Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Eräänä päivänä huomasi muuan kauppamies puotiansa sulkiessaan että viimeinen ostaja, köyhä, vanha ja raajarikko leski, oli unhottanut lattialle tiskin viereen pienen jauhosäkin. Kaikki palvelijat olivat jo lähteneet pois, ainoastaan yksi, joka joitakuita päiviä sitä ennen oli kauppiaan palvelukseen tullut, oli enää puodissa. "Ole hyvä ja vie tuo säkki vanhan vaimon kotiin", sanoi hänelle kauppias.
Oli lauantaipäivä paria viikkoa ennen joulua ja ensimäiset rekikelit. Väkeä kiehui kylä täynnä, ja puodissa oli kauhea kiire. Mikko liikkui kuin kärppä, ja kauppamies itsekin pyörähteli ja hikosi. Riitti hänellä kuitenkin aikaa silloin tällöin kääntyä nurkkaan päin ja kopeloida taskuaan. Vasta puolisen jälestä asettui tungos vähäksi aikaa, kun kirkkomiehet läksivät eväilleen.
Syyllistä oli mahdoton keksiä, sillä kauppamies, joka toki onneksi ei ollut haavoittunut, kiiruhti kauhistuneena paikalta niin pian kuin vaan pääsi, mutta syystä kyllä hän piti varmana, että joku, tai joitakuita työmiehiä oli asettunut väijyksiin metsän rintaan "kopahuttaakseen" kauppamiehen, kun hän tulisi pajalta.
"Tunnetteko paikkakunnassanne erästä miestä, jota kutsutaan Valvoherraksi?" kysyi kauppamies äkkiä. "Minäkö? En minä häntä tunne, enkä ole nähnyt koko miestä koskaan", sanoi lautamies säpsähtäen ja hätäyksissään. "Sepä olisi kummallista, niin kuuluisaa miestä! Minä ajattelen asiaa tämän yön seutuna; huomenna saatte vastauksen. Missä teillä on kortteeri?" Lautamies selitti missä hän on "sisällä".
Hänen muotonsa oli ankara ja vakaa, ja katse, jolla hän tarkasti kauppiasparkaa, oli juuri sellainen läpitunkeva, jota kauppamies pelkäsi ja joka aina sai ihmiset, joiden omatunto syystä tai toisesta oli levoton, rauhattomiksi hänen läsnäollessaan. Kauppamies Bångin ei kuitenkaan tarvinnut kauvemman mietiskellä syytä Robertin sinne tuloon, sillä tämä heti kävi suoraan kiinni asiaansa.
Nää odottavat olivat: vaimonsa, Hanna hänen tyttärensä, Elias ja Aato, ottopojat, joittenka kasvatuksesta kauppamies oli tähän saakka murheen pitänyt.
Hiljaisella, nuhtelevan tuskan painamalla äänellä alotti rouva keskustelun: "Antti! Kuuletkos?" Antti ei virkkanut mitään. "Kuinka sinä sanoit minulle tänäpäivänä?" Ei vastausta. "Etkö sinä sanonut näin: mene tiehesi, akka? Oliko se niin?" Kauppamies ei vastannut sanaakaan. Hän oli kerta valinnut sen taistelutavan, eikä siitä hellittänyt.
"Hevonen maksaa vähemmän kuin vilja", arveli kerran jonkun New-Yorkin rautatien päällikkö; tästä hevosen suorastaan rahallisesta arvostelusta näkee kuinka vähän tavallinen kauppamies tuntee sääliä eläimiä kohtaan. Mutta saattaako rehellinen mies arvostella hevosen viljaa halvemmaksi. Me annamme asiansuhteitten tehdä päätöksen.
Olivathan ne muutamat yökunnissa lähempääkin kuin kahdentoista virstan päästä, mutta ei tullut Kallelta lähdetyksi, vaikka toisinaan eukko kyllä kiusasi. Ja mitäpä tuolla yökunnissa tekikään, sillä saihan sitä kauppamies Mankkiselta pyhänäkin tupakkaa ja kahvia tahi muita pikkutarpeita puotikamarin kautta.
Rouva kutsuu." "Kuka rouvan luona on?" "Aksinja Nikitishna ja Venev'in kauppamies." "Tulen paikalla. Ja te, veikkoset", jatkoi hän vakuuttavalla äänellä, "parasta on, että menette pois vasta leivotun lämmittäjänne kanssa: sattuu vielä Saksalainen hyppäämään tänne, niin kantelee heti kohta rouvalle."
Päivän Sana
Muut Etsivät