Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. toukokuuta 2025
Oliko hän todellakin ollut pudottaa kellonsa?... Eihän hän taida ollakaan oikein ... mitenkä se on? ... pää?... Minnekä se Antti meni?... Jos hyvinkin olisi kello pudonnut?... Ei, ei ... taskussahan se on ... ja käykö se? ... käy se vielä ... pannaan pois, pidetään kiinni, ettei putoa...
Ja hänestä tuntui, ettei heistä enää milloinkaan oikeita ystäviä tule ja ettei ole yhtään oikeata ihmistä maailmassa, kun Marttikin on semmoinen. Se häntä itketti vielä enemmän... Ei hän mitään pahaa olisi tahtonut Martille suoda, mutta ei hän sille mitään tainnut, kun tuli ajatus mieleen, että kyllä Martti vielä kellonsa pudottaa ja sen kivikatuun rikkoo...
Väliin oli tapahtunut, että muukalaisia oli kadonnut Lontoossa, kenenkään tietämättä, minne he olivat joutuneet. Tiesimme pauloja ja pesiä löytyvän, joihin muukalaisia voi vietellä, ett'ei heitä sittemmin näkynyt, ei kuulunut. Stefan oli hyvästi puettu, ja herra Moes sanoi hänen kellonsa ja kelluttimensa, joita en ollut huomannutkaan, olleen suuresta arvosta.
Ei se mitään kuitenkaan, jos itseensä vähän menettäisi ... vaikka joisi vaikka lasillisen limunaatia ... kymmenen pennin edestä ... ja vaikka kahdenkymmenenkin pennin edestä ... eihän se paljon olisi... Sentähden meni Martti juomaan lasillisen liinunaatia. Juo häntä kerran kellonsa kunniaksi!
Olit aina ensimäisiä, kun vihollista vastaan mentiin. En ole sinua unhottanut. Saat elatus rahan ja voit elää siitä. Mutta tässä saat jotain erinästä, muistoksi vanhalta Rietrikiltä; sen saat pojan tähden, jonka olet tehnyt niin järkeväksi ja uljaaksi; oppilaisesi on tänäpänä voittanut tappelun. Ja nyt jää hyvästi!" Kuningas oli ottanut kellonsa taskustaan ja antoi sen sotavanhukselle käteen.
Selma tunsi kummallisen kouristuksen kurkussaan. Maitoon putosi kyynel hänen silmistään, mutta Aarnold ei sitä huomannut, söi vain vakavan näköisenä. Lopetettuaan hän antoi kellonsa Selmalle käteen. Herätä minut sitten, kun kello on kymmenen minuuttia vailla kolme. Hän lähti kammariinsa. Ei silittänyt poskea, ei suudellut, eikä lohduttanut häntä ainoallakaan sanalla.
Hän astui kiireesti yöpöydän luo, otti siitä muutamia kirjoja sekä kellonsa alustan, tempasi auki oven ja aikoi ainiaaksi poistua tästä huoneesta eikä koskaan enää sinne astua jalkaansa. Mutta Helena heräsi hänen kovista liikkeistänsä, ja lääkäri seisattui purkamaan kaikkea suuttumustansa hänelle. "Minä kävin juuri ottamassa täältä kapineeni", sanoi hän.
Hän lahjoitti Akseli Ernberg'ille ja Marialle enimmän; nuorelle Berndtsson'ille vähemmän osan rahaa ja muutamia kalliita kaluja, ja pojallensa Amerikassa, Fransillensa, ei mitään muuta kuin kellonsa ja piirroksensa, osan kirjakokoelmasta ja muutamia pieniä kaluja, joita Frans lapsena oli toivonut omistaa.
Lyhtynsä valossa katsahti hän kellonsa kyyneleisiin kasvoihin: kolme minuuttia aikaa. Enemmän, luullakseni, minä jään tänne. Arvelin teillä olleen piletin koko matkaa varten, herra? Niin onkin, vaan minä jätän loput. Nyt tahtoisin kapineeni. Olkaa hyvä; tulkaa tavaravaunulle niitä osoittamaan, herra. Tehkää hyvin ja katsokaa tarkkaan, herra. Ei hetkeäkään liikaa aikaa.
Mutta ei hän sitä joutanut ajattelemaan, vaan työntäytyi kaikin voimin eteenpäin ja tahtoi päästä... Mutta silloin taukosi soitto yht'äkkiä ja hajotessaan vei väki Marttiakin vähän matkaa mukanaan... Silloin muisti hän yhtäkkiä kellonsa... Se välähti kuin salama hänen mieleensä... Hän haparoi vitjojaan... Vitjat riippuivat irrallaan koukussaan... Hän kiidätti kätensä vasempaan liivintaskuunsa...
Päivän Sana
Muut Etsivät