United States or Micronesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin Esankin kävi ja hän palasi paikalleen kellokaapin väliin, josta toinen juuri lähti tanssimaan. Hänen edessään tepasteli kolmoisjoukko nuoria poikia, jotka ainakin olivat olevinaan juovuksissa, ei tiedä olivatko. Ne kerskailivat ja rallattivat ja olivat miehiä olevinaan. Esa katseli heitä ja hymähteli, rupesi poikain kanssa juttelemaan, kinailemaan ja narrailemaan heitä.
Poika erosi Esasta, joka sivumennen koetteli rautapuntaria, joka riippui kellokaapin sivulla naulassa. Yhtäkkiä läiskähti joukossa. Kuului Kuivasen Ellan tuima kirous. Tanssi taukosi. Levoton liike kävi yli koko tuvan. Kukin äänsi jollakin tavalla. Kirosi, siunasi, ulvahti. Rymäkkä oli syntynyt keskilattialla. Ryhmä temmelsi siinä jo kuin satajalkainen kummitus.
Nyt olet suunnalta pois, virkkoi Volumnia tyynesti, isännän avatessa kellokaapin ovea. Min'en ole milloinkaan ollut Winchesterissä. Niin, se on totta se, vastasi kelloseppä, kääntyen vaimonsa puoleen, et ollutkaan mukana. Se oli onnellisin päivä, mitä minulla milloinkaan on ollut. Winchesterissä veti kaikki huomiotani puoleensa.
Lujasti siinä tömisteltiin, oltiin leviää ja komiaa. Nurkassa, loukkokaapin ja kellokaapin välissä istuu Karhun Esa ja imee jonkun tanssijan pitkävartista piippua. Siitä hän uteliaasti tirkistelee lattialla riehuvaa tanssijoukkoa vasen silmäkulma on ilkeässä, pahaenteisessä rypyssä. Hän tarkkaa, miten Kuivasen Ella tuolla pyörittää Rekipellon Sannaa. Kummankin kasvoista hän ajatuksia lukee.
Eihän tuota näy koko kelloa", sanoi eräs suulas tyttö, seinille katsella tirkistellen. "No woi! Etkö tuota nyt näe...? Tuollahan se on kellokaapin wieressä peräseinällä... Minä näin sen heti kun huoneeseen tulin", sanoi Tuiweroisen Tiitus, ihmetellen tytön näkemättömyyttä. "Woi herranen aika, tuommoinenko se waan onkin?