United States or Hungary ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se hetki, jolloin suuri kala juuri on tarttunut, mutta ei vielä ole ehtinyt ilmaista itseään muulla kuin sillä painolla, minkä hänestä tuntee vapansa kärjessä, on kalamiehen kaikkein huumaavimpia. Jotakin on tapahtunut, mutta mitä? Pyssy on lauennut, mutta ei vielä pamahtanut. Ja on niinkuin olisi tuokioksi menettänyt tietoisuutensa.
Harmissaan Anderssonin kerskailuista, mutta kalamiehen arvo kumminkin säilytettynä, oli Sjöblom vihdoin astunut kotiansa, kyökin kautta tietysti, niinkuin kalamiehen tulee. Siellä ... mutta siellä vihdoin oli kalamiehen arvo kuitti. Jonkinmoisella caesarimaisuudella paiskasi hän hauen keskelle lattiata, ihailla muijan ja koko lapsilauman, ja istahti itse tuolille, kädet polvilla.
Kotia tultuansa Sjöblom'in taloon, pistihe Niiranen ensin omaan kamariinsa tuparakennuksessa ja heitettyään kalamiehen tamineet pois astui kyökkiin hänkin, juuri kuin Sjöblom oli päättänyt kertomuksensa. Niiranen oli talon ystävä, semminkin lasten. "No Niiranen setä! Kas sinullakin on noin hirmuisen paljon kaloja!" "Niin mutta kuules, setä, katsopas tuota papan haukea!"
"Tulen, kyllä minä tulen." Ja niin astuu Sjöblom armaan taakkansa kanssa ylös rantaa, hiljalleen ja vakavasti, kuten kalamiehen arvo vaatii, ja hauen pyrstö se läpäyttää kantajansa pohkeita vuoroin toista, vuoroin toista, noin, noin. Se tuntuu vähän niinkuin hauskalta. Ja-ha, tuolla näkyy pienen talonsa portilla lihava Jokelinska... Jokelinska parka!
Tämä tulee kalamiehen ottaa huomioonsa ei ainoastaan itseänsä varten, vaan kalastustoveriensakin vuoksi, sillä kerran arkiutunut kala ei kesyty aivan helposti vaan pysyy piilossa kauankin. Usein kuulee sanottavan, että toinen pilaa toisen kalaonnen ja koski yht'äkkiä on kuin kirottu, vaikka sää muuten on suotuisa. Tällä taikauskolla on usein hyvin luonnolliset syynsä.
Sillä paitse että kalamies on kateellinen, on hän myöskin taikauskoinen. Kalamiehen taikoihin kuuluu sekin, ett'ei saa olla uskovinaan saaliin saamiseen. Kalaan valmistautuessaan ja sinne mennessään hänen pitää vakuutella itselleen, että se tapahtuu suotta, noin vain ilman aikojaan ... lähdenmähän ... menenmähän ... ei sillä väliä, saanko tai olen saamatta.
Mutta mikä kalamiehen ihannepaikka tämä koski mahtoikaan olla silloin, kun se oli koskematon, kun ei ollut siltaa eikä myllyä eikä meijereitä eikä kauppiaita, ja kun vesi vyöryi leveänä vaahtona kaikkien noiden kivien yllä, tulvan aikana yhtenä kuohuna ylhäältä alas ja kuivanakin aikana yhtä mahtava kuin nyt tulvillaan, kaikkine pienine puroineen ja suvantoineen.
Kateus on sangen ilkeä ja vastenmielinen tunne, mutta ainakin metsä- ja kalamiehen on melkein mahdoton saada pidetyksi siitä itsensä kokonaan puhtaana. Kateus on kalamiehen perisynti. Sillä on hänen rinnassaan kaikki viihtymisen edellytykset.
Näin muodostuu rannan puitten ja kalamiehen kesken ainainen viehättävä yhteistoiminta. Nyt oli koskemme rannalla tuskin yhtä ainoata varjostavaa puuta jäljellä. Ei muuta kuin kantoja ja palaneita risukokkopaikkoja. Tulisi kestämään vuosikymmeniä, ennenkuin kaikki olisi entisellään. Meidän iäksemme oli kosken entinen viehätys mennyt.