Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Kyllä sinäkin klottaat! KERTTU: Joudu nyt. Kello on kahtakymmentä vailla. ALLI: Eihän tästä ole asemalle kuin pari askelta ja minulla on jo piletti. Tämähän on koko pöytä märkä. Sinä olet itkenyt? KERTTU: Mitä joutavia! Kukista varmaan on karissut. ALLI: Kuule, Kerttu, sinä olet itkenyt. Näytäppäs silmäsi. Sinähän itket vieläkin. Mikä sinun on? KERTTU: Alli, minun rakas, pikku, kulta siskoni!
Selässään hän kantoi puolta säkkiä hiiliä sytykkeineen. Hiilenpölyä oli karissut hänen kasvoilleen, joilta kauttaaltaan virtasi hiki. Hän laski säkin selästään uunin nurkkaan ja kuivasi kasvojaan karkealla nenäliinalla. Tuskin voin uskoa todeksi mitä näin.
Johanneksen jää oli sulanut tuossa tuokiossa kuin kuura päivän alla. Kaikki virallinen, kaikki järjellinen ja täsmällinen, jolla hän ensi hetkessä oli koettanut itsensä haarniskoida, oli karissut hänestä.
»Ei hän äsken antanut», vastasi Antti. »Hän oli hyvin vihainen eikä kärsinyt paljon minun puhettani, mutta kyllä minä tunnen sielussani, että hän on kuitenkin antanut, kun minä sain suullani vakuuttaa, että minä puolestani annan hänelle anteeksi.» Oli pitkän aikaa äänetönnä, jonka perästä hän jatkoi: »On totta, kun eräs hengen mies siellä kaupungissa saarnasi, että yksikään ihminen ei voi niin syvälle vajota syntiin ja pahuuteen, ettei sen syvimmässä vielä piile joku Jumalan kuvasta karissut hyvän siemen, joka rakkaudella ja anteeksi antamuksella saadaan esiin Jumalan armon paisteessa itämään, vesomaan ja kasvamaan Jumalan valtakunnan siunatuita ijankaikkisuushedelmiä... Eikös ole ihanaa kun sellaiset kuin minä ja Jukkekin, nuo verisesti riitelevät kurjat, voimme niin syvästä alennustilasta kohota Jumalan lasten kunniaan.
En voi uskoa, että Heikki sen voi väärin ymmärtää, eikä saa lapsimainen ujous estää kiitollisuuttani." Näin sanoen hän kepeillä, vaikka hiukan epävakaisilla askelilla astui kammarin permannon poikki, posket punottavana ujoudesta. Hiivittyänsä hiljaa nukkujan tuolille asti hän suikkasi sepälle suukkosen, niin kepeän kuin jos vaan ruusunlehti olisi huulille karissut.
Ja nuori Väinämöinen lauloi ja lauloi. Päivä oli jo kohonnut keskitaivaalle, karissut ammoin jo lepänlehdiltä aamukaste, ja aina vieri hänen virtensä hetki hetkeltä heleämpänä, syvempänä, maata ja taivasta syleilevämpänä. Eikä hän nähnyt enää maailmaa ympärillään, ainoastaan omat kimmeltävät mielikuvansa, korkeat kuin ilmankaaret, pohjattomat kuin kuohut Manalan alantehissa.
Ihmisen täytyi kulkea noiden asteiden kautta kohotessaan alemman eläinkunnan liejusta ja limasta. Ja itsestään selvää on, että häneen täytyi takertua limaa ja liejua ja että se ei helposti karissut hänestä pois. Minä istuin parvekkeella sinä päivänä. Me kaikki tiesimme, että jotakin kauheaa oli tulossa.
Päivän Sana
Muut Etsivät