Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
"Enpä niin teekään," sanoi kamreerin rouva päättömästi, "menköön asia miten tahansa." "Murhevuosi, murhevuosi, hm, se on ... vaan ei se vaikuta mitään asiaan. Mutta sama se, minä olen päättänyt, murhevuosi ei ole mikään laillinen este; minä tahdon Annetten vastauksen huomenna ... minun kohtaloni on ratkaistu."
"Ei, se ei ole unta, hyvä Annette," vastasi Dora, huolimatta kamreerin rouvan katseesta, sillä häntä ei miellyttänyt asian saama uusi käänne. "Ei siis unta ... todellisuutta, totta! Ah, antakaa minun syleillä teitä," sanoi Annette ja ojensi kätensä. "Voi, olen niin onnellinen, niin onnellinen... Nyt tulen terveeksi, nyt tulee kaikki hyväksi taas."
Kamreeri vihastui, sillä hän oli heikko, ja sentähden kiukustui aina kun joku haitta ilmaantui, hän ryhtyi asiaan, ja miten hän sitä toimittikin, tuli äiti muuanna iltana kamreerin luokse ja sai koko tunnin olla yksistään tyttärensä kanssa. "Sinä et ole siis unhottanut, et kokonaan unhottanut minua?" sanoi äiti kyynelsilmin ja kysyen.
Että siinä todellakin nyt on silta ... ja kamreerin talo ja kauppapuoti ... ja kirkko ja iso pappila ja sen riihet ... että tuo aita ja tuo veräjä ... ja tuolla koti, tuossa koti, tässä koti! Isän kamarin ikkunassa näkyy kasvoja ruudussa kiinni ... nyt ne katoavat ... nyt lentää porstuan ovi auki ... sieltä syöksevät pihalle ... toisia tupruaa kyökin ovesta ja tuvasta.
Oven aukeamasta oli kamreerin äsken tarvinnut nähdä hänestä vain vilahduksen nähdäkseen kaikki: poliisiupseeri ilettävintä kuosia, rasvattu tukka keskeltä jakauksella, viikset kierretyt ja käherretyt, huotra mahtavasti kupeella, käsi kahvassa, toisessa kokardilakki, siinä sotilashansikkaat entinen ilme kasvoilla, sama katse, tähdättynä jonnekin ohi, ties mihin, mutta näkee kaiken... Katso sinä vain sinne, vakoilija, siellä on nurkassa »Lex», ja siellä on »Hyökkäys»!
Minä sain naapurikseni erään vanhan kamreerin, jota vähän tunsin ennestään, erittäin olin ollut hänen kanssaan tekemisissä herra X:n vararikon aikana ja pian me olimme joutuneet vilkkaaseen keskusteluun. Mutta ei kumpikaan meistä kosketellut sitä asiaa, joka luultavasti oli ei ainoastaan meidän, vaan muidenkin mielessä, nimittäin näitä omituisia kutsuja ja tuota kummallista kutsukirjettä.
"Siinä olette oikeassa," huokasi kamreerin rouva, muistaessaan oman Annettensa, "siinä olette oikeassa; mutta tyttö raukka on kuitenkin lohdutonna; hän luulee joutuvansa lauluksi kaupungissa ja ... minä pelkään että niin tapahtuu." "No mitä vielä?" Voipiko kaupunki sanoa muuta, kuin että Annettella on köyhä äiti, joka tahtoi nähdä häntä ennen kuolemaansa?
Meillä ei ole aikaa yhtään hukattavana, sillä kello on jo kohta kaksitoista, ja jos tahdot ennättää puhua kamreerin kanssa Napoleosta, ja hänen rouvansa kanssa avuista ja taivaan enkeleistä eli niinkuin autuas Hjortsberg sanoo, enkelien taivaasta, niin vie se kauniin ajan".
Salissa on herra, joka tahtoisi tavata kamreeria. Kuka se on? Palvelija pani käyntikortin pöydän kulmalle ja meni, jättäen oven raolleen. Tuskin oli nimi sattunut kamreerin silmään, kun hän työnnähti pöytänsä äärestä taapäin sellaisella voimalla, että tuoli oli vähällä kaatua selälleen, samalla kun kortti läiskähti pöytään niin, että se kimpoutui siitä lattialle.
Hiljaa hiipi hän matoilla peitettyjä rappuja ylöspäin kamreerin kerrokseen, kolmannessa kerroksessa; sillä toisessa asui hyyryläisiä, kuin kamreeri piti terveellisempänä asua ylempänä ja oli itse valinnut sen paikan. Hän huokasi syvästi ja tunsi tuskan koko ruumistansa vapisuttavana; vihdoin naputti hän ovelle. "Astukaa sisään!" kuului miehen ääni.
Päivän Sana
Muut Etsivät