Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Mutta ompelija oli nähty sinnepäin menevän ja kun häntä ei löydetty talosta, epäiltiin, että hän mahdollisesti olisi jyrkältä kalliolta luiskahtanut alas.
Näin hän odotteli rikasta, mahtavaa sulhoaan, unelmiensa esinettä. Jos hän vaan laivalla oli, täytyi hänen huomata hänet täältä kalliolta. Huomata ja ihastua samalla, ja rientää hänen luokseen, niin pian kuin suinkin ennätti. Laivoja kulki ohitse yhtä mittaa, joka päivä.
Silloin kuului suhina tuvan katolta. Oi Hansel'ini sinut olin unhoittaa, huudahti Wappu. Sinä ! sanoi hän hymyillen Joosepille tuota sinun täytyy kärsiä olettehan samat kohtalot kokeneet: olenhan noutanut sinun, samoin kuin tuonkin kalliolta omakseni! Sitten he astuivat alas. Hää-saatto ei ollut suuri.
Siitä pitäin hän otti suuremmalla mielihyvällä kukkaset kalliolta, haistelikin niitä mutta kukahan niitä sinne toi? Marietta oli, mitä tytöt tavallisesti eivät ollenkaan ole, hyvin utelias. Hän koetti arvata yhtä ja toista La Napoulen nuorukaista, mutta selkoa ei asiasta tullut. Hän kuunteli ja väjyi myöhään yöhön asti; hän nousi varhemmin ylös.
Semmoisena tyynenä, ja hymyilevänä levähti järvikin Jerikon sitä kalliolta katsellessa. Tuolta etäältä taivaan ja maan yhtymäkohdasta näytti saarien, kaitaisten salmien ja sinertävien selkien yli kohoavan hienon hienoa kirkasta utua. Se levisi kautta koko taivaan, niinkuin revontulet talvisina iltoina. Poika katseli kesäisen luonnon hiljaista juhlallisuutta.
Jälkimäinen lautta ei ehtinytkään kääntyä niin nopeasti virtaan, sillä etupään tukit eivät kohta irtaantuneet kalliosta... Se kulki samaan suuntaan. Silloin Antti loikkasi kalliolta lautalle, jotakin Juhanille huutaen. Juhani hyppäsi perässä, ja melkein yhtaikaa he putosivat lautan laidalle, josta heidät vedettiin keskemmälle.
Mut ken oot sa, mi kalliolta kurkit kentiesi vitkastellen käydä kuiluun, min sulle määränneet on syysi omat?» Oppaani lausui: »Kuljeta ei kuolo, ei rikos häntä vielä kiusan paikkaan, vaan minä, vainaa, häntä tänne alas piiristä piiriin helvetin nyt johdan, hän että täyden saisi tiedon; totta on tämä niinkuin että sulle puhun.»
Hän katsoi kysyvästi vuoroon Holmesiin ja minuun. "Taivaan nimessä! Mikä tärisyttävä tapahtuma! Kuinka hän kuoli?" "Luultavasti hän taittoi niskansa pudotessaan tuolta kalliolta. Ystäväni ja minä olimme kävelemässä nummella ja kuulimme huutoa." "Minä kuulin myöskin huutoa. Siksi tulinkin tänne. Minä olin levoton sir Henryn vuoksi." "Miksi juuri sir Henryn?" Minä en voinut pidättyä sitä kysymästä.
Niin tyytyi ja eli. Ja niin kuoli. Oli marraskuu ... syksy kuin nytkin ... pimeä ja märkä ilta. Johonkin Hanabölen taloon oli kuultu huutoa vainiolta, vuoren juurelta. Oli menty katsomaan, siellä makasi isä ... tulossa oikotietä kotiin. Oli kulkiessaan pudonnut kalliolta, ja jalka poikki! Siitä ei enää tointunut... Makasi ensin kuukausia sängyssä. Ei ollut lääkkeitä ... ja mitäpä niistä?
Hän on hullun tavoin juossut edestakasin nummella, pudonnut kalliolta ja taittanut niskansa." "Se tuntuu kaikkein todennäkösimmältä otaksumalta", sanoi Stapleton huoaten ikäänkuin helpotuksesta. "Ja mikä on teidän arvelunne asiasta, herra Sherlock Holmes?" Ystäväni kumarsi. "Teidän on helppo tuntea ihmisiä", sanoi hän. "Me olemme odottaneet teitä näille seuduin tohtori Watsonin tulosta saakka.
Päivän Sana
Muut Etsivät