaikkiko tässä ruvetaan kesänsä talvensa "nystäämään". Onhan tuota muillakin ollut perintöä, vaan pian kai se entinen loppuu, jos heretään aivan huolettomaksi. Elähän nyt, kielteli emäntä. Ymmärräthän sinä, ettei se vielä ole aivan täysvoimainenkaan ja muuten sitten on ... niinkuin jo huomaat... Niin, jurahti Sylvi pitkään. Kyllä niitä sellaisia syitä löytyy, niin kauan kuin elää.
Rommander kiristeli hampaitaan ja oikoi nyrkkejänsä, mutta nimismies kielteli häntä ja Heikki lähti käwelemään pois. Nimismiehen isku oli ollut niin nawakka, että Heikin poski ajettui kelpolailla ja joka sormensija näkyi paksuna wanteena hänen kaswoissaan. Siitä huolimatta kulki Heikki waan rahankeruullaan iltaan saakka.
Santeri syöksyi lähemmäs katsomaan. Ja hänet valtasi riemastus, joka ehdottomasti purkautui sanoiksi: »Saakeli, samallaiset kirjaimet, kuin oikeassa kielessä!» »O jees.» »Sitähän lukee kuin suomalaista kirjaa», arveli Santeri iloisen varmana. »Na, na», kielteli merimies ja selitti, että englanninkielessä ei lueta lainkaan niinkuin kirjoitetaan, vaan aivan nurinkurin. Santeri masentui.
»Mitäpä sinä sillä teet, se on vaan kahden keskuista», kielteli Hanna. »No, no, siitä nyt ei silmä osaa ota, oli hän mitä oli. Olethan sinä ennenkin antanut eikä siitä ole kylä käräjiä käynyt. En minä puhu kellekään. No näytähän vaan tänne se kirje», liehakoi Jukke palavin silmin ja työnti ottamaisilleen hajotettua kättään likemmäs ja likemmäs Hannaa.
Sillä oli yhdeksännellä vuodella oleva yksinään saamansa poika, joka oli pyrkinyt äitinsä mukaan tänne työpaikalle. Se poika tinki aina metsään juoksemaan, vaikka äiti kielteli, että elä sinä mene sinne metsään, puu saattaa kaatua päällesi. Vähän väliä se meni sitä aidan yli huutelemaankin. Hyvä Jumala, hätäili hän siinä eikä malttanut olla, vaan lähti viimein itse haeskelemaan.
»Voi ei ruveta», kielteli Elsa pelästyksissään ja rukoillen, »kuule, ei ruveta, Liisa rakas». Mutta varsin vain sentähden, kun Elsaa pelotti, Liisa alkoi hokea miten pojatkin hokivat: »Rlisto rlukka mene rlukkiisia rluumenia rlautapohja rleellä rliihestä noutamaan.» Liisa hoki sitä niin kauan kuin Ristoa vähänkään vilahteli puitten välistä ja aina kovemmalla äänellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät