Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Tahvo Kenonen oli väkisinkin tullut viipyilleeksi taipaleella taloissa, kunnes viesti Ihalaisen Antin kuolemasta joudutti hänen kosimahommiansa. Nyt hän työntäytyi Ihalaisen tupaan, missä Kanasen Maija Liisa ja Ihalaisen Anna Liisa viluissaan ja murheissaan kyräilivät.
Piteä hänen pitäisi, Piteä piloisen piian, Lohen mieli, kiiskin kieli, Lammin ahvenen ajatus, Suu sären, salakan vatsa, Meritetren tieto saaha. Hyväoloinen neiti. Hyvä täss' on olla neien, Kaunis kasvoa kanasen; Täss' on pitkät pirtin penkit, Sekä laajat saunan lauat, Isännät isoni väärtit, Emännät emoni väärtit, Pojat täss' on veikon väärtit, Tyttäret sisaren väärtit.
Hän alkoi puolustella: »Kukapa se ei nuoruudessaan koiruutta tee. Mutta tasaantuipa tuo Antti vanhempana ja niin on ollut hyvä mies, ettei ole pahaa sanaa kuulunut koko talossa...» Surulliseksi kävi olo talossa. Kanasen Maija Liisakin kätki kasvonsa esiliinaan, ja pois lähti Huttunenkin. Kauvan surivat molemmat vaimot kahden kesken. Turhaan koetti Maija Liisa viihdyttää.
Se selitys tuntui Anna Liisasta mahdolliselta, ja hän myönsi jo: »Kukapas sen tietää!... Jos olisi hyvinkin saanut veneen Sormulasta ja soutanut Hämärin lammin yli sinne Romppalan nurmelle ja pudonnut siellä ojaan.» Vähä vähältään alkoivat molemmat varmistua siinä uskossa, vallankin kun Kanasen Maija Liisa vielä muisti: »Siellähän se Koivistonkin hevonen putosi vetelään ja sinne kuoli...»
Ja lähtöä tehden hän sanoi: »Täälläkö tämä Kanasen Maija Liisa on?» »Täälläpä häntä on», myönsi puhuteltu. Jussi Kokko katseli vielä hetkisen Ihalaisen lapiopuuta ja ihmetteli lopullisesti lähtiessään: »Vai ei se Ihalainen olekaan kotonaan! Meniköhän tuo Kakunvaaraan?» »Ka sinnehän se lähti, eikä tule takaisin.» Jussi Kokko lähti.
Se oli surma nuoren neien, loppu kaunihin kanasen... Kukas nyt sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan neien kuuluhun kotihin, kaunihisen kartanohon? Karhu sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan! Ei karhu sanoa saata: lehmikarjahan katosi. Kukas sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan neien kuuluhun kotihin, kaunihisen kartanohon? Susi sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan!
Niinkun kerran potkasihen, Silmän siitämättömähän, Kerran toisen kuopasihen, Korvan kuulemattomahan, Kolmannen kohenteleksen, Lautasille Hiitten hirven, Poropetran potsasille. Jop' on taljoa taputti, Sivua silittelevi: "Oispa tuossa ollakseni, Saispa tuossa maatakseni, Sopisi elelläkseni, Nuoren neitosen keralla, Kanssa kasvavan kanasen, Impyen yleneväisen."
Sitte nousi hän, meni pankon luo, kakisteli siellä ja palasi takaisin; he alkoivat taas veisata. Virren veisattuaan he taas vaikenivat. Elämä alkoi vaatia omaansa. Kanasen Maija Liisa mietti sopivaa paria Anna Liisalle.
Matka on kyllä silloin kahdeksan virstaa pitempi kuin suoraan Päivisen hovin kautta mennessä, mutta siitä huolimatta oli Huttunen nyt päättänyt kulkea Ihalaisen kautta ja poiketa taloon saadakseen oikean tiedon Antin Ameriikkaan menosta ja samalla kertoakseen mitä itse siitä tiesi. Kanasen Maija Liisa oli vielä Ihalaisessa, kun Huttunen tuli sinne. Vaimo parat olivat yhä tulitikkujen puutteessa.
Rauhottui hän, kun tiesi nyt Antin olevan Ameriikassa eikä ojassa, mutta toisekseen hän taas ei käsittänyt mitä varten se Antti oli nyt sinne mennyt ihan ilman puhumatta. Niissä ajatuksissa saapui hän kotiinsa, missä Maija Liisa odotti. Oli jo katkonut risutkin valmiiksi liedelle ja pannut pannun siihen viereen. Anna Liisa riisuutui ja tiedusti, oliko Kanasen Maija Liisa juottanut ruunan.
Päivän Sana
Muut Etsivät