Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Jokainen varomaton, joutava ja aiheeton ruotsalaisuudella kopeilu ja korskailu varsinkin jos se sitäpaitsi esitetään solvaisun sivutarkoituksella suomalaisuutta vastaan tunnetaan veriin menevänä loukkauksena suomalaisella taholla, ja palvelee se vain niiden pyrintöjä ja tarkotuksia, jotka suomalaisellakin taholla yhtä silmittömässä lyhytmielisyydessä ja tyhjässä kansalliskiihkoilussa työskentelevät kaikkien ruotsalaisuuden muistojenkin sammuttamiseksi suomalaisesta sivistyksestä ja joille Viena, Kalevala ja suomalais-ugrilaisuuden hämy ovat ainoat ainekset, joille suomalais-suomalaisen »sivistyksen» olisi perustuttava ja jotka tahtovat noutaa elämänsanat jo vuosituhannet kumpujen yössä lahonneen Vipusen suusta.
Ja hänen henkilönsä suhtautuvat Runebergin henkilöihin miltei samoin kuin Kalevala muinaisgermaaniseen taikka myös muinaishelleeniseen kertomarunouteen: sen voima on suurempi inhimillisyys siinäkin, missä jälkimmäiset voittavat suuremmalla täsmällisyydellään taikka kuvaustensa kirkkaalla uljuudella. Juuri Härkä-Tuomossa ja Saarijärven Paavossa tulee tuo ero esille mitä silmiinpistävimmin.
Emme me enään paavia palvele, vaan jos olemme ymmärtäväiset, niin emme naura niille ajoille, jolloin häntä palveltiin, mutta tutkimme niitä siinä uskossa, että se, joka ei tiedä mitään menneistä ajoista, hän ei ymmärrä nykyisyyttäkään. Kalevala ei siis "saarnaa loruja," mutta se lausuu oman aikansa uskomat ja ihanimmat aatteet.
Hänen suurtyönsä kielellisellä alalla oli kuitenkin laaja Suomalais-ruotsalainen sanakirja, joka ilmestyi vihkoteoksen muodossa vv. 1866-1880. Myöskään ei minkään maan kansalliskirjallisuus ole laskettu leveämmälle, kestävämmälle perustukselle. Elias Lönnrotin elämäntyön huippu oli kuitenkin Kalevala. Heti ensimmäisellä otteeltaan astui suomalainen kirjallisuus sen kautta maailmankirjallisuuteen.
"Sen tahdon tehdä ensi tilassa. Mutta olkaa, setä, hyvä ja selittäkää minulle, mitä kirjoja Kalevala ja Kanteletar ovat! Olen niistä kuullut paljon puhuttavan." "Kalevala ja Kanteletar sisältävät Suomen kansan vanhoja runoja, siis semmoisia runoja, joita kansa itse on sepittänyt ja laulanut. Kalevalassa on kertovia runoja, mutta Kantelettaressa laulurunoja.
Kalevala on Suomen kansan vanhan kultuurin tuote, sellaisena kuin se vielä läpi vuosisatojen oli, tosin alttiina vieraille vaikutuksille, mutta ei niiden orjuuttamana ja tukahduttamana, säilynyt kansan omassa keskuudessa. Sitä myöhempi kansalliskirjallisuus on Suomen nuoren kultuurin tuotetta, jonka ikä on vain vuosikymmenissä laskettava.
Terve kuu kumottamasta, kaunis kasvot näyttämästä, päiväkulta koittamasta, aurinko ylenemästä! Nouse aina aamusilla tämän päivänkin perästä, nouse kullaisna käkenä, hopeisna kyyhkyläisnä! Teepä meille terveyttä, siirrä saama saatavihin, pyytö päähän peukalomme, onni onkemme nenähän! Näy nyt tiesi tervehenä, matkasi imantehena! Päätä kaari kaunihisti, pääse illalla ilohon! Kalevala.
Ja varsin merkillistä on se, että hän töissänsä melkein aina vaan käyttää käsivoimaa, ei loitsua niinkuin muu Kalevala sekä Pohjola. Lyhyet sanat ja rukoukset, joita hän joskus lausuu, ovat tuskin sanottavatkaan loitsuiksi. Yhden ainoan kerran vaan näemme hänen todenteolla ryhtyvän noitakeinoon, nimittäin silloin kun hän, ryöstettyyn morsiameensa suuttuneena, laulaa hänet kalalokiksi.
Olen usein puhunut sinulle tuosta aatteestani, että Kalevala niinkuin Homeron runot, jotka synnyttivät Kreikan klassillisen... Niin, niin. Niin no, mutta yksin tälle meidän vanhalle pakanalliselle kulttuurille emme ehkä kuitenkaan voi rakentaa henkistä tulevaisuuttamme.
Taistelu Väinämöisen ja Marjatan pojan välillä oli vain taistelua vallasta. Kalevala on kyllä kaunis, mutta pakanallisesti, ei kristillisesti kaunis. Mutta eikö voisi ehkä kristillistä runoutta syntyä, meilläkin, niinkuin Palestiinassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät