Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
"En", vastasi Gabrielle välttäen pastorin läpitunkevaa katsetta. "Se ei ole muuta kuin ylpeyttä. Täytän velvollisuuteni ylpeydestä, teen oikeen, koska olen liian ylpeä tekemään väärin. Mutta uskokaa minua, sellainen vanhurskaus ja sellainenhan kaikki maallinen vanhurskaus on ei Jumalan edessä merkitse mitään." Gabrielle ei vastannut. Pastorin sanoissa oli jotakin, joka koski hänen sydämmeensä.
Kun Robert oli lopettanut lukemisen ja sulkenut kirjan, huokasi kreivitär syvään ja veti esiin nenäliinansa, jolla hän monta kertaa pyyhki poskiaan ja silmiään. "Niin, se oli ihana elämä ja vielä ihanampi kuolema, eikö totta?" sanoi Robert kohdatessaan kreivittären katsetta.
Tähystelevää katsetta ei voi seurata kukaan, mutta tarkemmin katsottaessa osottaa kasvojen ilme jotakin sisällisen taistelun tapaista, joskin hillittyä. Viimeinkin poistuvat kasvoilta hämärät pilvet ja koko muoto juurikuin kirkastuu.
Hänen silmissään oli totinen, tarkkaava ilme, joka muistutti sitä katsetta, mikä usein on maalareilla, kun he tutkivat jotain aihetta. Ja yht'äkkiä ojensi hän kätensä, osoitti sillä taivaan ja tulen rajaa ja sanoi minulle: Se on mainio efekti tuo... On se, vastasin minä hiukan hämmästyen.
Ei tarjota mitään, ei kerrassaan mitään, ensimmäiselle vastaantulijalle, Pekalle tai Paavolle, joka ei kuitenkaan olisi annetun lahjan kalleutta ymmärtänyt! Ei hymyä, ei katsetta, ei pienintä päänliikettä tai kengänkeikahdusta. Eikä sallia myöskään Pekkojen ja Paavojen ihailla itseään!
Hän otti Elliä kädestä hellästi ja piti sitä hetken omassaan, samalla kun hänen katseensa etsi Ellin katsetta. Toivotan hauskaa kesää! sanoi Elli. Niin, ja hauskaa jälleennäkemistä! vastasi Rautio antaen samalla käden hiljaa pudota. Reippaasti keikautti hän itsensä kärryihin hyvästi, hyvästi! Hän heilutti hattuaan ja Elli liehutti nenäliinaa niin erosivat he.
Voimakas mies kantoi vaaleata, kuolevaa poikaa ympäri puutarhaa koko päivän, taikka istui pitäen häntä sylissään, katsoen häntä kasvoihin sanomattomalla rakkaudella. Hän tahtoi aina olla poikansa luona; hän ei tahtonut kadottaa yhtä ainoatakaan sanaa eikä katsetta. Hän kokosi ne kaikki muistoonsa.
Neiti Smarinilla oli kädessä todistuskappale: Juhon kirje! Ja häntä suututti, että hän oli hävennyt ja punastunut Esterin katsetta ja ummistanut valvovan silmänsä. Suututti, että hän oli luullut olleensa liian ankara ja ehkä sillä saattaneensa Esterin muka vaaralliselle uskonhoureiden tielle.
Kun hän astui sisään, olikin siellä se kesäyön ukko, joka seisoi kuin syliinsä sulkeakseen hänet. Forstmestari istahti ja oli kauan ääneti. »Suurin ylpeytemme», sanoi hän viimein, »on oma tietomme, ettei meillä ole syytä painaa päätämme alas». Esteri punastui, korvansa rupesivat suhisemaan, hänen katseensa ei kestänyt isän katsetta, vaan alkoi epävarmasti harhailla.
Lienee tarpeetonta lisätä, että he olivat koko teatterin rupattelevin ryhmä; ja monta katsetta tähtäytyi heihin, etenkin niiltä penkeiltä, joilla istuivat nuoret ja naimattomat miehet. Parhailla paikoilla, aivan arenan ympärillä istuivat ylhäissyntyisimmät ja rikkaimmat katselijat viranomaiset, senaattorit ja ritariston jäsenet.
Päivän Sana
Muut Etsivät