Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Tall' inhall' ijällä voi rikollisen Kullattu käsi syrjään työntää lain, Ja väärälläkin saaliill' oikeutta Saa usein ostaa. Niin tuoll' ylhääll' ei! Siell' ei käy juonet, totuudessaan siellä Työt näkyy; synneistämme meidän täytyy Suun sisään itse antaa todistus. Ja sitten? Mitä jääpi? Koita, mitä Vois katumus. Mit' ei se voisi? Mutta Se mitä voi, kun katua ei taida?
Lempo vieköön, oikein viisaasti tein että ajoissa erosin tästä asiasta; olin tehdä tekosen, jota olisin kauan saanut katua. Mutta tuossahan tulee jo hänen poikansa, varmaan vastausta tuomaan minulle. Kuudestoista kohtaus. Alsidas, Sganarelle. Hyvä herra, sydämestäni olen teidän nöyrin palvelijanne. Sganarelle. Minä myös teidän palvelijanne kaikesta sydämestäni.
Silloin Kerttu muistikin lasten kertoneen, että polisitkin olivat tehneet lakon, ja hän kääntyi senvuoksi ja juoksi niiden miesten luo, jotka kävelivät keskellä katua ja kysyi heiltä.
Näiden kujeillessa kulkee kaksi yhtäjatkoista vaunuriviä, toinen ylös-, toinen alaspäin, pitkin katua. Koko katu on kihinään asti täynnä riemuitsevaisia katselijoita, hillitsemättömiä naamijoita ja täyteen tukituita vaunuja. Naamijoiden keskinäinen pieni sota on hyvin omituinen. Ne ottavat mukaansa makeisia, pieniä, kaikenmuotoisia kipsipalasia, ja niillä nakkelevat toisiaan.
Minä menin vanhaan ravintolaan ja lähdin alas katsomaan merta, hoiperrellen pitkin katua, joka oli peitetty hiekalla, meri-ruoholla ja lentävillä vaahdon hahtuvilla, peläten putoavia liuska-kiviä ja tiiliä, ja tarttuen kiinni ihmisiin, joita kohtasin vihaisissa kadun-kulmissa.
Ei kukaan, ken matkallansa vuoristosta laaksoon nopeasti ajoi hyvin kivitettyä kylän katua, nähnyt tässä "hovissa" mitään, mikä sen olisi eroittanut kylän muista, vähintäänkin kahdestakymmenestä talosta, ellei hänellä ollut erittäin tarkka silmä huomaamaan ympäristön yksityiskohtia; vaan nuori ylioppilas ja maisemain kuvaaja, joka jalkasin matkaten saattoi paremmin tarkastella, näki heti ett'ei "hovi" ollut mikään tavallinen talo.
Hän kohtaa hänet odottamatta, ja sillä varomattomuudella, joka ainoastaan rakkaudelle on ominainen, sulkee hänet syliinsä keskellä katua silmänräpäykseksi, sekunniksi vain, ja rientää pois kuiskaten: »Meidät voidaan nähdä!» jättäen Emilien onnellisena ja kauhistuneena jatkamaan matkaansa. Kauhistuneena, sillä hänhän tiesi, että maailman silmissä syyllinen oli hän.
Rauhaton oli sydämeni, myrsky raivosi rinnassani; omaatuntoani kalvoi katumus mennyttä hurjaa, hyödytöntä elämää muistellessani ja tutkiessani, kuinka himojeni orjaksi antautuneena juoppouden jumalan palveluksessa olin riehunut. Jonkun ajan kuljeksittuani katua ylös, toista alas, ohjasi sallimus askeleeni satamaan ja sieltä taasen eteenpäin meren rantaan.
Tavallisesti istui hän näin kotiin tultuaan kyynärpäät pöytää vasten, veteli savuja ja katseli ikkunasta toiselle puolelle katua, jossa rakennettiin kivitaloa. Sitten kantoi hän tyynyn sängystä sohvalle, potkaisi pöydän alle kenkänsä ja nukahti tunnin verran, alun toistakin. Vielä oli kuitenkin pitkä matka iltaa jälellä. Kuinka saada se kuljetuksi, tuo aina sama ja yksitoikkoinen taival?
Hän ihmetteli, että puut puistossa saattoivat pysyä pystyssä; hänestä näytti, että niitten pitäisi kaatua väsyneinä. Hänestä tuntui kuin lyijypainoja olisi ripustettu hänen joka jäseneensä ja ne olisivat vetäneet häntä alaspäin! Tuolla ne tulivat katua pitkin.
Päivän Sana
Muut Etsivät