United States or Puerto Rico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyökäytti päätään asialle vakuudeksi, silmissä näkyi arkoja väreitä, mutta tekeytyi rohkeaksi ja jatkoi: »Minä kyllä tunnen kalun, minä en tahdo sitä tyhjällä, minä annan siitä oikein tupultihinnan semmoisen, ettei kukaan anna siitä semmoista. Ja minulla se ei menisi tyhjään. Minä siitä hevosen tekisin».
Norman seisoi ällistyksissään; mutta hän hämmästyi vielä enemmän, koska Heikki, asettaen itsensä asemaan, heilahdutti tuon raskaan kalun paljoa taemmaksi oikeanpuolista lannettansa ja lennätti sen kädestään niinkuin nakkaus-koneesta. Ilma vonkui ja vinkui tuon raskaan kappaleen lentäessä.
Suurella viekkaudella oli nuori rouva pannut syyn erään aivan viattoman palvelusneitsyeensä niskoille, joka kuninkaan käskystä joutui julmasti ruoskittavaksi; mutta paitsi että kapineelle tapahtunut haitta äkäytti kuningasta, saattoi se hänet lähettämään kalun Saksalaiseen Lähetyspaikkaan sillä pyynnöllä, että pastori oitis panisi sen täyteen kuntoon.
Minä en voinut nähdä vaimoni ja lapsieni näkevän nälkää, niin kauan kuin minulla vielä oli jotakin, jolla voin auttaa. Ensin menivät ne vähät rahat jotka paroonin aikana olin säästänyt; senjälkeen täytyi Elinan kantaa kylään ja myydä yhden irtaimen kalun toisensa perään, viimein sänky-vaatteetkin, niin että saimme maata paljailla oljilla. Mutt'ei tässä vielä ollut kaikki!
Ensin Conachar tähän ystävälliseen tarjomukseen vastasi kieltämällä; mutta kun Katri yhtähyvin toistamiseen ojensi vatinsa lempeällä hymyllä, niin poika otti yhden kalun käteensä, mursi sen ja rupesi haukkaamaan. Mutta ensimmäisen palan nieleminen näkyi olleen hänelle liian vaikeata; hän ei yrittänytkään uudestaan.
Hän iloitsi tosiaankin, nähdessään tuon komean taideteoksen vastapäätä vuodettansa. Olipa kumminkin kreivi oivallisen tarkkaavainen, kun hän valitsi semmoisen kalun, jonka tiesi isääkin miellyttävän. Varsin oivallinen kapine vanhoista hyvistä ajoista. Tosin, tosin on aina kevytmielistä erota muinaisjäännöksestä, joka on enemmän kuin puolitoista vuosisataa ollut suvun omaisuutena.
Samassa silmäili hän pyssyä, katsoi sitten vieraasen ja virkki: Kelpo kalu, vanhan-aikaista lujaa tekoa, polttaa aina, eikä ole klikannut kuin yhden kerran eläissänsä silloin kuin vihollinen meinaili ampua sillä isävainaani hengettömäksi; onni se olikin isälleni, sillä ennätti hän präjähyttää omalla luikullansa vihollisen tuhanneksi pliiskaksi ja sai periä tämän kelpo kalun.
Olen siitä niin iloinen, onhan hän kuitenkin niin onneton ihminen. Olai kertoi, minkä merkillisen kalun hän oli kirkon oveen naulattuna löytänyt ja miksi hän oli Reidan voudin luo lähettänyt ja millä terveisillä. Mutta kuka se voi olla, joka hänen henkeään uhkaa? Sitä en tiedä. Yleinen on viha häntä vastaan.
Hänestä tuntui, kun piti vielä ruokaakin laitella tuolle, että hän sillä sekoittuisi, hänkin, vanha ihminen tuohon juttuun ja tulisi kuin varastetun kalun salaajaksi... Hän oli sellaisessa tuskassa, että pillahti toisinaan tuskalliseen itkuun.
Niinpä kulki kuun ikänsä Oman oppinsa nojassa; Tuosta herrat Helsingissä Katsoivat kalun tulevan, Alkoi tuota armahella.