United States or Tanzania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Toiset seurasivat esimerkkiä, ja pian seisoivat kaikki muuripenkin vieressä, katsellen vaaleata vaimoa. Marityttö oli kyyristynyt hänen viereensä ja piti molemmin käsin äitinsä kaulasta. Kädellään kosketti Saksmanni vaimon otsaa; se oli melkein kylmä. Aivan henkitoreissansa oli vieras.
"Mutta jos joutuisit vihollisten saalliiksi niin mitäs sitten?" "Onni miestä, jalat jänistä ; mutta mitäs jos sinä, sirkkuni, joutuisit vihollisten saalliiksi?" "Mitäpä he sitten minulle tekisivät?" "Vai mitä tottahan toki tuommoinen hempukka ryssärahjulle kelpaa," arveli Matti ja likisti hempukkataan kaulasta. Hiljaa kuin "hiiri kuoren alla" oltiin vihollista peläten tuollakin pakopaikalla.
"Kuningas ei sitä tiedä", jatkoi paashi, "ja sinä vannot minulle tämän ristin kautta" hän oli temmaissut sen kultavitjoista Korinnan kaulasta "keltä olet saanut tämän? äidiltäsi, niinkö sanot? sinä vannot tämän ristin kautta, ett'et sinäkään sitä tiedä, taikka minä muuten ammun!"
Silloin Jenny nousi, tuli ja otti häntä kaulasta ja sanoi: Lyydi raukka, Lyydi raukka, niinkö se onkin. Ja molemmat itkivät. Vasta pitkän ajan perästä he alkoivat taas keskustella. Jenny antoi hänelle neuvonsa. Kun ei saa mitään rakentaa semmoiseen toivoen, että toinen voi pian kuolla, niin ei ole jäljellä muuta kuin että Lyydi vähitellen oppii rakastamaan häntä.
Hän muisti, miten hän oli itkenyt pientä poikaa, kun Sorvarin muori hänen ruumiinsa merestä löysi, ja sitten muisti hän mitä hän tähän saakka oli unohtanut; hän muisti miten hän pienen ruumiin kaulasta oli irroittanut medaljongin, joka sisälsi patroni Kaarle Kornmanin vaimon kuvan. Tämä muisto hämmästytti häntä.
Ja taas otti äkkiä Kustaavan kaulasta, retuutti, pyöritti häntä ja nauraen työnteli ovesta ulos. Kolmantena päivänä alkoi Kustaavan luo alakertaan kokoontua naapureita ja sukulaisia odottamaan Hanneksen ilmestymistä.
Samassa valahti sairaan käsi irti poikansa kaulasta, ja kun hänen kätensä autettiin vuoteesen, oli elämä hänet jättänyt. Kauan oli Kasperi vielä polvillansa vuoteen vieressä, sittenkin vielä, kun elämä oli hänen isänsä jättänyt. Hän itki siinä niinkuin pieni lapsi, sillä suru ja ilo sekaisin aaltoeli hänen sydämessään.
Hän veti loukkaantuneena kätensä Sannin kaulasta pois ja aikoi lähteä. Mutta Sanni tarttui häneen kiinni. Siiri, rakas Siiri, oletko minulle vihainen? En; kuinka niin? Oletpa. Ihan varmaan olet. Vaiti nyt, ja päästä minut. Mihinkä menet? Omalle paikalleni, tuonne. Kaukaisimmassa sopessa, kahden vanhemman naisen välissä hän istui.
Vieras, keski-ikäinen herra, jolla oli jalot, mutta ankarat kasvonpiirteet, irroitti Annan käsivarret kreivin kaulasta ja veti hänet pois leposohvan luota, huolimatta hänen rukouksistaan ja ponnistuksistaan jäädä paikalleen.
Kun hän joskus öillä oli itkenyt itsensä nukuksiin, palasivat nuo haaveilut hänen luokseen ihmeellisesti elävien unten muodossa. Hän näki unta että pikku poikanen syleili häntä kaulasta, painautui hänen rintaansa vastaan ja katsoi häneen syvillä, säteilevillä silmillään, lausuen monta kertaa tavallisella lapsellisella äänen painolla: "oi, kun minä pidän sinusta mamma, kun minä pi-d-ä-n sinusta!"