Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Ja minä kun seurasin hänen kulkuaan, näin kuinka hän haukotellen vetäytyi niemen kainaloon venevalkamaa kohti, asettui sinne päiväpaisteeseen suuren kirkkovenheen kokkaan ja nukkui sinne, poistuen tämän matoisen maailman uskoista ja epäuskoista. Hänellä oli oma vihollisensa, väsymys, joka oli ottanut häntä väijyäkseen, ja joka oli hänet voittanut. Vaan jos oli väsyneitä, niin oli virkeitäkin.
Hän on minusta kuin lintu, joka sujahtaa lehvien välitse höyhentäkään itsessään häiritsemättä. Minä väistyn vähän, vedän jalkani sisään, ja hänen huuliltaan sorahtaa minulle »pardon» kiitokseksi. Hän keikahtaa kadulle, kohotaikse siitä asfalttikäytävälle, ja ponnahuttaen siellä mennessään auki päivänvarjonsa hän pistää hansikoidun kätensä herran kainaloon.» »Eikä minulle muuta tarvita.
Olkoon tässä samalla sanottuna, että tupakan paneminen tulisimman taistelun tuoksinassa on nautinto, jolla on vanhat kansalliset traditiot Otto von Fieandtin ajoista asti. Tällä kertaa olisin kuitenkin huoletta voinut laskea vapani vaikka kainaloon, sillä kala oli niin rauhallinen, että koukku olisi yhtä hyvin voinut olla vaikka pohjassa kuin lohen leuassa.
Hän heltyy, silmä himmenee, hän tuntee itsensä yksinäiseksi, onnettomaksi, hänet valtaa ikävä ja kaipaus, hän tuntee tarvetta painaa päänsä johonkin hellään helmaan, tuon tytön, joka tuossa veisaa niin heleästi, puhtaasti ja hartaasti ja jota kuullakseen toisetkin aina väliin vaikenevat ei, ei hänen, vaan sen toisen, joka ojensi hänelle kätösensä ja joka sanoi: »Tervetuloa siis Kontojärven pappilaan!» ja sitten pisti kätensä sen nuoren, kauniin miehen kainaloon... Ei, ei kukaan minusta välitä, minusta rumasta, punatukkaisesta.
Sanon olleeni vain vähän ongella eikä äiti kysy missä. Palasin usein Koiraniemen kainaloon odottamaan punaista tyttöä. Istuin ja ongin rytökuusen kupeella ja sain paljon isoja ahvenia ja särkiä ja säyneitäkin, mutta en koskaan enää nähnyt punaista tyttöä. En saanut tietää, kuka hän oli ollut ja mikä hänen nimensä, enkä uskaltanut keneltäkään kysyä.
Nyt molemmat saivat sekä pussittain että säkittäin pitää hyvänänsä tätä tavaraa. Eräänä iltana kohtasi Henrik pappia maantiellä. Pappi sanoi hyvää iltaa, puhui kaikenlaisista pitäjän pienistä asioista ja sanoi viimein, pistäen käsivartensa Henrikin kainaloon: Kuulkaappas, kelpo nuori ystäväni; en tahdo vaivata teitä, mutta ettekö pian ai'o tehdä loppua tästä?
Kun vanha usko oli hävitetty ja vanha velho, josta isännekin jotain kertoi, oli vangittu ja poltettu, lähti Kari ja vanha laulaja Jorma pois näiltä seuduilta uutta uskoa pakoon. Viikkomääriä vaellettuaan he olivat löytäneet yksinäisen ihanan järven korpien keskestä, jonne rakensivat pirtin niemen kainaloon ja asettuivat sinne asumaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät